TALVISOTA  30.11.1939 – 13.3.1940

Talvisota alkoi Helsingissä 30. marraskuuta 1939 kello 9.15. Silloin annettiin ensimmäinen ilmahälytys. Neuvostoliiton pommikoneet hyökkäsivät päivän aikana yhdeksässä aallossa. Tuhoisimmat iskut tapahtuivat iltapäivällä, jolloin pommit osuivat erityisesti Kampin alueelle. Sodan ensimmäinen päivä oli myös raskain ja johti 91 ihmisen kuolemaan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta Espanjan sisällissodan jälkeen, kun Euroopan siviiliväestöön kohdistettiin ilma-iskuja. Asuinrakennusten pommitusta kritisoitiin ulkomaisessa lehdistössäkin, mikä pakotti Neuvostoliiton puolustusministerin Kliment Vorošilovin antamaan julkisesti lausunnon, jossa hän kielsi puna-armeijaa ”pommittamasta kaupunkeja ja rauhanomaista väestöä”.

Kahden ensimmäisen sotapäivän jälkeen sää huononi siinä määrin, että pommituslennot loppuivat, ja Helsingin evakuoiminen päästiin aloittamaan. Helsingin noin 250 000 asukkaasta kaupunkiin jäi vain noin 65 000.

Noiden kahden ensimmäisten päivän jälkeen Helsinkiin kohdistettiin pommituksia vielä 19.12.1939, 25.12.1939 sekä 14.1.1940. Yhteensä pommituskertoja oli kahdeksan ja konesuorituksia 70.

Helsinkiläisten evakuoinnit talvisodassa

Vielä talvisotaa ennen ja sen ensi päivinä pääkaupunkilaisten evakuointi oli varsin spontaania ja paikoin jopa hallitsemattomaksi luonnehdittua, sillä jatkosodan kaltaista järjestelmällistä evakuointisuunnitelmaa ei vielä ollut. Evakuoidut siirtyivät tai heidät siirrettiin pääasiassa muutaman kymmenen kilometrin säteelle Helsingistä, mistä osa alkoi palata takaisin kotiin jo sodan aikaan.

Pommitusten kohdistuessa nimenomaan kaupunkeihin ja siviileihin alettiin myös lapsia lähettää turvaan – ensin maaseudulle ja myöhemmin jopa ulkomaille. Vielä talvisodan syttyessä ei lastensiirroista oltu tehty mitään varsinaista suunnitelmaa, ja aloite lasten evakuoimisesta Ruotsiin tuli länsinaapuriltamme. Ensimmäinen lapsia kuljettanut laivakuljetus lähti Turusta Ruotsiin reilu kaksi viikkoa talvisodan syttymisen jälkeen, myöhemmin heitä kuljetettiin pimennetyin ikkunoin varustetuissa junissa pohjoisen rajan kautta.

Helsingin väestönsuojelupäällikkö kehotti pääkaupungin asukkaita välttämään kaupungissa oleskelua, mutta katsoessaan, ettei ohjeistusta noudatettu riittävän tarkasti, nosti hän esiin mahdolliset pakkosiirrot. Tätä silmälläpitäen hän antoi määräyksen, jolla kaikista kaupunkiin jääneistä alle 15-vuotiaista lapsista olisi tehtävä ilmoitus. Kaupunkiin jäämiseen edellytettiin kroonisen sairauden kaltaista painavaa syytä.

Kaikkiaan Ruotsiin lähetettiin talvisodan aikana Suomesta n. 9000 lasta, joista uusiin perheisiinsä jäi sodan päätyttyä 926.

Myös kansallisia instituutioita evakuoitiin turvaan pääkaupunkiseudulla: eduskunta muutti talvisodan sytyttyä evakkoon Kauhajoelle, puolustusministeriö siirtyi toimimaan Meilahdessa sijaitsevaan luolastoon.

