-
LÄHTÖKOHDAT
Sotien 1939–1945 Pohjois-Uudenmaan Perinneyhdistys tulee olemaan valtakunnallisen Tammenlehvän Perinneliiton jäsenjärjestö. Sen toiminnan tarkoituksena on edistää kansallista yhtenäisyyttä, pitää yllä ja edistää maanpuolustustahtoa, vaalia koko Tammenlehvän sukupolven kulttuuriperintöä ja jatkaa veteraanien tukityötä. Pohjois-Uudenmaan yhdistys toteuttaa tätä tarkoitusta omalla alueellaan.
Yhdistys toimii viiden kunnan Hausjärven, Hyvinkään, Lopen, Nurmijärven ja Riihimäen alueilla. Toiminta nojautuu vahvaan paikalliseen sotasukupolven perinteitä vaalivaan toimintaan ja pyrkii kehittämään sitä edelleen. Tärkeänä tehtävänä on edistää veteraani- ja koko sotasukupolven perinteen siirtämistä tuleville sukupolville.
Perinneyhdistys perustettiin 23.11.2022. Näin ollen vuosi 2023 on ensimmäinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistyksen hallitus päätti heti alkuvuodesta 2023, että yhdistykselle laaditaan strategia, joka tuodaan ensimmäiseen vuosikokoukseen hyväksyttäväksi. Toiminta tulee perustumaan strategiassa päätettyihin arvoihin, tukipilareihin, viisivuotisiin tavoitteisiin ja kulloisellekin toimintavuodelle hyväksyttävään toimintasuunnitelmaan. On selvää, että pidemmän aikavälin tavoitteita ja suunnitelmia voidaan muuttaa, täsmentää ja tarkentaa vuosittain.
-
TOIMINNAN KÄYNNISTÄMINEN
Uuden yhdistyksen toiminnan aloittamiseen liittyy paljon käytännön hallinnollisia tehtäviä, joita on jo alkuvuonna tehty. Hallitus on pitänyt kolme kokousta, pankkiyhteydet on perustettu, taloushallinto on toiminnassa, nettisivut on avattu Tammenlehvän Perinneliiton portaaliin.
-
VARSINAINEN TOIMINTA
Strategian mukaisesti on tärkeää kerätä yhteen tiedot alueellamme olevista veteraaneista, heidän puolisoistaan ja leskistä. Samoin on tärkeää selvittää paikkakunnittain, mikä on muistoperinteen keräämistilanne. Eri kunnissa on jo paljon ko. työtä tehty, mutta on tärkeää muodostaa kokonaiskuva tilanteesta koko yhdistyksemme toiminta-alueella.
Toiminnan alkuvaiheessa on tärkeää viestiä yhdistyksen tarkoituksesta ja tavoitteista yhteistyökumppaneille ja julkisuuteen. Alueen kunnat, seurakunnat, yritykset ja perinnetyötä tekevät yhdistykset ovat tärkeitä yhteistyötahoja. Nettisivut ovat merkittävä viestintäkanava ja tietosisällön kerääminen on jo hyvin käynnissä
Jäsenhankintaan on myös tarkoitus panostaa siten, että lakkaavien veteraanijärjestöjen jäsenistä saataisiin mahdollisimman moni liittymään Perinneyhdistykseen. Jäsenkirje on tehty perusinformaatiota varten ja helpottamaan jäsenhankintaa. Uusia jäseniä tarvitaan alkumetreillä olevaan yhdistykseen tuomaan uusia näkemyksiä toiminnan kehittämiseksi.
Sotasukupolven perinteen siirto nuorelle sukupolvelle on haasteellinen tehtävä. Jotta tälle työlle saataisiin tukeva perusta, on tarkoitus tehdä nuorisolle suunnattu tutkimus ja selvittää, mitä nykynuoriso tietää sota-ajan historiasta, mitä nuoret haluaisivat siitä tietää ja miten tietoa, tarinoita jne. toivottaisiin esitettävän. Tutkimus on tarkoitus toteuttaa yhteistyössä ammattikorkeakoulun kanssa tulevan syksyn aikana.
Tarkoitus on myös tehdä yhteistyötä lähialueilla olevien perinneyhdistysten kanssa. Veteraanien tukityössä on järkevää toimia yhdessä erityisesti, kun keskustellaan hyvinvointialueiden kanssa veteraanien hoidoista ja palveluista.
Toinen suunnitteilla oleva asia on yhteisteisen seminaarin järjestäminen keväällä 2024. Tarkoituksena on saada esitelmöimään tunnettuja asiantuntijoita ja yhteistyön kautta saada mukaan riittävä osallistujamäärä. Samalla voitaisiin saada mukaan yrityksiä tukemaan toimintaamme.
Yhteisen kirkkopyhän järjestäminen yhdessä naapuriyhdistysten kanssa on myös ollut keskustelussa.
-
YHDISTYKSEN TALOUS
Ensimmäisen varsinaisen toimintavuoden talousarvio on laadittu hyvin maltilliseksi. Jäsenhankinta on alkuvaiheissaan ja perinneaikaan siirtyminen on käynnissä. Jäsenmaksut ja Suomen Sotaveteraaniliitolta saatava avustus ovat tulojen perusta. Muulla toiminnalla voidaan luonnollisesti kasvattaa yhdistyksen käytettävissä olevia varoja.
Koska kaikki toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, pysyy kulumuodostuskin maltillisena. Kokousjärjestelyt, valtakunnalliseen toimintaan osallistuminen, tilaisuuksien valmistelu ja toteuttaminen vaativat luonnollisesti määrärahoja. Jos nuorille kohdistettu tutkimus toteutuu, on siihen myös syytä varata pieni määräraha.
Perittävästä jäsenmaksuista 10 €/jäsen tilitetään Suomen Sotaveteraaniliitolle, jäsenet saavat Kenttäpostia-lehden ja yhdistys saa jäsenrekisteri- ja nettiportaalipalvelut.
Veteraanien lakimääräiset avustukset hoidetaan hyvinvointialueiden rahoituksella ja muu tukityö (mm. valtakunnalliset keräykset) Veteraanivastuu ry:n toimisesta, joten tämä rahaliikenne ei näy yhdistyksemme taloudessa.