Sotien 1939-1945 Tohmajärven perinnetoimikunta

Sisältö:

1. Tohmajärvi ja Värtsilä sodassa 1939-1945
2. Perinnetoimikunta ja yhteystiedot
3. Kirjallisuutta ja linkkejä Tohmajärven sotahistoriaan
4. Tohmajärven ja Värtsilän sankarihautausmaat ja Pro patria

1. Tohmajärvi ja Värtsilä sodassa 1939-1945

Sotilasorganisaatiot ennen talvisotaa

Suomen sotilaallisessa kokoonpanossa Tohmajärvi kuului Karjalan sotilaslääniin, jonka perustamat jalkaväkirykmentit JR 34, JR 35 ja JR 36 sekä Kenttätykistörykmentti 12 muodostivat yhdessä kenttäarmeijamme 12. Divisioonan.

Joensuun ja Salmin sotilaspiirit perustivat alueen suojajoukoiksi erillispataljoonat Erp 8, Erp 9 ja Erp 10 sekä lisäksi vielä yhden pataljoonan joka alistettiin Jalkaväkirykmentille 37.

Talvisotaa edeltävänä aikana tohmajärveläiset varusmiehet suorittivat palveluksensa yleisimmin joko Viipurin Rykmentissä (Lahdenpohja) ja Savon Jääkärirykmentissä (Käkisalmi) tai Pohjan Rykmentissä (Kuopio). Mainituista joukoista muodostettiin 3. Prikaati, joka tuli tunnetuksi kiivaista torjuntataisteluista mm. Taipaleessa ja Vuosalmella. Pääosa varsinaisista reserviläisistä käskettiin kuitenkin Pielisjärvelle (Lieksa) ja sieltä edelleen Kuhmoon.

Kuten kaikkialla muuallakin, suojeluskuntajärjestö oli ennen Talvisotaa ainoa paikkakunnilla toimiva sotilaallinen organisaatio myös Tohmajärvellä ja Värtsilässä. Katkerien rauhanehtojen myötä näiden nyt rajapitäjiksi muuttuneiden kuntien ”katukuvaan” ilmestyi välittömästi Puolustusvoimien sekä vain muutamaa kuukautta myöhemmin myös Rajavartiolaitoksen joukkoja turvaamaan asukkaiden arkea.

Talvisota 1939-1940

Korkeamman sodanjohdon ”sidoksista” tähän alueeseen todettakoon että Talvisodan alussa käytyä arvokkaaseen torjuntavoittoon päättynyttä Tolvajärven-Ägläjärven taistelua johtaneen eversti/kenraalimajuri Paavo Talvelan esikunta sijaitsi Värtsilässä

Paikkakuntien maantieteellisestä sijainnista johtuen Tohmajärvellä ja Värtsilässä ei vielä etenkään Talvisodan alla eikä myöskään sen aikana suoritettu mitään kovin laajamittaisia evakuointeja, näiden vuoro koitti kuitenkin heti maaliskuussa 1940. Huomionarvoista on, että Kaurilan kylä toimi sekä Talvi- että Jatkosodan aikana kauempaa tulleiden siirtokarjalaisten evakoiden etappina nyky-Suomeen. Myös Hyrsylän mutkaan jääneiden suomalaisten palautus suoritettiin toukokuussa 1940 nimenomaan Kaurilan kautta, tämän tapahtuman muistomerkki sijaitsee Kaurilan entisen koulun eli nykyisen Kylätalon pihassa.

Värtsilän rautatehdas kiinnosti ymmärrettävästikin Talvisodan (teoreettista) voittajavaltiota Neuvostoliittoa siinä määrin, että Suomi joutui Moskovasta saneltuihin rauhanehtoihin pakotettuna luovuttamaan sen ympärysalueineen pois. Tämä Stalinin peukalonjäljeksikin kutsuttu valtakunnanrajaan tehty mutka aiheutti käytännössä sen, että Värtsilän kunta menetti näin yli puolet sotaa edeltävästä pinta-alastaan.