Helsingin väestönsuojelu talvisodassa

Ensimmäistä kertaa Helsingissä ryhdyttiin toimiin väestönsuojelun järjestämiseksi jo 1930-luvun alkuvuosina, kun kemiallisten aseiden pelko sai aikaan tarpeen varautua kaasuhyökkäyksiin. 1933 Puolustusvoimien Yleisesikunnan järjestely- ja liikekannallepanotoimisto laati väliaikaisen liikekannallepano-ohjesäännön, jossa annettiin myös valtakunnalliset ohjeet siviiliväestön suojelusta sodan aikana. Samana vuonna Helsinkiin perustettiin ensimmäinen väestönsuojelutoimielin. 1934 Helsingissä aloitti toimintansa valtakunnallinen Väestönsuojelukoulu, jonka perustaja, Suomen Kaasusuojelujärjestö, alkoi kannustaa taloyhtiöitä nimittämään kiinteistöihin suojeluvalvojia ja rakentamaan suojakammioita.

1935 pääkaupunkiin perustettiin ensimmäinen varsinainen väestönsuojelukomitea, johon kuului niin sotilasviranomaisia kuin kaupungin edustajia, seuraavana vuonna valmistui suunnitelma Helsingin evakuoimiseksi. Sodan uhan näyttäessä entistä todennäköisemmältä jouduttiin Helsingissäkin tehostamaan varautumista. Väestönsuojelutoimikunta laati Helsingin väliaikaisen väestönsuojelusuunnitelman ja perusti väestönsuojelutoimikunnan alaisuuteen väestönsuojelutoimiston henkilöstöineen, jonka määrä oli talvisodan loppuun mennessä kasvanut yli 2800 henkilöön. Kaupunkiin perustettujen väestönsuojien kapasiteetti oli 21 100 suojapaikkaa, vähintään sirpalesuojan antavia suojapaikkoja oli kaikkiaan 170 550 henkilölle.

Talvisota Helsingin katukuvassa

Helsinki asukkaineen joutui varautumaan pommituksiin ja niiden uhkaan, mikä näkyi myös pääkaupungin katukuvassa: puistoja, kuten Kolmikulmassa sijaitseva Diana-puisto sekä Kruunuhaan Liisanpuistikko otettiin väestönsuojelun käyttöön. Varsinaisia väestönsuojia, johon kaupunkilaiset olisivat hälytyksen tullen paenneet, ei Helsingissäkään vielä ennen sotia ollut, vaan niiden rakentaminen aloitettiin vasta lokakuun lopulla. Lopulta niitä löytyi mm. Esplanadin puistosta.

Keskustan rakennuksia pyrittiin suojelemaan pommeja ja sirpaleita vastaan kasaamalla niiden ympärille hiekkasäkkejä, monet liikkeistä suojasivat ikkunansa laudoituksin. Myös Havis Amanda sai suojakseen puisen häkin.

Helsinkiä pommituksilta suojaava ilmatorjunta otti käyttöönsä siviilirakennuksia: ilmatorjuntatykkejä oli sijoitettu niin Salmisaaressa sijaitsevan Alkon varaston kuin keskustaan talvisotaa edeltävänä vuonna nousseen pääpostitalon katolle.

Pommitusten sytyttämät tulipalot tuhosivat paljon etenkin tuolloin vielä puusta valmistettua rakennuskantaa ja kaupunkilaisia ohjeistettiin jo lokakuussa tyhjentämään kerrostalojen ullakot palo- ja räjähdysherkästä materiaalista. Mm. partiolaisista ja koululaisista koostuvien vapaaehtoisten avustuksella niitä kannettiin ennalta sovittuihin kokoamispaikkoihin, joita oli ainakin Kaivopuistossa, Siltavuorenrannassa, Toisen linjan kallioilla sekä Töölössä Minna Canthin kadun varrella.

Sodan tuomat muutokset näkyivät katukuvassa muutenkin: miesten saadussa kutsun rintamalle tarvittiin naisia paikkaamaan heidän jättämäänsä työvoimapulaa, minkä seurauksena naisille avautuivat monet tuohon saakka suljettuina pysyneet ovet työmaailmaan. Naiset muodostivat merkittävän osan tehdastyöläisistä ja heitä nähtiin nyt ensimmäistä kertaa jopa raitiovaunun kuljettajina.

