Välirauha 13.3.1940 – 25.6.1941
Sotavuodet pähkinänkuoressa
Jo ennen kuin mitään Talvisodan päättänyttä rauhansopimusta oli edes allekirjoitettu, ounasteltiin Suomen valtiojohdossa sen jäävän vain välirauhaksi. Nimitystä ei siis tule sekoittaa syksyllä 1944 solmittuun, Suomen ja Neuvostoliiton aktiiviset sotatoimet päättäneeseen Moskovan välirauhansopimukseen tai aikaan, jolloin se oli voimassa, kunnes sopimus vahvistettiin lopullisesti Pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1947.
Täysin normaaliksi ei tilanne Suomessa palannut välirauhan aikanakaan
• Jo ennen Talvisodan loppua ministerit tiesivät: tämä rauha olisi vain välirauha
Poliittinen ilmapiiri
Suomalaiset kommunistit perustivat toukokuussa 1940 Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran, jota – mm. kesällä tapahtuneen Baltian miehityksen vuoksi – epäiltiin Neuvostoliiton soluttautumiskanavaksi, minkä seurauksena hallitus lakkautti seuran joulukuussa 1940.
Neuvostoliiton yrityksiä vaikuttaa Suomen politiikkaan se ei kuitenkaan hidastanut. Kyösti Kallion terveys oli reistaillut jo Talvisodan aikana, minkä vuoksi rauhan tunnusteluja olivat johtaneet muut. Marraskuussa heikkenevä terveys pakotti hänet eroamaan presidentin tehtävistään, minkä jälkeen Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov toimitti rauhanneuvotteluiden pääneuvottelijanakin toimineelle J.K. Paasikivelle listan epätoivottavista vaihtoehtoista maan seuraavaksi presidentiksi. Näihin lukeutui mm. ylipäällikkö Mannerheim. Joulukuussa uudeksi valtionpäämieheksi nousi itänaapurinkin hyväksymä Risto Ryti.
Sisäpolitiikassa hiersi etenkin siirtoväen uudelleenasuttamista koskevat kysymykset.
Evakot
Kyösti Kallio toimi Suomen presidenttinä 1937 – 1940
13.3.1940 voimaan astuneen rauhan ehtoja pidettiin kansankin parissa kohtuuttomina. Sodan seurauksena Suomella oli käsissään monta haastetta: sillä oli asutettavanaan 430 000 kotinsa menettänyttä evakkoa luovutetuilta alueilta. Tätä helpottamaan eduskunta sääti kesäkuussa 1940 pika-asutuslain, jonka perusteella valtio hankki haltuunsa kantaväestön maa-alueita ja jakoi niitä uudelleen Talvisodan evakoille. Lakia alettiin panna toimeen syksyllä 1940 ja kesäkuuhun 1941 mennessä valmistui tai oli saatu lähes valmiiksi noin 13 000 pika-asutustilaa.
Suunnitelmat herättivät vastustusta etenkin ruotsinkielisillä alueilla, joissa toimet tulkittiin suomalaistamisyrityksiksi. J.K. Paasikiven määräyksestä maataloussiirtoväen sijoitus tuli järjestää niin, ettei se muuttaisi sijoituskuntien kielisuhteita.
Vaikka suuri osa evakoista olikin työllistänyt itsensä maatalouden kautta, minkä vuoksi heidän pyrittiin täälläkin sijoittamaan maaseudulle, ei tilanne helpottanut Suomessa jo valmiiksi vallinnutta asuntopulaa, mihin syyt olivat niin 1930-luvun alun laman pysäyttämässä asuntotuotannossa kuin Talvisodan pommitusten kaupungeissa tekemissä tuhoissa. Kaikkiaan Talvisodan on laskettu tuhonneen 100 000 asuntoa.
Evakkoja siirtymässä luovutetusta Karjalasta Talvisodan päätyttyä
• 10-vuotiaana evakkoon, 15-vuotiaana veteraaniksi – ensolaisen Pauli Villasen sotavuodet
Asuntopula
Välirauhan solmimisen jälkeen reserviin siirretyt miehet helpottivat rakentamisen vaatiman työvoiman puutetta, mutta ongelmaksi jäi kuitenkin pula rakennustarvikkeista. Yhtenä vastauksena asuntopulaan esitettiin omakotitaloja, joita oli aiemmin pidetty liian kalliina vaihtoehtona. Ratkaisuksi keksittiin talojen standardisointi, joka laski tuotantokustannuksia ja ensimmäisten tyyppitalojen valmistus aloitettiin 1940.
Varsinaisesti suomalaisen talonrakennusteollisuuden potkaisi käyntiin niin ikään majoitustilojen puutteesta kärsineen Puolustusvoimien tarve. Luovutettujen alueiden myötä se oli menettänyt suuren osan majoitustiloistaan, lisäksi majoitettavia oli aikaisempaa enemmän, koska armeijan vahvuus pidettiin tauhan tulosta huolimatta korkeana.
