Mauno Rautiainen

Sotamies Mauno Rautiainen (1920–1999)

Mauno Rautiainen (1920-1999), kuvan omistaa Heikki Rautiainen)

Mauno Rautiainen syntyi Heikki (1889-1962) ja Wilhelmiina (1881-1955) Rautiaisen kolmantena lapsena vuonna 1920 Oravilahden Tainiossa. Hänen sisaruksiaan olivat Aino, Laila ja Martti. Maanpuolustukseen Mauno otti osaa jo nuorena liittymällä mukaan Rääkkylän suojeluskunnan toimintaan. Tästä tunnustuksena Vapaussoturien huoltosäätiö myönsi hänelle sinisen ristin, jääkärikenraali Väinö Valveen allekirjoittamana vuonna 1981.

 

Talvisodan aika

Kutsuntapäivä 12.3. oli melko dramaattinen, vaikka sitä ei vielä tuolloin tiedettykään. Talvisota nimittäin päättyi seuraavana päivänä. Mauno muistaa, kuinka hän oli 13.maaliskuuta lähtenyt saamansa määräyksen mukaan ostamaan lumipukukangasta Rääkkylän osuuskaupalta ja kuinka hiihtäessä kuului tykkien jyly. Osuuskaupalle päästyä, oli kauppias sanonut, että lumipukukangasta ei enää taida tarvita, rauha on juuri tullut voimaan. Kotiin palatessa ei sodan ääniä enää kuulunut.

 

Varusmiehenä välirauhan aikana

Varusmiespalvelustaan Mauno Rautiainen astui suorittamaan 20.maaliskuuta 1940 Jalkaväenkoulutuskeskus 9:n Kiuruvedelle. Ehtipä hän palvella myös uudessa Kontiolahden varuskunnassa, yhtenä ensimmäisistä varusmiehistä. Terveysongelmat tekivät Maunon asepalveluksesta rikkonaisen ja myöhemmästä sotaretkestä lyhyen. Varusmiespalvelus keskeytyi sydänsairauden vuoksi syksyllä 1940, noin viiden kuukauden jälkeen.

 

Laatokan Karjalaa valtaamassa

Uudelleen palvelukseen Mauno Rautiainen määrättiin 20.kesäkuuta 1941. Joukko-osastona oli Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin alainen 613 IsK., eli ilmasuojelukomppania, jonka riveissä Mauno otti osaa Laatokan Karjalan takaisinvaltaukseen, jatkosodan alettua kesällä 1941. Komppaniaan kuului rääkkyläläisiä vanhoja miehiä ja nuoria poikia. Maunon mukaan sen kokoon saamiseen vaikutti Rääkkylän nimismiehen aktiivinen toiminta. Mauno Rautiaisen sotatie kulki Kiteeltä, Matkaselän kautta Ruskealaan ja edelleen Särkisyrjään, jossa oli kovat tappelut. Särkisyrjästä jatkettiin Kaalamoon, josta korpitaivalta Ryttyyn. Etenemisen aikana Mauno määrättiin usein kulkemaan tunnustelijana kärjessä. Sotaretki huipentui Sortavalaan saapumiseen.

Mauno Rautiaisen tuntolevy (omistaja Mikko Rautiainen)

 

