Linnoitettu Nurmes 1940-1944

Talvisodan jälkeiset aluemenetykset käynnistivät Suomen edelleen kaikkien aikojen suurimman rakennushankkeen. Uusi itäraja oli vailla linnoitteita ja suojaton. Suomessa myös pelättiin uutta sotaa NL:n taholta. Salpa-asemaksi nimetyn uuden puolustuslinjan rakentaminen alkoi kesällä 1940. Lopputuloksena oli Itämereltä Jäämerelle ulottuva 1200 kilometriä pitkä linnoitusketju.

Salpalinjalle valmistui mm. teräsbetonikorsuja, taisteluhautoja ja panssariesteitä. Pohjois-Karjalan suurimmat linnoitteet valmistuivat Joensuun Marjalaan, Höytiäisen kanavan länsipuolelle sekä Jaamankankaalle, Höytiäisen ja Pielisjoen väliin. Vain strategisesti tärkeimmät kohteet linnoitettiin ja suurelta osin turvauduttiin vesistöesteisiin, kuten Saimaaseen ja Pieliseen.

Nurmeksessa pääasema suunniteltiin kulkemaan Porokylän ja Ylikylän kautta. Näkyvimmät linnoitteet  kaupunkialueella ovat Akkosalmessa, Porokylän hautausmaan takaosassa sekä Lapinsärkän läheisyydessä. Salpalinjalle oli suuremmat suunnitelmat myös Nurmeksen osalta, mutta työt katkesivat jatkosodan alkamiseen kesällä 1941. Esimerkiksi suunniteltuja teräsbetonikorsuja ei koskaan valmistunut. Taisteluhautojen ja  muiden kenttälinnoitteiden rakentamisesta vastasi 10.Prikaatin III pataljoona, jonka apuna oli myös Nurmekseen vuonna 1940 perustetun varuskunnan varusmiehiä. Panssarikiviesteet rakensivat puolestaan siviilirakentajat. Nurmeksessa työskenteli työpiirin 420 alaisuudessa toimiva työryhmä 425.

Linnoittamisella varauduttiin taisteluun Nurmeksen omistuksesta, jos asiat olisivat menneet toisin. Akkosalmen linnoitteet olivat pääaseman eteen työnnetty tukikohta, jossa mahdollisesti olisi käyty ensimmäiset taistelut vesistöjen suojaaman kaupungin omistuksesta ja pyritty pitämään vihollinen salmen itäpuolella.

Porokylän hautausmaan takaosasta löytyy puolestaan jyhkeät panssariestekivet, salpalinjan tunnusmerkki. Osa kivistä on sotien jälkeen siirretty reunustamaan hautausmaata. Paikoillaan olevat panssariesteet ovat osa Nurmeksen salpalinjan pääasemaa, Haapalahden-Vinkerlahden kapeikossa. Tässä vaiheessa Nurmeksen kauppala olisi jo menetetty, mutta tälle tasalle neuvostojoukot olisi pitänyt viimeistään pysäyttää, muutoin tiet eri puolille Suomea olisivat olleet tällä suunnalla auki.

Yläkarjalaiset ja muut suomalaiset pitivät sodan alussa saavuttamansa asemat kaukana Itä-Karjalassa Rukajärvensuunnalla sodan loppuun saakka, itärintaman ainoana osana Mustanmeren ja Jäämeren välillä, eikä sota edennyt Nurmekseen saakka.

Myös muilla rintamilla NL:n hyökkäykset pysäytettiin nykyisten rajojen itäpuolelle, eikä Salpalinjan millään osilla koskaan taisteltu. Rakentaminen ei kuitenkaan ollut turhaa. Salpalinja muodosti Suomen puolustukselle fyysisen ja henkisen selkänojan kesällä 1944. Oli vielä yksi linja, jossa taistelua voitaisiin jatkaa. Tämän tiesi myös Neuvostoliitto.

Mikko Rautiainen

 

Lähde: Matka Salpalinjalle (toim. Armi Oinonen, Arvo Tolmunen 2005), kirjoittajana Pohjois-Karjalan osalta Kimmo Salo.