Lapsuutenne oli jo sotaa,
puutetta ja lamaa.
Nuoria olitte kaikin,
loppui aika leikin.

Kävi käsky teitä tarvitaan,
nyt avuksi isäinmaan.
Monenlaista pelkoa –
tuntea saatoitte silloin?

Kuinka meidän käy, miten?!
Vanhemmat, sisaret ja koti.
Maan itsenäisyydestä huoli,
myös vastuuntunto oli suuri.

Voitti – omankin kuoleman pelon.
Jälkeen jäisi tieto –
Vapauden ja turvatun elon.
Myös vainolainen tekisi viime teon.

Ei sinne kelvannut
ikämies harmaa pää.
Siellä hän vain jalkoihin jää.
Tarvittiin miehiä parhaassa iässä.

Tykit paukkui, kranaatit vonkui.
Elämän haluisia ystäviä – tuttuja,
viereltä kaatui ja sinnekin maatui.
Olivathan nuorukaisia, lähes kaikki.

Ehk` ei palannut vammoitta – kukaan,
moni ei koskaan, joka lähti mukaan.
Monesti teitä jopa pilkattiin,
Jopa päättäjien taholta – ylenkatsottiin.

Missä nyt, vapaan isänmaan merkit?
Päätäntävalta ja oma raha.
Ainoan elämänne asetitte,
vapauden alttarille kaikki.

Raine Lehtinen, Nokia