Sortavalassa

Laatokan Karjalan vallattu pääkaupunki oli mieleenpainuva kokemus. Sortavalassa 613 IsK. otti osaa kaupungin puhdistamiseen ja esimerkiksi kaatuneiden vihollisten hautaamiseen. Mauno kertoi, että eräältä haudattavalta vihollissotilaalta oli upseeri kärkkynyt itselleen parempia saappaita ja mennyt niiden perässä monttuun. Kiinnostus saappaita kohtaan kuitenkin hiipui, kun vainajan jalka irtosi saappaan mukana. Kerran Maunon kävellessä kaupungilla vanhemmanpuoleisen aseveljensä Hirvosen kanssa, oli vastaan tullut upseeri huomauttanut takki auki kävellyttä Hirvosta epäsotilaallisesta pukeutumisesta ja tivannut miehen yksikköä. Tähän Hirvonen oli vastannut: Rääkkylän romukomppania. Tilapäisten isäntien jäljiltä kaupunkiin oli jäänyt kaikenlaista, esimerkiksi laiva, joka sisälsi valtavat määrät tulitikkuja. Vallatulle alueelle oli jäänyt myös yksittäisiä vihollisia. Eräästä puutarhasta iltapalaa haettaessa, ammuttiin talon ikkunasta kohti. Luoti meni vinkuen Maunon pään vierestä. Pihasta oli lähdettävä kiireellä ja korvissa soi pitkään. Sortavalasta 613 IsK. palautettiin kotikonnuilleen ja Mauno vapautettiin jälleen palveluksesta elokuun lopulla 1941. Vanhoilla päivillään Rautiainen valitteli olleen niin huono sotilas, että ylennystä ei tullut. Rääkkylän paikallispäällikkö Martikaisen allekirjoittamassa Ilmasuojelujoukkojen palvelustodistuksessa vuodelta 1944 hänen todetaan kuitenkin toimineen ryhmänjohtajana.

 

Myöhempi asepalvelus

Puolustuslaitoksen palvelukseen Mauno Rautiainen palasi vastasi helmikuussa 1944, tuolloin Jalkaväenkoulutuskeskus 6:n 4.komppaniaan. Tuberkuloosin vuoksi hän oli kuitenkin kuukausikaupalla hoidettavana sotasairaaloissa, eikä enää rintamalle ehtinyt. Reserviin hänet siirrettiin Parolassa 20.marraskuuta 1944 ja viimeisten sotilasvarusteiden luovutus tapahtui Rääkkylässä 24.marraskuuta. Asepalvelusta kertyi yhteensä yksi vuosi ja runsaat 4 kuukautta. Erikoiskoulutuksena sotilaspassissa mainitaan kiväärimiehen koulutus. Rintamapalvelustunnus hänelle myönnettiin vuonna 1971. Sotien jälkeen Mauno Rautiainen ei uuden itärajan takana käynyt. Hän totesi: Ryssän puolelle en mene, kun viimeksi minut otettiin torrakon kanssa vastaan.

Mauno Rautiainen alarivissä kolmas vasemmalta. Kuvan paikka tai ajankohta on tuntematon. Mahdollisesti sotasairaala (kuvan omistaa Anni Koskela)

Puolustuslaitoksen Rääkkylän aluejärjestön kuitti Mauno Rautiaisen luovuttamista varusteista 24.marraskuuta 1944. (omistaja Heikki Rautiainen)

Sodan jälkeiset vaiheet

Sotien jälkeen Mauno Rautiainen lähti opiskelemaan kansakoulunopettajaksi Kajaanin seminaariin. Valmistuttuaan hän teki työuransa Pielisensuun kunnan (myöh. Joensuu) Sulkulahden (myöh. Hukanhaudan) kansakoulun opettajana ja johtajana 1940-luvun lopulta 1970-luvulle saakka. Aloitettuaan virassaan häntä hämmästytti oppilaiden huono käytös, joka lienee osaltaan ollut seurausta sota-ajan poikkeusoloista. Seurasi nopea kurinpalautus, jonka jälkeen ongelmia ei enää ilmentynyt.

Mauno Rautiainen työssään Sulkulahden kansakoululla 1950-luvulla (kuvan omistaa Heikki Rautiainen)

Samoihin aikoihin Maunon kanssa Sulkulahden koululle tuli opettajaksi Ruskealasta kotoisin oleva Maire Moilanen (1918–1996). Lue Mairen sotavuosista täältä: https://www.lottasvard.fi/rautiainen-maire/ Maire Unelma ja Mauno Armas löysivät toisensa. Heille syntyi kolme poikaa Heikki (s.1949) sekä Hannu ja Vesa (s.1950). Lastenlapsia he saivat yhteensä yhdeksän.