Pääkaupunkina Helsingin alueella toimi useita sairaaloita, joista osa valjastettiin sotilassairaanhoidon tarpeisiin. 1. Sotasairaalan tehtäviä hoidettiin  Suomen Punaisen Ristin Sairaalassa Töölössä (nyk. Töölön sairaala), nykyään Tilkkana tunnetussa Suomen keskussotilassairaalassa sekä eräissä Helsingin kaupungin sairaaloissa ja yliopiston opetustiloissa.  Helmikuussa 1940 SPR:n sairaalasta muodostettiin oma Punaisen Ristin Sotasairaala (P.R. SotaS.), jossa liikekannallepanon aiheuttamaa pulaa sairaanhoitohenkilökunnasta paikattiin myös ulkomaalaisin vapaaehtoisin: lääkäreitä ja sairaanhoitajia – joista jälkimmäisiä tiedetään olleen 93 – saapui Töölöön Suomen avuksi muista pohjoismaista sekä Sveitsistä ja Hollannista.

Talvisodan tappiot

Helsinki kärsi talvisodassa merkittäviä aineellisia tappioita mm. pommituksissa sekä niistä seuranneissa tulipaloissa tuhoutuneiden rakennusten muodossa. Traagisimpia ovat kuitenkin menetetyt ihmishenget.

Kaikkiaan Helsinkiin kohdistuneissa pommituksissa ja muissa siviileihin kohdistuneissa iskuissa sai surmansa 133 henkeä. Loukkaantumisia oli satoja – 236 pelkästään talvisodan ensimmäisenä päivänä –  joista vakaviksi laskettavia oli 38.

Yksi talvisodan ensimmäisen päivän uhreista oli 7-vuotias helsinkiläinen ekaluokkalainen Armi Metsäpelto, josta pian tuli koko sodan raadollisuuden symboli. Ainoan lapsensa menetyksen murtamat vanhemmat rakensivat tyttärensä muistolle töölöläiskotiinsa alttarin, joka on nyt osa Suomenlinnan sotamuseon kokoelmaa.

Kotirintaman siviilien lisäksi tappioita koettiin sotarintamalla: kaikkiaan 1432 helsinkiläiskotiin saapui suruviesti  kaatuneesta pojasta.

Lopullinen määrä on jonkin verran korkeampi, koska luku ei sisällä vammoihinsa talvisodan päättymispäivän jälkeen menehtyneitä.

SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:

• Millainen oli talvisodan syttymispäivä sen kokeneiden silmin? Nämä kolme helsinkiläistä eivät koskaan usko unohtavansa sitä.
• 24-vuotias Torsti Juhavaara – mies, joka tiesi Talvisodasta ennen Mannerheimiäkin
• Blogissa: Mitä talvisota on jättänyt perintönä meille jälkipolville? Itsenäisyyden, hyvinvointivaltion ja arvokkaan henkisen perinteen

VÄLIRAUHAN AIKA 14.3.1940 – 24.6.1941

Talvisodan päättäneen rauhan ehdot olivat niin karvaat, että sitä tervehdittiin Helsingissäkin suruliputuksella. Muun maan lailla pääkaupungissakin keskityttiin sotaa seuraavina kuukausina tuhojen korjaukseen ja uuteen alkuun pääsemiseen.

Vaikka elämä palasi kulttuuririentoja myöten pian ennalleen, olivat juuri päättyneen sodan jäljet nähtävissä: Helsingin kaupunginorkesterin perinteinen, kevyestä kansainvälisestäkin musiikista koostunut vappumatinea piti tänä vuonna sisällään vain suomalaista; Sibeliuksen Finlandia-hymnin ja Karelia-sarjan kaltaista vakavasävyisempää ohjelmaa. Kansallisoopperan sodan aiheuttaman tauon jälkeisen kevätkauden hitiksi nousi sotilashupailu Syysmanööverit.

Talvisodan lopputuloksesta huolimatta Suomi oli ylpeä sodanaikaisista saavutuksistaan ja jo huhtikuun ensimmäinen päivä Messukeskuksella (nyk. Töölön kisahalli) avautui puna-armeijalta sotasaaliiksi saatua kalustoa esittelevä näyttely.