Välirauhan aika 1940-1941

Erityisesti Talvisodan jälkeinen kevät ja kesä olivat virallisesta rauhansopimuksesta huolimatta näissäkin Tohmajärven ja Värtsilän rajapitäjissä varsin levotonta aikaa. Vihollispartioita liikuskeli yhä etenkin metsäisillä seuduilla toistuvasti väärällä puolella rajaa ja näin ollen valitettavia yhteenottoja sattuikin siellä täällä. Osassa näistä selvittiin muutaman päivän taikka viikon pituisella ”ohjatulla ulkomaanmatkalla”, mutta joissakin tilanteissa yllätetyksi tulleet varomattomat siviili-ihmiset ja jopa uutta rajalinjaa raivaamassa/merkitsemässä olleet sotilaat menettivät myös henkensä. Tämähän tietenkin täytti aivan kiistattomasti ja vieläpä kaikkein karmeimmalla tavalla alueloukkauksen tunnusmerkit, mutta keinoja puuttua siihen ei siinä tilanteessa juurikaan ymmärrettävästi ollut. Varsinainen sota-aika ja useat vuodet sen molemmin puolin loivat muutoinkin kaikenlaista epävakautta luonnollisesti koko Suomeen, mutta erityisesti rajaseudulle.

Jatkosota 1941-1944

Talvisodan jälkeinen uusi valtakunnan raja oli muuttanut Tohmajärven ja Värtsilän rajapaikkakunniksi. Jatkosodan alkaessa oltiin siis jo valmiiksi rajalla jonka säilyminen kuin myöskin mahdollinen siirtyminen suuntaan taikka toiseen oli miltei täysin arvailujen varassa. Rajaseutu siis tyhjennettiin viranomaistahon määräyksellä myös nykyisen Suomen puolelta siten, että siviiliväestöä ja myöskin karjaa evakuoitiin huomattavassa määrin mm. Kuusjärvelle (Outokumpu) ja Polvijärvelle sekä Lapinlahdelle.

Vaikka Jatkosodankin ratkaisutaistelut käytiin sinänsä varsin kaukana Tohmajärveltä ja Värtsilästä niin ne olivat paikkakuntina kuitenkin erityisesti sen alkuvaiheessa jopa aivan sotatoimien keskipisteessä. Tähän vaikuttivat etenkin otollinen sijainti sekä rautatien että maanteiden suhteen ja Värtsilän rautatehdas sekä lentokenttä. itse marsalkka Mannerheim vieraili sekä Kirkkoniemen vanhassa pappilassa että Kaurilan asemalla heti Jatkosodan alkuvaiheessa. Pappilassa oli silloin majoittuneena saksalaisen 163. Divisioonan eli ns. Engelbrecht-divisioonan esikunta ja myös Kaurilassa marsalkka otti vastaan junakuljetuksella saapuneen saksalais-suomalaisen sotilasjoukon.

Tohmajärveläiset ja värtsiläläiset jatkosodan rintamilla

Suomen sotilaallinen aluejako uusittiin heti Talvisodan jälkeen jakamalla maa 16 eri sotilaslääniin. Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirit kuuluivat uuteen Savo-Karjalan sotilaslääniin, jonka tehtäväksi jäi mm. perustaa 7. Divisioona. Tämän ns. Kalpa-divisioonan muistomerkki – Kalpakivi – sijaitsee Tohmajärven kirkkopuiston reunalla Kirkkoniemessä.

Jatkosotaan valmistavassa liikekannallepanossa v. 1941 kesäkuussa perustettiin Peijonniemen kylässä Nenosenlammella 14. Rajajääkärikomppania, jonka runko muodostui vakinaisessa palveluksessa olevasta Rajakomppanian henkilökunnasta ja jota sitten täydennettiin paikkakuntien omilla reserviläisillä siten että sen kokonaisvahvuudeksi tuli lopulta n. 320 miestä.

Mainitulle RjK:lle määritettiin komentopaikka hieman kauemmaksi sisämaahan päin Kemien mäelle ja rajajääkärijoukkueet ryhmitettiin lähelle valtakunnanrajaa. Tähystys- ja tiedustelu- sekä muuta vastaavaa toimintaa välillä jopa pienehköihin tulitaisteluihinkin joutuen ja näin ollen valitettavasti joitain tappioitakin kärsien ehdittiin suorittamaan n. kuukauden verran ennen kuin sitten yhtenä osana päähyökkäystä varten muodostettua Karjalan Armeijaa osallistuttiin alkavaan laajaan operaatioon, jonka ensimmäisenä tehtävänä oli onnistunut Värtsilän takaisinvaltaus 10. ja 11. heinäkuuta.