Maire ja Mauno Rautiainen 1948. (kuvan omistaa Anni Koskela)

1950-luvulla Mauno oli innokas taidemaalari. Kankaille ikuistui niin maisemia, muotokuvia kuin abstraktimpiakin aiheita. Teoksia päätyi esille näyttelyihinkin. Myöhemmin hän sivalsi mielellään myös kynällä ja otti lehtien palstoilla kantaa niin taiteeseen kuin yhteiskunnallisiinkin asioihin. Musiikillistakin lahjakkuutta löytyi; nuorena hän soitti veljensä Martin kanssa nurkkatansseja Rääkkylässä ja lastenlapsille on jäänyt mieleen hänen mandoliininsoittonsa. Eläkepäivien rakkaaksi harrastukseksi tuli kalastus Saimaan rannalla, synnyin kunnassa Rääkkylässä, jonne omin käsin nousi kesähuvila, saunoineen ja aittoineen. Tärkeää hänelle oli myös metsänistutusharrastus Rääkkylän metsäpalstalla. Mauno Rautiainen kuoli Joensuussa 78-vuotiaana vuonna 1999.

Jääkärikenraali Väinö Valveen allekirjoittama myöntökirja sinisestä rististä vuodelta 1981. (omistaja: Heikki Rautiainen)

 

Mauno Rautiaisen isästään Heikki Rautiaisesta (1889-1962) 1950-luvulla maalaama muotokuva. (omistaja Heikki Rautiainen)

Kirjoittanut Mikko Rautiainen 2022, Mauno Rautiaisen pojan Heikin poika

 

Lähteet: Teksti perustuu Mauno Rautiaisen ja hänen poikiensa Heikki ja Vesa Rautiaisen kertomuksiin. Lähteinä on käytetty myös teosta Suomen rintamamiehet 1939-1945 sekä Mauno Rautiaisen sotilaspassia, kantakorttia ja IS-joukkojen palvelustodistusta.

Rääkkyläläisiä sotaveteraaneja

Neuvostoliittoon sotavangiksi joutuneen rääkkyläläisen sotaveteraani Martti Hirvosen tarina (v.1995) katsottavana Yle areenassa:

Sotamies Mauno Rautiainen (1920–1999)

Mauno Rautiainen (1920-1999), kuvan omistaa Heikki Rautiainen)

Mauno Rautiainen syntyi Heikki (1889-1962) ja Wilhelmiina (1881-1955) Rautiaisen kolmantena lapsena vuonna 1920 Oravilahden Tainiossa. Hänen sisaruksiaan olivat Aino, Laila ja Martti. Maanpuolustukseen Mauno otti osaa jo nuorena liittymällä mukaan Rääkkylän suojeluskunnan toimintaan. Tästä tunnustuksena Vapaussoturien huoltosäätiö myönsi hänelle sinisen ristin, jääkärikenraali Väinö Valveen allekirjoittamana vuonna 1981.

 

Talvisodan aika

Kutsuntapäivä 12.3. oli melko dramaattinen, vaikka sitä ei vielä tuolloin tiedettykään. Talvisota nimittäin päättyi seuraavana päivänä. Mauno muistaa, kuinka hän oli 13.maaliskuuta lähtenyt saamansa määräyksen mukaan ostamaan lumipukukangasta Rääkkylän osuuskaupalta ja kuinka hiihtäessä kuului tykkien jyly. Osuuskaupalle päästyä, oli kauppias sanonut, että lumipukukangasta ei enää taida tarvita, rauha on juuri tullut voimaan. Kotiin palatessa ei sodan ääniä enää kuulunut.

 

Varusmiehenä välirauhan aikana

Varusmiespalvelustaan Mauno Rautiainen astui suorittamaan 20.maaliskuuta 1940 Jalkaväenkoulutuskeskus 9:n Kiuruvedelle. Ehtipä hän palvella myös uudessa Kontiolahden varuskunnassa, yhtenä ensimmäisistä varusmiehistä. Terveysongelmat tekivät Maunon asepalveluksesta rikkonaisen ja myöhemmästä sotaretkestä lyhyen. Varusmiespalvelus keskeytyi sydänsairauden vuoksi syksyllä 1940, noin viiden kuukauden jälkeen.

