Ylihärmäläiset talvisodassa
Lokakuun alussa vuonna 1939 Suomen miehet saivat kutsun saapua ylimääräisiin kertausharjoituksiin, joilla joukkoja ryhdyttiin kaiken varalta keskittämään maan rajoille.
Ylihärmän miesten tuli kokoontua 13. lokakuuta Ilomäen kansakoululle. Lähtövalmiina jokaisen piti olla jo saman päivän iltana. Ylimääräisiin kertausharjoituksiin lähtöä edeltävänä iltana on Ylihärmän rukoushuoneessa järjestetty hartaustilaisuus, jossa puhui kirkkoherra Kaarlo Aukee.
Ylihärmän Suojeluskunnan sotatapahtumista vuosilta 1939-40 kertovassa päiväkirjassa lokakuun 13. päivän tapahtumista kerrotaan näin:
”Suoritusosastot aloittivat tehtävänsä. Reserviläiset kokoontuivat käskyn mukaan Ilomäen koululle klo 18.00. Ruokailu tapahtui klo 19.00. Kello 22.00 miehet, yhteensä 208 suojeluskuntalaista, järjestäytyivät riviin koulun pihamaalle.”
Kello 23.00 miehet lähtivät marssimaan pimeässä omaisten saattamina Kauppiin, josta matka jatkui junalla Seinäjoelle. Seuraavana päivänä 14.10.1939 saatiin Ylihärmän Suojeluskunnalle määräys kaikkien kuorma-autojen viemisestä Seinäjoelle, jossa sotakelpoiset otetaan valtiolle.
Hevosten otto suojeluskuntatalon kentällä suoritettiin 15.10. Ylihärmästä otettiin valtiolle 139 hevosta, jotka jäivät suojeluskuntatalolle. Myös hevosten luovuttajat yöpyivät suojeluskuntatalossa. Seuraavana päivänä hevoset ajettiin Kauhavalle, missä ne luovutettiin. Samana päivänä Ylihärmän Suojeluskunnan miehet hakivat Seinäjoelta kaksi kuorma-autoa, koska omat autot oli luovutettu valtiolle. Autojen hakijat ajoivat paluumatkalla Kauhavan kautta ja kyyditsivät hevosten viejät sieltä Ylihärmään.
Suojeluskunta sai 17.10. 1939 Kauhavalta tiedon, että sinne toimitetuista hevosista piti seitsemän oritta noutaa heti pois. Niiden tilalle vaadittiin tuotaviksi uudet hevoset. Palvelukseen otetuista hevosista oli epähuomiossa 11 hevosta jäänyt toimittamatta Kauhavalle. Päiväkirjassa hevosasioiden todettiin ”olleen aika lailla takussa”.
Ylihärmän miehet viipyivät Seinäjoella viisi päivää. Heistä muodostettiin Laurilan rykmentin toisen pataljoonan kuudes komppania (6/2. /JR 23). Komppaniaan määrättiin myös joitakin Kuortaneen ja Ylistaron miehiä. Laihian aluepäällikkö, reservin luutnantti Kaarlo Kari, määrättiin komppanian päälliköksi. Komppania kuului kapteeni Järvisen johtamaan toiseen pataljoonaan. Laurilan rykmenttiin kuului myös Ylistaron miehistä koottu konekiväärikomppania, jota johti aluepäällikkö, reservin luutnantti Laijo Järvi Ylihärmästä.
Rykmentin komentaja, everstiluutnantti Matti Laurila, suoritti Seinäjoen torilla katselmuksen, jonka jälkeen veisattiin virsi ”Jumala ompi linnamme”. Rykmentti siirrettiin rautateitse Kannakselle. Inkilän asemalle saavuttiin 20.10.1939. Sieltä siirryttiin marssien Räisälän Unnunkoskelle, jossa majoituttiin taloihin.
Marraskuun 6. päivänä joukot siirrettiin Pyhäjärven Konnitsaan. Kun Neuvostoliitto sitten marraskuun 30. päivänä hyökkäsi Suomeen, JR 23 marssitettiin itsenäisyyspäivänä Konnitsasta Metsäpirttiin Taipaleen puolustuslohkolle.
Sota vaati ensimmäiset uhrinsa Pihkahovissa 11.12.1939. Korpraali Juho Huhtala kertoo tapahtuneesta näin:
”Pihkahovissa aloimme 11.12. kaivaa korsuja. Tässä työssä meitä kohtasivat ensimmäiset tappiot. Alikersantti Yrjö Heimonen ja sotamies Orvo Suomela kaatuivat ja minä sain kranaatin sirun kylkeeni, josta haavoituin erittäin vaikeasti. Siihen loppui minun sotani. Monien sairaalain kautta tieni kulki kotiin keväällä 1940.”