Talvisota oli karvaalla tavalla osoittanut, kuinka tärkeää oli panostaa niin miehistön koulutukseen kuin varustukseen. Tästä otettiin opiksi ja koulutetun reservin määrä kasvoi koko maassa: joulukuuhun 1940 tultaessa Helsingissä laskettiin olevan koulutettua reserviä yli 33 500 miehen verran.

Sota myös heikensi maan taloustilannetta mikä, samoin kuin sodan aiheuttama katkos tarvittavissa järjestelyissä, johti siihen, että Helsinki luopui sille kesälle 1940 myönnettyjen olympialaisten isännyydestä.  Niiden sijaan kisojen suunniteltujen avajaisten aikaan järjestettiinkin Olympiastadionille kaksipäiväiset Kaatuneiden urheilijoiden muistokisat, joilla haluttiin osoittaa kunnioitusta talvisodassa kaatuneille suomalaisurheilijoille.

Toukokuussa ylipäällikkö Mannerheim nimitti päiväkäskyllään että toukokuun kolmatta sunnuntaita vietettäisiin vastedes sankarivainajien muistopäivänä (nykyisin kaatuneitten muistopäivä) ja 19.5.1940 Tuomiokirkon edustan Suurtori täyttyi suuresta muistojuhlasta. Yhtä vaikuttava paraati oli vuorossa ensimmäisenä sodanjälkeisenä itsenäisyyspäivänä 6.12.1940. Vain muutama viikko myöhemmin samainen Tuomiokirkko todisti surujuhlaa kun siellä vietettiin presidentti Kyösti Kallion hautajaisia.

Talvisotaa seurannutta 15 kuukauden rauhan aikaa kutsutaan välirauhaksi. Nimitys otettiin joidenkin maan johtavien politiikkojen keskuudessa heti talvisodan päättäneen rauhansopimuksen jälkeen, sillä Neuvostoliiton ei vielä uskottu täysin luopuneen halustaan valloittaa Suomi. Välirauhan aikana todistettiinkin useita esimerkkejä Neuvostoliiton häirinnästä, joista räikein tapahtui Helsingin edustalla Suomenlahdella 14.6.1940, jolloin Neuvostoliiton pommikone ampui alas Tallinnasta Helsinkiin matkalla olleen Aero Oy:n matkustajakone Kalevan.

Huhtikuussa 1941 Helsingissä isännöitiin ensimmäisiä Asemiesiltoja, joiden viihteellisen ja suosittuja nimiä sisältävän ohjelman kautta pyrittiin ylläpitämään isänmaallista henkeä. Kaikkiaan näitä pääasiassa Messukeskuksessa pidettyjä ja radion välityksellä kaikkialla suosituksi nousseita tilaisuuksia pidettiin tuhansia.

Kesään tullessa poliittinen tilanne oli kiristynyt niin, että 20.6.1941 Helsingissäkin julistettiin yleinen liikekannallepano. Tällä kertaa kaikki tiesivät, ettei mistään harjoituksista olisi kyse: tulossa oli uusi sota.  Laivat ja junat täyttyivät jälleen kerran kaupungista tulossa olevaa maalle pakenevista helsinkiläisistä.

SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:

• Jo ennen talvisodan loppua ministerit tiesivät: tämä rauha olisi vain välirauha
• Ahvenanmaa pelinappulana talvisodan jälkeisessä Itämeren voimapolitiikassa
• 80 vuotta jatkosodan syttymisestä – 20 kummallista, koskettavaa ja karmeaa tarinaa sodasta josta ei tullut mitään, mitä siltä odotettiin
  

JATKOSOTA 25.6.1941 – 19.9.1944

Neuvostoliitto aloitti Hangon tukikohdastaan Suomeen kohdistuvat pommitukset jo 22.6.1941. Kolme päivää myöhemmin vuorossa oli Helsinki. Seuraava, edellistäkin tuhoisampi pommitus oli edessä 9.7., jolloin surmansa sai 21 siviiliä. Haavoittuneita oli 156, joista vaikeita tapauksia liki puolet. Pommitukset kohdistuivat etenkin Pitkänsillan pohjoispuoliseen osaan kaupunkia, missä ne tuhosivat useita rakennuksia. Kaikkiaan pääkaupunkia pommitettiin vuoden 1941 aikana yhdeksän kertaa. Vihollisen lentotoiminta oli tosin tuota paljon vilkkaampaa: vuoden 1941 loppuun mennessä vihollislentohavainnot laskettiin sadoissa, ilmahälytyksiä ne aiheuttivat 126 kertaa.