 

Laatokan Karjalaa valtaamassa

Uudelleen palvelukseen Mauno Rautiainen määrättiin 20.kesäkuuta 1941. Joukko-osastona oli Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiirin alainen 613 IsK., eli ilmasuojelukomppania, jonka riveissä Mauno otti osaa Laatokan Karjalan takaisinvaltaukseen, jatkosodan alettua kesällä 1941. Komppaniaan kuului rääkkyläläisiä vanhoja miehiä ja nuoria poikia. Maunon mukaan sen kokoon saamiseen vaikutti Rääkkylän nimismiehen aktiivinen toiminta. Mauno Rautiaisen sotatie kulki Kiteeltä, Matkaselän kautta Ruskealaan ja edelleen Särkisyrjään, jossa oli kovat tappelut. Särkisyrjästä jatkettiin Kaalamoon, josta korpitaivalta Ryttyyn. Etenemisen aikana Mauno määrättiin usein kulkemaan tunnustelijana kärjessä. Sotaretki huipentui Sortavalaan saapumiseen.

Mauno Rautiaisen tuntolevy (omistaja Mikko Rautiainen)

 

Sortavalassa

Laatokan Karjalan vallattu pääkaupunki oli mieleenpainuva kokemus. Sortavalassa 613 IsK. otti osaa kaupungin puhdistamiseen ja esimerkiksi kaatuneiden vihollisten hautaamiseen. Mauno kertoi, että eräältä haudattavalta vihollissotilaalta oli upseeri kärkkynyt itselleen parempia saappaita ja mennyt niiden perässä monttuun. Kiinnostus saappaita kohtaan kuitenkin hiipui, kun vainajan jalka irtosi saappaan mukana. Kerran Maunon kävellessä kaupungilla vanhemmanpuoleisen aseveljensä Hirvosen kanssa, oli vastaan tullut upseeri huomauttanut takki auki kävellyttä Hirvosta epäsotilaallisesta pukeutumisesta ja tivannut miehen yksikköä. Tähän Hirvonen oli vastannut: Rääkkylän romukomppania. Tilapäisten isäntien jäljiltä kaupunkiin oli jäänyt kaikenlaista, esimerkiksi laiva, joka sisälsi valtavat määrät tulitikkuja. Vallatulle alueelle oli jäänyt myös yksittäisiä vihollisia. Eräästä puutarhasta iltapalaa haettaessa, ammuttiin talon ikkunasta kohti. Luoti meni vinkuen Maunon pään vierestä. Pihasta oli lähdettävä kiireellä ja korvissa soi pitkään. Sortavalasta 613 IsK. palautettiin kotikonnuilleen ja Mauno vapautettiin jälleen palveluksesta elokuun lopulla 1941. Vanhoilla päivillään Rautiainen valitteli olleen niin huono sotilas, että ylennystä ei tullut. Rääkkylän paikallispäällikkö Martikaisen allekirjoittamassa Ilmasuojelujoukkojen palvelustodistuksessa vuodelta 1944 hänen todetaan kuitenkin toimineen ryhmänjohtajana.

 

Myöhempi asepalvelus

Puolustuslaitoksen palvelukseen Mauno Rautiainen palasi vastasi helmikuussa 1944, tuolloin Jalkaväenkoulutuskeskus 6:n 4.komppaniaan. Tuberkuloosin vuoksi hän oli kuitenkin kuukausikaupalla hoidettavana sotasairaaloissa, eikä enää rintamalle ehtinyt. Reserviin hänet siirrettiin Parolassa 20.marraskuuta 1944 ja viimeisten sotilasvarusteiden luovutus tapahtui Rääkkylässä 24.marraskuuta. Asepalvelusta kertyi yhteensä yksi vuosi ja runsaat 4 kuukautta. Erikoiskoulutuksena sotilaspassissa mainitaan kiväärimiehen koulutus. Rintamapalvelustunnus hänelle myönnettiin vuonna 1971. Sotien jälkeen Mauno Rautiainen ei uuden itärajan takana käynyt. Hän totesi: Ryssän puolelle en mene, kun viimeksi minut otettiin torrakon kanssa vastaan.