Seuraavana päivänä 12.12.Summan Leipäsuolla vihollinen murtautui suomalaisten asemiin. Vihollisen ankarasta tulituksesta korpraali Kauko Yliluoma kertoo näin:
”Leipäsuolla Summan vasemmalla puolella vihollinen murtautui 12.12. linjoihimme. Lähdimme aukeaa myöten etenemään vastaiskuun. Saatuamme kosketuksen viholliseen komppaniamme levittäytyi ketjuun. Vihollinen aloitti ankaran tulituksen. Tappiomme olivat suuret, sillä komppaniamme pieneni siinä taistelussa puolentoista joukkueen vahvuiseksi. Vihollisen ylivoima oli liian suuri. Tavoitteeseemme kyllä pääsimme.”
Taipaleenjoen ranta-alueiden omistuksesta käytiin 10.–15.12.1939 raivokkaita taisteluja. Vastaiskuista vaikein suoritettiin 15. joulukuuta, kun vihollinen lähti Terenttilästä savuverhon suojassa 20:n panssarivaunun tukemana. Kansakoulun ja Pärssisen metsiköt vaihtoivat omistajaa useita kertoja. Kolmen päivän taistelujen aikana todettiin kentällä liikkuneen 80 panssarivaunua, joista oli kyetty tuhoamaan 35. Vihollistykistön arvioitiin käyttäneen tuona aikana 10 000 – 15 000 kranaattia moukaroidessaan suomalaisten asemia.
Niittykasematin valtaukseen tammikuun 13.-15. päivinä ottivat monet ylihärmäläiset osaa. Tappiot näissä taisteluissa olivat raskaat sekä kaatuneina että haavoittuneina. Kasemattia takaisin vallatessa kaatui 14. tammikuuta 1940 myös luutnantti Kari. Toisen pataljoonan adjutantti, luutnantti Potila, joka oli venäjän kielen taitoinen, kehotti venäläisiä antautumaan. Potilan puheen päätyttyä venäläiset heittelivät ”vastaukseksi” vain käsikranaatteja kasematin takaa. Ne eivät kuitenkaan osuneet juoksuhautaan, vaan räjähtelivät penkoilla. Seuraavana päivänä 16.tammikuuta 1940 venäläiset itse tuhosivat kasematin suorasuuntaustykeillään siitä huolimatta, että siellä oli vielä joukko heidän omia sotilaitaan.
Vuosalmella eversti Laurilan miesmäärältään pahoin pienentynyt JR 23:n onnistui torjumaan vihollisen suurella ylivoimalla tekemän hyökkäyksen Vuosalmen harjua vastaan. Siellä ei ollut minkäänlaisia varustettuja asemia. Lumihangessa maaten eversti Laurila joukkoineen torjui kaikki hyökkäykset.
”Taipaleen musta päivä”18.2.1940 alkoi lentopommituksilla. Puolen päivän aikaan Terenttilää pommitti 80 vihollisen lentokonetta. Saman tien alkoi tykistöpommitus. Venäläisten jalkaväen lähestyessä JR 23:n komentaja everstiluutnantti Laurila saapui johtamaan vastahyökkäystä ottaen samalla rintamavastuun. Läpi yön kestäneiden ankarien taistelujen jälkeen kaikki asemat oli vallattu takaisin. Juoksuhaudoissa oli 300 kuollutta venäläistä.
Talvisodassa kaatui 40 Ylihärmän miestä. Haavoittuneita, paleltuneita ja muutoin sairastuneita oli 146. Vain 20 ylihärmäläistä taistelijaa palasi ainakin ulkoisesti terveinä kotiin.
Ylihärmäläiset jatkosodassa
Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat 25.6.1941 noin 500:n koneen voimin Suomen lentokenttiä. Jatkosota oli alkanut. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon Suomen oli pakko todeta joutuneensa taas sotaan Neuvostoliiton kanssa.
Saksalaisten edetessä Baltian maissa suomalaiset aloittivat oman hyökkäyksensä Laatokan koillispuolelta. Jo elokuun puolivälissä oli Sortavala vallattu.