Jatkosodan syttyessä Helsingissä oltiin jo paljon paremmin varautuneita väestönsuojelun suhteen ja väestön evakuoinneista oltiin ehditty laatia tarkat suunnitelmat, joissa evakuointialueet sekä niistä evakuoitavien  määränpää oli määritelty kaupunginosittain. Kallion, Vallilan ja Käpylän asukkaat esimerkiksi evakuoitiin Nurmijärven ja Tuusulan suuntaan, lauttasaarelaiset ohjattiin Veikkolaan.

Myöhemmin samana vuonna valmistuivat kaupungin ensimmäiset kallioon louhitut väestönsuojat. Varautumisesta huolimatta tragedioilta ei vältytty. Helsinkiläisiä järkytti etenkin seuraavan vuoden marraskuun murhenäytelmä.

8.11.1942 Neuvostoliiton pommikoneet iskivät jälleen, tällä kertaa kohteenaan Helsingin keskusta. Pommeista jälkimmäinen pudotettiin Ison Robertinkadun ja Yrjönkadun risteyksen raitiokiskoille, naapurustossa sijainneiden elokuvateattereiden näytöksistä poistumassa tai sinne lippuja jonottaneiden helsinkiläisten väentungokseen, minkä vuoksi 50 kuolleen ja 120 haavoittuneen joukossa oli poikkeuksellisen paljon lapsia ja nuoria.

Jatkosodan suurpommitukset 1944

Kovimmin pääkaupunkiseutua koeteltiin kuitenkin alkuvuoden 1944 suurpommituksissa. Strategisesti merkittäviin suomalaiskaupunkeihin tekemiensä iskujen sarjalla Stalin odotti voivansa pakottaa Suomen rauhanneuvotteluihin.

Ensimmäinen tuhoisista pommituksista kohdistui Helsinkiin 6.-7. helmikuuta. Pääkaupunkiseutua turvaavan ilmatorjunnan sulkutulen avulla suurin osa vihollisen pommikoneista pakotettiin pudottamaan lastinsa kaupungin ulkopuolelle. Tästäkin huolimatta 103 helsinkiläistä sai surmansa ja toista sataa haavoittui. Lisäksi pommituksissa tuhottiin 28 rakennusta, näiden joukossa Helsingin rautatieasema.

16.-17.2. helsinkiläisten henkistä kanttia koeteltiin jälleen. Ilmatorjunta teki jälleen parhaansa ja hyökkäyksen ensimmäisessä aallossa vain muutama läpimurtoa yrittäneestä 120 viholliskoneesta pääsi läpi, joten kaupunkiin onnistuttiin pudottamaan ”vain” vajaat sata pommia. Kaikkiaan Helsingin ilmatorjunta ampui illan ja yön aikana taivaalle liki 18 000 kranaattia. Toinen aalto alkoi välittömästi ensimmäisen jälkeen ja aamuun mennessä oli kaupunkia moukaroinut kolmisensataa konetta. Edellisen pommituksen seurauksena helsinkiläiset olivat oppineet hakeutumaan suojaan heti hälytyksen alkaessa, mutta kuolonuhreja – siviilejä ja täysin turhaan – tuli silti 25.

Suurpommituksista kolmas ja tuhoisin alkoi illalla 26.2.1944. Yhteensä kaupunkiin hyökkäsi yli 500 konetta. Vaikka Helsingin ilmatorjuntaa oli vahvistettu entisestään ja suurin osa pommituksista onnistuttiin tälläkin kertaa torjumaan (n. 9000 pommista vain 350 räjähti kaupungissa), oli tuho sen mukaista. Henkilövahinkojen (18 kuollutta) lisäksi merkittäväksi kohosivat myös aineelliset vauriot. Pommitusten tuhoamien 60 rakennuksen joukossa on korvaamatonta kulttuurihistoriallista perintöä: mm. Helsingin Yliopiston päärakennuksen vanha osa freskoineen tuhoutui käytännössä täysin.