Mauno Rautiainen alarivissä kolmas vasemmalta. Kuvan paikka tai ajankohta on tuntematon. Mahdollisesti sotasairaala (kuvan omistaa Anni Koskela)

Puolustuslaitoksen Rääkkylän aluejärjestön kuitti Mauno Rautiaisen luovuttamista varusteista 24.marraskuuta 1944. (omistaja Heikki Rautiainen)

Sodan jälkeiset vaiheet

Sotien jälkeen Mauno Rautiainen lähti opiskelemaan kansakoulunopettajaksi Kajaanin seminaariin. Valmistuttuaan hän teki työuransa Pielisensuun kunnan (myöh. Joensuu) Sulkulahden (myöh. Hukanhaudan) kansakoulun opettajana ja johtajana 1940-luvun lopulta 1970-luvulle saakka. Aloitettuaan virassaan häntä hämmästytti oppilaiden huono käytös, joka lienee osaltaan ollut seurausta sota-ajan poikkeusoloista. Seurasi nopea kurinpalautus, jonka jälkeen ongelmia ei enää ilmentynyt.

Mauno Rautiainen työssään Sulkulahden kansakoululla 1950-luvulla (kuvan omistaa Heikki Rautiainen)

Samoihin aikoihin Maunon kanssa Sulkulahden koululle tuli opettajaksi Ruskealasta kotoisin oleva Maire Moilanen (1918–1996). Lue Mairen sotavuosista täältä: https://www.lottasvard.fi/rautiainen-maire/ Maire Unelma ja Mauno Armas löysivät toisensa. Heille syntyi kolme poikaa Heikki (s.1949) sekä Hannu ja Vesa (s.1950). Lastenlapsia he saivat yhteensä yhdeksän.

Maire ja Mauno Rautiainen 1948. (kuvan omistaa Anni Koskela)

1950-luvulla Mauno oli innokas taidemaalari. Kankaille ikuistui niin maisemia, muotokuvia kuin abstraktimpiakin aiheita. Teoksia päätyi esille näyttelyihinkin. Myöhemmin hän sivalsi mielellään myös kynällä ja otti lehtien palstoilla kantaa niin taiteeseen kuin yhteiskunnallisiinkin asioihin. Musiikillistakin lahjakkuutta löytyi; nuorena hän soitti veljensä Martin kanssa nurkkatansseja Rääkkylässä ja lastenlapsille on jäänyt mieleen hänen mandoliininsoittonsa. Eläkepäivien rakkaaksi harrastukseksi tuli kalastus Saimaan rannalla, synnyin kunnassa Rääkkylässä, jonne omin käsin nousi kesähuvila, saunoineen ja aittoineen. Tärkeää hänelle oli myös metsänistutusharrastus Rääkkylän metsäpalstalla. Mauno Rautiainen kuoli Joensuussa 78-vuotiaana vuonna 1999.

Jääkärikenraali Väinö Valveen allekirjoittama myöntökirja sinisestä rististä vuodelta 1981. (omistaja: Heikki Rautiainen)

 

Mauno Rautiaisen isästään Heikki Rautiaisesta (1889-1962) 1950-luvulla maalaama muotokuva. (omistaja Heikki Rautiainen)

Kirjoittanut Mikko Rautiainen 2022

 

Lähteet: Teksti perustuu Mauno Rautiaisen ja hänen poikiensa Heikki ja Vesa Rautiaisen kertomuksiin. Lähteinä on käytetty myös teosta Suomen rintamamiehet 1939-1945 sekä Mauno Rautiaisen sotilaspassia, kantakorttia ja IS-joukkojen palvelustodistusta.

Sotien 1939-1945 Rääkkylän Perinnetoimikunta ja yhteystiedot

Rääkkylän perinnetoimikunnan perustamiskokous pidettiin marraskuussa 2018. 1939-1945 sotien Rääkkylän perinnetoimikunta koostuu useiden paikallisten yhdistysten ja muiden tahojen edustajista. Vuonna 2022 mukana ovat Rääkkylän kunta, seurakunta, Lions club, Rääkkylä-Seura, reserviläiset ja reservin upseerit. Uudet toimijat ja etenkin nuoret ovat aina tervetulleita mukaan toimintaan.