Ylihärmän Suojeluskunnan päiväkirjaan on kirjattu tuntoja uuteen sotaan joutumisesta näin:
”Vuodesta 1941 muodostui meille suomalaisille taas sotien vuosi. Kesäkuun 17. päivänä miehet saivat kutsukortit ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Taas oli lähdettävä tuntematonta tulevaisuutta kohti. Suomalainen mies lähtee käskyn saatuaan pää pystyssä, kuten hän oli lähtenyt syksyllä 1939. Olihan nyt taas kysymyksessä meidän kaikkien kohtalomme. Jokaisen suomalaisen miehen ja naisen mielessä on aate irtautua venäläisistä iäksi. Itärajan takaa meitä on aina katsottu himoiten. Nyt suomalainen mies iskee niin, että venäläiset muistavat sen aina. Toivomme, että poikamme palaavat takaisin ehjinä. Ne, jotka eivät palaa, ovat verellään ostaneet meille Suur-Suomen, joka ulottuu Äänisjärveltä aina Pohjanlahteen saakka. Siinä on suomalainen mahti.”
Jatkosotaan lähdöstä Ylihärmän Suojeluskunnan päiväkirjassa on seuraava maininta:
”Tänään 18.6.1941 lähti Ylihärmän komppania sinne jonnekin, siis taas sotapoluille. Miehet saivat kaikki hyvät varusteet. Kenenkään ei tarvinnut lähteä matkaan siviilivaatteissa.”
Ylihärmäläiset olivat lähteneet talvisotaan Ilomäen kansakoululta. Jatkosotaan lähdettiin suojeluskuntatalolta. Aamulla 18.6.1941 marssittiin Kaupin asemalle, mistä matka jatkui junalla Seinäjoelle.
Ylihärmäläisistä muodostettiin Kevytosasto 18:n toinen komppania. Osaston komentaja oli majuri Bäckman. Ylihärmäläisten komppanian päälliköksi määrättiin kotipitäjän mies, Uuno Kangas. Rintamalle lähdettiin kesäkuun 27. päivänä 1941. Osasto saapui ensin Kiteelle ja sieltä Närsäkkälään. Ensimmäiseksi sotatyöksi määrättiin rajan välittömässä läheisyydessä sijainnut Konnunmäki.
Seuraavana päivänä tehty hyökkäys tuotti tulosta. Tavoite saavutettiin. Hyökkäyksen hintana ylihärmäläiset menettivät ensimmäisen miehensä kaatuneena. Komppanianpäällikön taistelulähetti Veikko Kyrönvirta sai surmansa. Majuri Bäckman hyökkäytti 10.7. Ylihärmän komppaniaa ison peltoaukean yli Haapavaaraan, johon venäläiset olivat rakentaneet kallioon vahvat puolustusasemat. Ilman tykistötukea suoritettu hyökkäys pysähtyi piikkilankaesteille. Koska miehiä haavoittui lähes joukkueen verran, komppanianpäällikkö keskeytti hyökkäyksen. Vihollisen murhaavan tulen alaisina komppania perääntyi lopulta epäjärjestyksessä aina huoltoportaaseen saakka.
Joukkuetta, joka ainoana pääsi etenemään piikkilankaesteille saakka, johti kersantti Kustaa Kuoppala. Hän kertoi muistavansa, miten venäläiset ampuivat heitä naamat punaisina Haapavaaran rinteeseen rakennetuista asemistaan. Kustaa Kuoppala korotettiin vänrikiksi 2.12.1941 ja sodan loppuvaiheessa luutnantiksi. Kustaa Kuoppalan johtaman joukkueen ryhmänjohtajina toimivat kersantti Arvi Lilja, kersantti Jussi Riutta, kersantti Veikko Peltonen ja kersantti Arvi Kangas.
Ylihärmän miehiä osallistui myös Lapin sotaan vuosina 1944 – 45.
Juho Oskari Välimäki Ylihärmän Pakankylästä suoritti 350 :n päivän mittaisen asevelvollisuutensa Panssarilaiva Ilmarisella. Myös jatkosodassa hän palveli Ilmarisella merivalvonnassa aina siihen saakka, kun panssarilaiva ajoi 13.9.1941 Turun edustalla miinaan ja upposi. Välimäki sai surmansa tuossa onnettomuudessa.
Jatkosodassa kaatui kaikkiaan 79 ylihärmäläistä miestä. Vapaussodassa, talvisodassa, jatkosodassa ja heimosodissa kaatui kaikkiaan 144 Ylihärmän miestä.
kirjoittanut
Simo Perämäki
Ylihärmän viimeinen sotaveteraani, Veikko Jussila haudattiin 9.4.2022.
Lähteet
- Simo Perämäki
- Ylihärmän Suojeluskunta ja lotat 1917-1944
- Vapaussodasta talvi- ja jatkosotaan, Ykkös-Offset Oy , Vaasa 1998
- Ylihärmän Sotaveteraanit
- Ylihärmäläiset veteraanit vapaus-, talvi- ja jatkosodassa, Härmä-Offset Oy 1985
Tälle sivulle tulee tulevaisuudessa lisää ylihärmäläisten sotamuistoja kirjoituksina, videoina ja äänitteinä.