Kaikkiaan vuoden 1944 suurpommituksissa surmansa sai 146, 356 haavoittui. Aineellisia vauroita kärsi n. 6% silloisen Helsingin rakennuskannasta: taloja tuhoutui täysin 109, sirpalevaurioita sai n. 300 taloa ja 111 taloa syttyi palamaan. Yhteensä Helsingin alkuvuoden 1944 suurpommituksissa kuoli tai haavoittui 515 henkilöä.

Pommitusten seurauksena arviolta 120 000 helsinkiläistä pakeni muualle Suomeen ja tämä muodosti piikin myös jatkosodan aikaisten lastensiirtojen tilastoihin. Niitä organisoimaan oli jatkosodan alettua perustettu oma komiteansa ja yhteensä sotalapsia siirrettiin vuosina 1941-1944 Suomesta Ruotsiin n. 50 000 – ensimmäiset 22 000 vuosien 1941-1943 välissä ja seuraava, n. 26 000 lapsen aalto alkuvuoden 1944 pommitusten jälkeen.

Rintamalle lähteneistä helsinkiläisistä 4158 ei koskaan palannut.  3632 kaatui tai menehtyi saamiinsa vammoihin, 281 ruumis jäi kentälle, 201 katosi ja 40 kohtasi loppunsa sotavankeudessa.

Helsingin ilmatorjunta

Jatkosodan alkaessa kesällä 1941 oli pääkaupunkia puolustamassa kaksinkertainen määrä ilmatorjunta-aseita talvisotaan verrattuna. Kaikkiaan Helsinkiä oli turvaamassa seitsemän raskasta ja kaksi kevyttä ilmatorjuntapatteria, ilmatorjuntakonekiväärikomppania, kolme kevyttä ilmatorjuntajaosta, kaksi ilmatorjuntakonekiväärijaosta sekä valoheitinpatteri.

Tehokkaan ilmapuolustuksen ansiosta Helsingin pommitusten tuhot jäivätkin suhteellisen vähäisiksi, sillä suurin osa koneista saatiin estettyä saavuttamasta määränpäätään ja pakottamaan ne pudottamaan pomminsa alkuperäisen maalin sijaan muualle, missä eivät onnistuneet aiheuttamaan niin paljoa vahinkoa.

Pommikoneiden kantamasta 16 490 pommista vain 530 osui kantakaupungin alueelle ja 270 lähiympäristöön tarkoittaen, että alle 1 % niistä saavutti niille määritetyn maalin. Joitain kymmeniä viholliskoneita onnistuttiin lisäksi ampumaan alas. Alan tutkijat usein muistuttavatkin, että ”ilmatorjunnan onnistumista ei mitata vihollisen saamien tappioiden paljoudella, vaan omien tappioiden vähyydellä”.

Yksi taktiikka, mistä tästä on kiittäminen on ilmatorjunnassa käytetty ilmatorjuntatykkien käyttämä sulkutuli. Sillä ei pyritty pudottamaan vihollisen pommikoneita, vaan tulittamaan lähestyville lentokoneille laskettua lentoreittiä kohteeseensa niin, että lentäjät katsoivat koneen tuhoutumisen uhan niin suureksi, että joutuivat muuttamaan lentoreittiään ja pudottamaan lastinsa muualle, yleensä mereen tai Vuosaaren metsiin.

Sulkutulen käyttöä tehostivat puolestaan lentoreitin luotettavan laskemisen mahdollistaneet Suomen Saksasta keväällä 1943 ostamat  radioluotaimet eli tutkat. Näistä kaksi, ”Raijoina” tunnetut Freya- ilmavalvontatutkat, sijoitettiin Malmin lentokentän läheisyyteen Kivikkoon sekä Suomenlinnan lähelle Kuninkaansaareen.