Kuten Sotien 1939-1945 Rääkkylän perinnetoimikunnan perustamiskirjassamme kerrotaan, on meidän tärkein tehtävämme elossa olevista Rääkkyläläisitä sotiemme veteraaneista, heidän puolisoistaan sekä leskistään huolehtiminen ja tukeminen. Tukitoimintaa järjestetään yhteistyössä Siun Soten toimijoiden kanssa. Esimerkiksi ystävätoiminta on monelle veteraanille tärkeää.

Veteraaniperinteen vaaliminen ja siirtäminen tuleville sukupolville kuuluu olennaisesti perinnetoimikuntamme tehtäviin. Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on myös perinnetila, jossa kaikilla on mahdollisuus tutustua sota-aikaan liittyvään esineistöön ja materiaaliin. Mikäli hallussasi on tuohon aikaan liittyvää esineistöä, jota haluaisit lainata tai lahjoittaa perinnetilaan voit olla yhteydessä toimikuntamme jäseniin.

Perinnetoimikuntamme toimintaan alkuvuosinamme ovat kuuluneet veteraaneille viedyt joulutervehdykset sekä merkkipäivien muistamiset. Lisäksi vuosittaisen toimintaamme kuuluvat olennaisesti seppeleen laskut ja muut veteraaniperinteen kunniatehtävät.

 

Yhteystiedot:

Pj. Mika Karttunen, karttunenmika@hotmail.com, 0400 945892

Viestintä. Juha-Pekka Puhakka, jiipee077@gmail.com, 0405318687

Hoiva- ja tukivastaava. Satu Kinnunen, satu.kinnunen@evl.fi, 050 4670375

Rääkkylä-seura. Erja Moore, erja.moore@pkarjala.net, 040 5774776

Lions  Club. Jouko Tolvanen joukotolvanen50@gmail.com, 0500 576520

Rääkkylän kotirintama 1939–1945

Rääkkylän kotirintama 1939–1945

Syyskuun alussa 1939 syttyneen suursodan aiheuttamat poikkeusolot näkyivät ja
tuntuivat niin arkisessa elämässä kuin ihmisten mielissä. Säännöstely ja
kansanhuollon organisointi, ylimääräiset kertausharjoitukset, rajaseuduilta
evakuoidun väestön vastaanottaminen, suunnitellut hevosten pakko-otot, yleinen
työvelvollisuus ja tehostettu väestönsuojelu toivat sotaa ihmisten lähelle.
Monet asiat vaativat poikkeuksellisia tai kokonaan uusia järjestelyjä tullakseen
hoidetuiksi. Lukuisat vapaaehtoistyötä tehneet rääkkyläläiset kansalaisjärjestöt
ryhmittyivät Vapaan huollon paikallisen keskuselimen taakse. Asepalvelukseen
joutuneita oli ikävä. Heitä kaivattiin muutenkin, sillä sotilasperheavustuksista
huolimatta heidän läheistensä toimeentulo oli aikaisempaa epävarmemmalla pohjalla.
Marraskuun lopussa 1939 syttynyt talvisota toi mukanaan suurinta surua
rääkkyläläisille sodan kolmannesta päivästä alkaen. Murheelliset uutiset oli
kestettävä – vaihtoehtoa ei ollut.

Sodan päättyminen 13.3.1940 ei keventänyt poikkeuksellisista oloista lähtenyttä
työmäärää. Siirtoväen asumisen ja toimeentulon järjestäminen oli tehtävistä
ensimmäisiä. Valmistautuminen siihen aloitettiin heti huhtikuussa 1940. Tarkemmin
toimista määrättiin kesäkuussa 1940 hyväksytyssä pika-asutuslaissa.
Asepalveluksesta kotiutuneet tarttuivat työhön. Sotainvalideja pyrittiin auttamaan.
Unohdettu ei heitäkään, jotka olivat antaneet kaikkensa – toimet sankaripatsaan
saamiseksi aloitettiin nopeasti.