Rajajoukkojen ohella Tohmajärven ja Värtsilän reserviläiset sijoitettiin Jatkosodassa pääosiltaan aiemmin mainittuun 7. Divisioonaan kuuluviin Jalkaväkirykmentteihin (JR) 9 ja 30 sekä 51. Lisäksi paikkakunnan miehiä kuului myös 11. Divisioonaan kuuluneeseen 8. jalkaväkirykmenttiin (JR 8) eli ns. Tuntemattoman sotilaan rykmenttiin, jonka nykyiselle valtakunnanrajalle menevän sotapolun osa – Huoltotie – on merkitty edellä mainitun Nenosenlammen RjK:n muistomerkin tapaan sekä Värtsilän Kenraalinkylässä että Tuupovaaran Saarivaarassa sotahistorialliseksi kohteeksi.

Paitsi Tohmajärvellä rajajääkärikomppaniat oli perustettu samalla sapluunalla myöskin Tuupovaarassa ja Uukuniemellä. Nämä kaikki mainitut kolme komppaniaa yhdistettiin v. 1941 marraskuussa ja näin syntyi Rajajääkäripataljoona 4. Sen kohtalona oli joutua erittäin koviin tilanteisiin jo heti joulukuussa 1941 sekä tammikuussa 1942. Syvärin takana käydyt Goran taistelut verottivat kaatuneina ja haavoittuneina sekä kadonneina yhteensä yli 500 miestä eli n. puolet pataljoonan vahvuudesta. Saman vuoden keväänä pataljoonalla ja vähintään joillakin sen yksittäisillä osilla olivat edessään vielä Pertjärven taistelut sekä pari vuotta myöhemmin viimeisenä sotakesänä Rajajääkäriprikaatin kokoonpanoon kuuluessaan myös Kaskana-Tulemajoki-Ilomantsi alueen ja Tali-Ihantalan viivytystaistelut sekä mm. kuuluisat Ilomantsin mottitaistelut. Välivuosien eli asemasotavaiheen aika kului sekä rajajoukkojen että jalkaväkirykmenttien miesten osalta lähinnä Syvärin lohkolla. Tohmajärveläisiä miehiä osallistui mutta kuitenkin sinänsä varsin vähäisessä määrin vielä myös Lapin sotaan.

Muutamia Tohmajärven ja Värtsilän miehiä valikoitui henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella joihinkin erityistä taitoa/kuntoa vaativiin tehtäviin, esim. lentäjäksi ja kaukopartiomieheksi. Viimeksi mainitut kuuluivat kaikki osasto Kuismasen (OsKu) kokoonpanoon. Talvisodassa kaukopartiotoimintaa ei sen varsinaisessa merkityksessä vielä harjoitettu, vaikka tiedustelu- ja tuhoamispartiotoiminnan organisoimiseksi perustetut neljä eri alatoimistoa olivat silloinkin jo olemassa vaan sen aika koitti kunnolla vasta Jatkosodan alettua. Silloin mm. Sortavalan alatoimistosta muodostettiin juuri mainittu osasto Kuismanen.

Sota-aika kotirintamalla

Kotirintaman arki sujui Tohmajärvellä ja Värtsilässä jokseenkin samoissa merkeissä kuin muuallakin maassa eli mm. armeijaamme tuettiin kaikin mahdollisin tavoin. Sotaväen vaatettamiseksi tehtiin se mitä vain suinkin oli tehtävissä, sukkia ja käsineitä sekä kypärähuppuja neulottiin ja suksia/sauvoja kerättiin. Naiset ja lapset sekä rintamapalveluksesta iän tai jonkin muun syyn vuoksi vapautetut miehet uurastivat sotaväen tapaan yötä päivää maatalous-, metsä- ja tehdas- ym. tärkeissä yhteiskunnan töissä; myös käytännön vastuu väestönsuojelun toteuttamisesta jäi niin ikään siviilien harteille. Paikallisen kansanhuollon taustaorganisaationa oli Kansanhuoltoministeriön alainen Kuopion kansanhuoltopiiri.