Irjoiksi kutsuttujen tulenjohtotutkien (alkuperäiseltä nimeltään Würzburg-Dora) avulla puolestaan auttoivat viholliseen kohdistetun torjuntatulen suuntaamisessa. Kuudesta Suomeen hankitusta Irjasta neljä palveli Helsingin puolustuksessa, kaksi oli satamakaupunkina niin ikään Neuvostoliiton jatkuvien pommitusten kohteena olevan Kotkan apuna.

Raijat kasvattivat niin pommikoneiden havaitsemisetäisyyttä (niiden lähestyminen havaittiin jopa liki 120 kilometrin päästä) kuin nyt parhaimmillaan 20 minuuttiin nousevaa ennakkovaroitusaikaa ilmatorjunta- ja hävittäjäyksiköiden valmiuden kohottamiseen ja väestön hälyttämiseen.

Alkuun Helsingin ilmapuolustusta johdettiin Olympiastadionin tornista, jonne ilmatorjunnan johtokeskus oli siirretty Suomenlinnasta välirauhan aikaan. Syyskuussa 1942 peitenimellä ”Torni” tunnettu keskus muutti Töölön Temppeliaukion reunalla sijaitseviin väestönsuojelutiloihin, ja kesäkuussa 1943 Korkeavuorenkadulla sijaitsevaan Palokunnanmäen väestösuojan luolastoon. Stadionin tornista johdettiin myöhemmin valonheittimien toimintaa – näillä edesautettiin viholliskoneiden havaitsemista ja pudottamista.

Valoheitinlotat Helsingin jatkosodan ilmatorjunnassa

Miespulasta johtuen Helsingin ilmatorjunnassa jouduttiin käyttämään apuna myös sotilaspoikia, mutta kevääseen 1944 tultaessa ei tämäkään – etenkään yhdistettynä Suomeen tulossa olevaan uuteen kalustoon – enää riittänyt vaan työvoimavajeeseen haettiin ratkaisua naisista. Lotta Svärdille tehtiin esitys sen ylioppilasjäsenten kouluttamisesta valonheitinyksiköihin, ja järjestö otti haasteen vastaan.

Ilmottautuneita oli 2018 ja koulutus aloitettiin toukokuun lopulla Helsingin lisäksi myös Turussa ja Tampereella. Laajasalossa sijainneessa Ilmatorjuntarykmentti 1:n alaisessa Lottakoulutuskeskuksessa saadun opin jälkeen muodostettiin Helsinkiin 14. Valonheitinpatteri, jossa koulutus jatkuin käytännön toimissa.

Patteri ryhmitettiin Helsingin ilmatorjunnan luoteissektorille Westendistä Vanhalle Mankkaalle sekä Pitäjänmäelle ja Kaarelaan ulottuvalle alueelle. Jaoksia oli kolme. Niistä ensimmäinen sijaitsi Munkkiniemi-Haaga-alueella, toinen Haukilahti-Otaniemi-Mankkaa- välillä ja kolmas Leppävaara-Konala -Malminkartano- alueella.

Käytännössä työ oli vartioimista, tähystämistä ja valaisutehtäviä. Valonheitinten lisäksi lotat käyttivät työssään mm. kuulosuuntimia sekä tutkia.

Kyseessä oli poikkeuksellinen tehtävä jo senkin vuoksi, että heille annettiin myös aseellinen koulutus:  mm. desanttivaarasta johtuen valoheitinlotat varustettiin työvuoroihinsa kiväärein. Varsinaisiin taistelutoimiin lotat eivät kuitenkaan joutuneet.

Valoheitinpatterin toiminta Helsingissä jatkui syyskuun 1944 loppuun, jolloin se luovutti torjuntavastuun 313. Ilmatorjuntapatterille ja lotat kotiutettiin.

SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:

• Emma, Irja, Raija ja muut etulinjan ihmenaiset
• Valoheittimen varresta kuvaamataitoon – tamperelaislotta Anna Salenius tarttuu uusiin haasteisiin empimättä
• Pääkaupunkiseudun sotahistorialliset muistomerkit

Sotien jälkeen

Rauhan tulon jälkeenkin Helsinki pysyi pääkaupunkina jatkosodan jälkipyykin vuoksi tapahtumien polttopisteenä. Yksi merkittävimmistä oli Valvontakomission asettuminen Helsinkiin.