Talvisodan kokemukset ja edelleen ympärillä riehuva suursota ruokkivat
epävarmuutta tulevaisuuden suhteen. Salpalinjan rakentamiseen liittyneet
linnoitustyöt Oravisalossa olivat varautumista pahimpaan. Pahin ei toteutunut,
vaikka Suomi oli kesäkuusta 1941 lähtien aina toukokuulle 1945 saakka jälleen
mukana sodan kurimuksessa. Uuteen sotaan jouduttaessa oltiin monella tavoin
valmiimpia verrattuna syksyyn 1939. Pitkittyessään sota kuitenkin syvensi monia
ongelmia. Säännöstely ulottui yhä laajemmalle alueelle. Sotatalouden ylläpito
tarkoitti laajoja heinien, olkien, perunan, teuraskarjan ja hevosten pakko-ottoja.
Vaikka noina vuosina jouduttiin luopumaan monesta tärkeästä asiasta, niin
uskallusta riitti uuden tavoittelemiseen. Maaseudun ja myös Rääkkylän
sähköistyksen suunnitteleminen aikana, jolloin oli pulaa lähes kaikesta
sähköistämisessä tarvittavista voimavaroista, oli merkittävä osoitus
tulevaisuudenuskosta. Erilainen talkootoiminta kertoi yhteisestä tahdosta.
Rääkkylä ei ollut taistelujen näyttämönä. Elämä Rääkkylässä vuosina 1939–1945
tuskin poikkeaa iloineen ja murheineen merkittävästi siitä, miten elo sujui muissa
vastaavissa välittömien sotatoimien ulkopuolelle jääneissä kunnissa. Työt tuli tehtyä
ja kipeiltäkin tuntuneet velvollisuudet täytettiin. Sen tietäen oli hyvä lähteä
korjaamaan ja uudistamaan sitä, mitä sota oli rikkonut ja viivästyttänyt.

Pekka Kauppinen

Salpalinjan rakentaminen Oravisalossa 1940-1944

Maanpuolustuksellisen Salpalinjan rakentaminen liittyi Suomen ja Neuvostoliiton välisiin sotiin vuosina 1939-1944. Talvisodan jälkeen välirauhan tultua 1940 Suomessa ryhdyttiin varustautumaan tulevaan puolustukseen, sillä uuden sodan merkit olivat jo aistittavissa. Linnoittamisessa suurin ja maineikkain hanke oli Salpalinja Suomenlahdelta Pohjois-Karjalan ja Kainuun kautta itäiseen Lappiin.  Pohjois-Karjalaa koskevaan, talvisotaa edeltävään suunnitelmaan oli kuulunut puolustaa Joensuuta Pielisjoen länsirannalla, mutta myöhemmin vahvistui käsitys, ettei voimia tähän olisi tarpeeksi. Niinpä pääpuolustuslinja siirrettiin Höytiäisen kanavaan.

Rääkkylässä varustelutyöt keskitettiin Oravisalon alueelle, koska arvioitiin, etteivät voimavarat riittäisi valtaamaan takaisin viholliselle menetettyjä puolustuslinjoja. Rääkkylän-Liperin alueen puolustuksesta vastasi IV Armeijakunta, joka laati alueen puolustussuunnitelman vuonna 1940. Etummainen puolustuslinja määrättiin tasalle Kesälahti – Kitee – Tohmajärvi – Tuupovaara – Ilomantsi – Koitere. Pääpuolustuslinja puolestaan koski Rääkkylää linjalla Ahmosaari – Varpasalon Voiniemi – Kivisalmi –Pässiniemi – Tutjunniemi – Tikansaaren kanava – Kaskesniemi – Höytiäisen kanava – Höytiäisen länsiranta.

Rääkkylän alueella Salpalinjan varustelutyöt pääpuolustuslinjassa aloitettiin kevätkesällä 1940, ja niiden tuli olla valmiita talventuloon mennessä. Puolustussuunnitelma olisi edellyttänyt betonisten kenttälinnoitteiden rakentamista, mutta resursseja tähän ei ollut. Näin ollen linja koostui hyökkäysvaunu- ja piikkilankaesteistä, avoimista miehistöpoteroista sekä tykkien tuliasemista. Rakennustyöt keskittyivät Varpasalon ja Oravisalon alueille. Laajojen järvialueiden puolustukseen kuului talviaikaan mm. railojen auki pitäminen kanerva-, kaisla- ja turvekatteen avulla.

