Tutkija Torsti Salosen pitämässä esitelmässä kerrotaan millaisiin tehtäviin lohjalaisia on osallistunut Ruotsin ja Venäjän vallan ajan sekä itsenäisyyden alkuvuosien sotatoimissa. Esille tuodaan esimerkkeinä lohjalaisten yksittäisiä kohtaloita ja kokemuksia sekä tapahtumia, jotka ovat kullekin aikakaudelle tyypillisiä. Esitelmässä tarkastellaan 1600-luvun 30-vuotista sotaa, 1700-luvun suurta pohjan sotaa, hattujen sotaa ja Kustaa III:n Venäjän sotaa sekä 1800-luvun Suomen sotaa. Lopuksi tuodaan esille lohjalaisten osuus vuoden 1918 sisällissodassamme.
Esitelmätilaisuuden järjesti Tammenlehvän Länsi-Uudenmaan perinneyhdistys ry ja luento oli osa Lohja700-juhlavuotta.
Tutkija Torsti Salosen pitämässä esitelmässä tarkastellaan talvi- ja jatkosodan lohjalaisia sankarivainajia sekä kerrotaan esimerkkejä siitä millaisissa tilanteissa ja olosuhteissa he joutuivat antamaan henkensä Suomen vapauden puolesta. Sen ohella esitelmässä valotetaan lohjalaisten veteraanien toimintaa sekä itse rintamalla että muissa tehtävissä raskaiden sotavuosien aikana. Taustaa sankarivainajien kohtalolle syvennetään myös kertomalla sotavuosien tapahtumista Lohjalla, jolloin kuulijat saavat kuvan koko kohtalokkaasta aikakaudesta paikkakunnallamme. Esitelmän kesto on 1+1 tuntia (jaettu kahteen videoon. Esitelmätilaisuuden järjesti Tammenlehvän Länsi-Uudenmaan perinneyhdistys ry ja luento on osa Lohja700-juhlavuotta