Liittoutuneiden valvontakomissio oli virallisesti toisen maailmansodan voittajavaltioita edustanut instanssi, käytännössä se oli toimielin, jonka kautta Neuvostoliitto valvoi, että Suomi noudatti Neuvostoliiton sille määräämiä, Suomen ja Neuvostoliiton välisen välirauhansopimuksen ehtoja ja tarvittaessa painosti Suomea toimimaan Neuvostoliiton tahdon mukaan.

Valvontakomissiota johti Andrei Ždanov, joka myös Neuvostoliiton puolesta allekirjoitti kyseisen sopimuksen 19.9.1944. Valtaosa komissiosta laskeutui Malmin lentokentälle vain muutama päivä myöhemmin, Ždanovkin lokakuun alussa. Valvontakomissio asettui hotelli Torniin

Liittoutuneiden valvontakomissiossa oli kaikkiaan 160 jäsentä ja sillä oli Helsingin lisäksi alakomissioita myös muissa kaupungeissa.- Valvontakomissio poistui Suomessa syyskuun lopulla 1947 Neuvostoliiton ratifioitua toisen maailmansodan virallisesti päättäneen Pariisin rauhansopimuksen.

Valvontakomissio myös painosti – miehityksen uhalla – Suomea tuomitsemaan sen sotasyyllisiksi katsomat tahot. Oikeudenkäynnin ajan syytettyjä pidettiin Katajanokan vankilassa. Säätytalolla 1945–1946 kaikkiaan 23 istunnossa käyty oikeudenkäynti päätyi tuomitsemaan Suomen jatkosodan aikaisen presidentin Risto Rytin sekä seitsemän muuta poliitikkoa vankeuteen. Pisimmän tuomion, 10 vuotta kuritushuonetta, sai Ryti. Vankeustuomionsa nämä istuivat Sörnäisten vankilassa, korkea-arvoisten asukkaidensa vuoksi ”Valtioneuvostona” tunnetussa itäsiivessä. Rytin selli on sittemmin museoitu.

Sörnäisten vankilassa istuivat tuomiotaan myös korkea-arvoisimmat asekätkennästä syytetyt upseerit, kuten kenraaliluutnantti A.F. Airo. Näille oli vankilasta varattu muista vangeista erotettu oma osastonsa. Lopulta asekätkennästä oli vangittu niin monta upseeria, että osastoa alettiin hirtehisesti kutsua ”Sörkan yleisesikunnaksi.”

SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA:

• 102-vuotias salolaisveteraani Ilmari Koppinen asekätkennästä: ”Kyseessä oli kokonaisvaltainen varautuminen sissisotaan”
• Jatkosodan veteraani Yrjö Savola: ”Koko maa oli rakentamassa Suomea uudestaan”
• Minun Veteraanini – Joel Figur: ”Rakkaudessa ja sodassa kaikki keinot ovat sallittuja”

Helsinkiläisistä kootut joukko-osastot sodissa 1939-1944

Helsinkiläismiehet sijoitettiin suurelta osin Helsingin sotilasläänin perustamissa divisioonissa (talvisodassa 4. Divisioona, jatkosodassa 12. Divisioona) toimiviin joukko-osastoihin. Talvisodassa heitä löytyi erityisesti heitä silloisen Ässä-rykmentin eli Jalkaväkirykmentti 11:n sekä Kevyt Osasto 4:n riveistä.

Jatkosodassa suuri osa helsinkiläisistä palveli Kevyt Osasto 1:ssä, nyt Ässä-rykmenttinä tunnetussa JR 26:ssa sekä Ilmatorjuntarykmentti 1:ssä, minkä  lisäksi helsinkiläisiä löytyi paljon myös Vallilan rykmenttinä tunnetusta, Käpylässä, Oulunkylässä, Pakinkylässä, Tuomarinkylässä ja Malmilla perustetusta jatkosodan aikaisesta JR 47:stä.

Alla olevista linkeistä löydät lisää tietoa helsinkiläisistä sotienaikaisista joukko-osastoista:

• Ässä-rykmentti
• Talvisodan Kevyt Osasto 4
• Jatkosodan Kevyt Osasto 1