Eri puolilla Pohjois-Kymenlaaksoa toimivat kerhot muodostuvat Sotaveteraaniliiton Kymenlaakson piirin entisistä paikallisosastoista ja ovat osa perinneyhdistystämme. Kerhot toteuttavat perinnetyötä sekä sotasukupolven hoiva- ja tukityötä omilla paikkakunnillaan. Paikallisessa perinnetyössä korostuvatkin paikkakuntien pitkäaikaiset perinteet ja sotavuosien erityispiirteet.
Sotaveteraanikerhot jatkavat siis toimintaansa totuttuun tapaan, mutta hieman eri nimillä. Kouvolan kerho on nyt perinnetoimikunta ja muut alueelliset kerhot perinnekerhoja. Lisäksi Iitissä on erikseen muistelukerho sekä perinnetoimikunta,
Kokoontumiset ja yhteyshenkilöt:
Myllykosken perinnekerho kokoontuu seurakuntatalon Triadin tiloissa kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 14. Kokoontumisia ei ole kesä – elokuun aikana. Muutoksista ilmoitetaan. Yhteyshenkilöt: Anu Närvänen, 0408469 220 ja Eija Villa, 050 9196 464.
Elimäen perinnekerho ei kokoonnu säännöllisesti. Kokoontumisista ilmoitetaan erikseen. Yhteyshenkilö: Arja Hinkkanen, 040 545 2096.
Iitin muistelukerho kokoontuu kuukausittain Kausalan seurakuntakeskuksessa. Kokoontumisista ilmoitetaan Iitinseutu-lehdessä. Yhteyshenkilö: Marja Kausalainen, 050 3400 792.
Inkeroisten ja Anjalan perinnekerho kokoontuu kuukauden 1. maanantai klo 12.30 Inkeroisissa Kymijoen Hoivan Palvelutalossa. Yhteyshenkilö: Pentti Kivi, 0400 305 281, penttik360@gmail.com.
Jaalan perinnekerho kokoontuu erikseen sovittavina aikoina Vanhan Kelon tiloissa. Yhteyshenkilö: Reijo Salminen, 040 7666 792, reijo.salminen@nettilinja.fi.
Kuusankosken perinnekerho kokoontuu kuukauden 1. maanantai klo 12.00 Kuusankoski-talossa. Kokoontumisia ei ole kesä- elokuun aikana. Yhteyshenkilö: Raimo Vertanen, 040 0544 437 ja Ari Toikka, 050 5258 147.
Valkealan perinnekerho kokoontuu erikseen sovittavina ajankohtina Valkealan Iltatähdessä. Yhteyshenkilö: Antero Korhonen, 040 5265 213, antero.korhonen@kymp.net.
Kouvolan perinnetoimikunta kokoontuu Tuulensuojassa parillisen viikon torstaina klo 15. – 17. Tilaisuuksiin ovat tervetulleita kaikki Pohjois-Kymen Perinneyhdistyksen jäsenet. Kahvitarjoilu on maksuton. Kerhopäivien ohjelma valmistuu tammikuun aikana, ohjelmasta ilmoitetaan Kouvolan Sanomissa ja Keskiviikko-lehdessä
Veteraanimaja on veteraanien käytössä 1.5. – 30.9.2023. Majalle järjestetään ohjelmaa ja kuljetus parillisen viikon keskiviikkona 1.6. – 24.8.2023 välisenä aikana niin kauan, kun osallistujina on veteraaneja, puolisoita ja leskiä. Kuljetus järjestetään myös Juhannusaattona 23.6.2023. Yhteyshenkilöt: Helena Teljamo, 040 5470 685 ja Jukka Koste, 040 0988 487.
Majaa voi varata, max 7 vrk/kerta Kouvolan Reserviläisten edustaja Jukka Kosteelta, tai s-postilla kouvolanres@gmail.com. Majan osoite on Miettulantie 149, 45370 VALKEALA.