Apua asiaan saatiin myös Ruotsista, missä Talvisodan jälkeiseen jälleenrakentamiseen tarkoitetun kansalaiskeräyksen tuotolla pystyttiin syksyllä 1940 lahjoittamaan Suomeen 2000 kappaletta koottavia puutaloja. Kaikkiaan näitä ns. ruotsalaistaloja pystytettiin 75 eri kuntaan.
Lappeenrantaan pystytettyjä ruotsalaistaloja
Taloudellinen tilanne
Siirtoväeksikin kutsuille evakoille oli myös maksettava korvausta heidän menetyksistään. Näiden korvausten rahoittamiseksi säädettiin elokuussa 1940 ensimmäinen omaisuudenluovutusvero, jonka tuotoilla suri osa korvauksista saatiin katettua. Veron piiriin joutuivat kaikki yksityiset tahot, joiden vuoden 1939 lopussa lasketun omaisuuden arvo ylitti 40 000 markkaa. Progressiivisesti kasvanut veroprosentti vaihteli 2 prosentista 20 prosenttiin.
Jo Talvisodan aikana tietyt elintarvikkeet käsittänyt sääntely laajentui välirauhan aikana koskemaan entistä suurempaa osaa tuotteista ja tuoteryhmiä. Vuoden 1940 loppuun mennessä elintarvikkeiden säännöstely kattoi jo lähes kaikki tärkeimmät elintarvikkeet ja nautintoaineet. Pahimmillaan vasta 1954 kokonaan päättyneen säännöstelyn aikana oli käytössä 51 eri ostokorttia.
Välirauhan aikana nähdyn elintarviketilanteen nopean heikkenemisen taustalla olivat niin alueluovutukset, joiden seurauksena Suomi menetti n. 10% viljelypinta-alastaan, sekä ulkomaankaupassa ja karjan määrässä tapahtunut voimakas lasku.
Heti Talvisodan päättymisen jälkeen alettiin Suomessa arvioida mahdollisuuksia ulkomaankauppaan ja punnittiin eri vaihtoehtoja, jotka pääasiassa koostuivat Saksasta ja Iso-Britanniasta. Saksan ei kuitenkaan arvioitu voivan käydä kauppaa Suomen kanssa siinä laajuudessa, että väestön elintarvikehuolto tulisi turvatuksi ja niinpä Suomessa päädyttiin tavoittelemaan sotataloussopimusta Iso-Britannian kanssa. Iso-Britannialla oli tälle kuitenkin omat vaatimuksensa, joihin lukeutui mm. se, että Suomen johdon olisi hyväksyttävä Ison-Britannian vaatimukset asettautumisesta länsiliittoutuneiden riveihin Saksaa vastaan yhä käytävässä sodassa. Vaikka sota olikin Suomen osalta ohi, jatkui toinen maailmansota vielä muualla Euroopassa.
Saksan aloitettua huhtikuun alussa hyökkäyksensä Tanskaan ja Norjaan, tilanne muuttui merkittävästi. Saksa hallitsi nyt Tanskan salmia, mikä esti suomalaisalusten pääsyn Itämereltä muualle maailmaan. Suomen yhteydet länteen olivat tämän jälkeen enää Petsamon sataman varassa, jolla ei kuitenkaan ollut edellytyksiä laajamittaiseen ulkomaankauppaan. 18.6.1940 Iso-Britannia ilmoitti sopimuksen peruuntumisesta.
Sotavuosina käytössä olleita ostokortteja (kuva: Mäntyharjun museo)
• Korppua ja korviketta – kahvi Suomen sota-aikana
Lähentyminen Saksan kanssa
Saksan jatkaessa voittokulkuaan ja Suomen yhteyden katkettua länsiliittoutuneisiin, alkoivat maamme vaihtoehdot olla vähissä. Miehitettyään Ranskankin, alkoi Saksan huomio kuitenkin suuntautua enenevässä määrin kohti itää ja Neuvostoliittoa, mikä strategisista syistä lisäsi kiinnostusta myös Suomea kohtaan. Neuvostoliiton jatkaessa samaan aikaan Talvisotaakin edeltänyttä painostustaan ja rajaloukkauksiaan – mm. siepaten uudelta välirauhan mukaiselta rajalta ainakin 212 suomalaissotilasta, joista 33 ei koskaan enää nähty ja ampuen alas Helsinkiin palaamassa olleen matkustajalentokoneen – näki Suomen johto ainoaksi vaihtoehdoksi yhteistyön Saksan kanssa.
Sieltä saadut elintarviketoimitukset poistivatkin kansanhuollon akuuteimmat ongelmat, mutta asettivat Suomen haavoittuvaan asemaan: nyt Saksalla oli jotain, jolla painostaa Suomea toimimaan tahtonsa mukaan.
Helsingissä syyskuussa 1940 pidettyä Suomi-Saksa-Ruotsi-maaottelu oli selkeä merkki Suomen ja Saksan lähentymisestä