Rääkkylään kantautui sodan jymy, ja varoitukset väestön evakuoimisestakin annettiin. Onneksi evakuointia ei tarvinnut panna käytäntöön, vaan väki sai pysyä kotiseudullaan. Salpalinjan rakennustyöt Rääkkylässä kestivät rauhanteon jälkeen vielä lokakuulle 1944, ja niihin osallistui sekä sotilas- että siviilirakennusyksiköitä, enimmillään 2 500 miestä.

Rääkkylässä Salpalinjasta on vielä nähtävissä panssariesteitä, tykkien kiinnityspaikkoja, louhoksia ja avointen konekivääripesäkkeiden kaivantoja.

Pekka Kauppinen

Kuvassa kartta Salpalinjan rakenteiden sijainnista

Salpalinjan rakentamisen muistomerkki pystytettiin vuonna 2011 Veikko Sallisen aloitteesta. Rääkkylä-Seura ja Rääkkylän reserviläiset raivasivat entisen seurojentalon tontin, jonka Aulis Ikonen oli luvannut kyseiseen käyttöön. Urho Tapanen asetteli kivet paikoilleen. Kiveen kiinnitetyn laatan valmistivat Hannu Holopainen ja Petja Helotie.
Lisätietoja: www.raakkyla-seura.fi/salpalinja

Kirjallisuutta:

Antti Maunuksela: Kasarmilasta Laatokalle (kuvaus rääkkyläläisen Kyösti Tolvasen varusmiespalveluksesta ja sota-ajasta vuosilta 1938 – 1944.)

Sotien 1939-1945 Rääkkylän perinnetoimikunta

Rääkkylän perinnetoimikunnan perustamiskokous pidettiin marraskuussa 2018. 1939-1945 sotien Rääkkylän perinnetoimikunta koostuu useiden paikallisten yhdistysten ja muiden tahojen edustajista. Vuonna 2022 mukana ovat Rääkkylän kunta, seurakunta, Lions club, Rääkkylä-Seura, reserviläiset ja reservin upseerit. Uudet toimijat ja etenkin nuoret ovat aina tervetulleita mukaan toimintaan.

Kuten Sotien 1939-1945 Rääkkylän perinnetoimikunnan perustamiskirjassamme kerrotaan, on meidän tärkein tehtävämme elossa olevista Rääkkyläläisitä sotiemme veteraaneista, heidän puolisoistaan sekä leskistään huolehtiminen ja tukeminen. Tukitoimintaa järjestetään yhteistyössä Siun Soten toimijoiden kanssa. Esimerkiksi ystävätoiminta on monelle veteraanille tärkeää.

Veteraaniperinteen vaaliminen ja siirtäminen tuleville sukupolville kuuluu olennaisesti perinnetoimikuntamme tehtäviin. Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on myös perinnetila, jossa kaikilla on mahdollisuus tutustua sota-aikaan liittyvään esineistöön ja materiaaliin. Mikäli hallussasi on tuohon aikaan liittyvää esineistöä, jota haluaisit lainata tai lahjoittaa perinnetilaan voit olla yhteydessä toimikuntamme jäseniin.

Perinnetoimikuntamme toimintaan alkuvuosinamme ovat kuuluneet veteraaneille viedyt joulutervehdykset sekä merkkipäivien muistamiset. Lisäksi vuosittaisen toimintaamme kuuluvat olennaisesti seppeleen laskut ja muut veteraaniperinteen kunniatehtävät.

 

Yhteystiedot:

Pj. Mika Karttunen, karttunenmika@hotmail.com, 0400 945892

Viestintä. Juha-Pekka Puhakka, jiipee077@gmail.com, 0405318687

Hoiva- ja tukivastaava. Satu Kinnunen, satu.kinnunen@evl.fi, 050 4670375

Rääkkylä-seura. Erja Moore, erja.moore@pkarjala.net, 040 5774776

Lions  Club. Jouko Tolvanen joukotolvanen50@gmail.com, 0500 576520