Pommitukset

Varsinaisen taistelurintaman raivotessa suurimman osan ajasta vähintäänkin useiden kymmenien kilometrien päässä etempänä idässä nämä sinänsä pienenpuoleiset maalaiskunnat eivät tarjonneet Puna-Armeijan lentotoiminnalle juurikaan mitään muita erityisen houkuttelevia kohteita kuin jo aiemmin mainitut Värtsilän rautatehtaan ja Jänisjärven rannalla sijainneen sotilaslentokentän. Yksittäisiä pommeja tiedetään kyllä pudonneen sinne tänne mm. vesialueille ja pelloille sekä kulkuväylien varsille, mutta niiden on arveltu olleen lähinnä huonojen sääolosuhteiden aiheuttamien arviointivirheiden tuloksia. Myöskään desanttien maahanlaskuista ja muustakaan toiminnasta ei ole tehty ainakaan mitään ehdottoman varmoja havaintoja.

Lotta-Svärd

Tohmajärvelle perustettiin paikallisen Suojeluskunnan esikunnan toimesta oma Lotta Svärd – yhdistys jo vuonna 1921, myöhemmin päivänvalon näkivät myös pienemmät kyläosastot. Ylivoimaisesti suurin osa sen peräti seitsemän eri kategorian ja yhteensä hieman vajaasta 300 jäsenestä kuului sotavuosina muonituslottiin. Lääkintälottia puolestaan työllisti mm. aikoinaan Värtsilän Kunnalliskodiksi rakennetussa ns. Valkoisessa talossa Jatkosodan vuosina toiminut sotasairaala. Lottayhdistys harjoitti myös tyttötyötä eli Pikkulotta-toimintaa samoin kuin Suojeluskunta puolestaan koulutti oman ohjelmansa mukaisesti Sotilaspoikia.

Säilyneen itsenäisyyden kallis hinta

Talvisodan jälkeiset aluemenetykset jäivät Värtsilän osalta voimaan myös jatkosodan jälkeen. Tohmajärvikin menetti alueitaan, mutta vain vähäisessä määrin ja sitten kun se sai vastaavasti pienen osuuden entistä Pälkjärven kuntaa niin lopputulemana sen pinta-ala olikin sodan jälkeen hieman suurempi kuin ennen sitä. Samanlainen plus-miinus kohtalo oli vain kahdella muulla kunnalla, Ruokolahdella ja nykyisin Lappeenrannan kaupunkiin kuuluvalla Ylämaalla.

Säilyneen itsenäisyyden hinta oli kova. Perheenjäsenet joutuivat missä tapauksessa enemmän, missä vähemmän mutta kuitenkin yleensä aina erilleen toisistaan. Muutamia pienokaisia lähetettiin sodan aiheuttamaa kurjuutta pakoon naapurimaahan Ruotsiin. Valtavat määrät miehiä kaatui tai katosi jäljettömiin, monet invalidisoituivat fyysisesti sekä myöskin psyykkisesti. Sotaleskien ja -orpojen sekä poikiansa menettäneiden vanhempien tuska on näilläkin paikkakunnilla ollut aivan konkreettinen. Tohmajärven ja Värtsilän hautausmailla lepää yhteensä n. 450 sankarivainajaa, joista Värtsilän osuus n. 200 henkilöä. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta he ovat luonnollisestikin rintamamiehiä, mutta joukossa on kuitenkin siis myös muutama työvelvollinen sekä lotta ja peräti sotilaspoika.

Vuosikymmenet ovat vierineet, NATO-Suomessa vietetään tasan kuukauden kuluttua koko maailmanhistoriaakin ajatellen jopa harvinaisen pitkän rauhanomaisen aikajakson jälkeen mutta ulkovaltojen tapahtumia seuratessa samalla kuitenkin jännittynein mielin Talvisodan päättymisen 85-vuotisjuhlaa. Aika on myös korjannut viljaa, varsinaiset rintamamiehet ovat kaikki jo Tohmajärvelläkin poistuneet keskuudestamme ja heidän leskiensäkin lukumäärä on laskettavissa jo kahden käden sormin. Kunnia Jumalalle ja kiitos koko sotasukupolvelle sen tekemästä työstä Isänmaamme hyväksi!

”Sun kätes Herra voimakkaan suo olla turva Suomenmaan, niin sodassa kuin rauhassa ja murheen onnen aikana.” (Virsi 577:1)

Värtsilässä 13.2.2025

Jussi Raerinne, Sotien 1939-45 Tohmajärven Perinnetoimikunnan pj.

Lähteet:

– Sota-aika muistoissamme: Tohmajärveläiset kertovat -kirja

– Wikipedia

– https://vartsi.net/