Puolustusministeri Antti Häkkänen rinnastaa helmikuun 1944 ilmatorjuntavoiton Kannaksen torjuntavoittoon kesällä 1944.

Eletään Ukrainan sodan 22. kuukautta, marraskuun lop­pua 2023. Venäjän hyökkä­yssodan laineet näkyvät Suomenkin rajalla, jonne Venäjä on masinoinut tur­vapaikanhakijoita.

80 vuotta sitten uhka idästä oli monta kokoluokkaa suurempi, kun Neuvostoliitto hyökkäsi ilmasta Helsinkiin tar­koituksenaan tuhota pääkaupunki.

Minkä esimerkin helmikuun 1944 ilmapuolustuksen torjuntavoitto ja sen lunastajat antavat, puolustusministeri Antti Häkkänen?

”Stalinin suunnitelmaan alistaa valtaansa koko itäinen Eurooppa kuului myös Suomen lyöminen ja valtaaminen. Tarkoitus oli tuhota terroripommituksin Suomen pääkaupunki ja valtion johta­misen edellytykset sekä demoralisoida väestö. Stalinin ajan rikollinen, siviileihin kohdistettu terroripommitus vaikuttaa olevan Ukrainan so­dan perusteella edelleen Venäjän toimintatapa. Helsinkiin hyökkäsivät Neuvostoliiton kauko­toimintailmavoimat, jotka luotiin nimenomaan tehtävää varten.

Suomen onneksi sodanjohto oli valmistautunut. Ilmatorjuntarykmentti 1, muiden Helsingin ilmapuolustusjoukkojen kanssa, torjui hyökkäyksen. Tosin valitettavasti ei vailla uhreja. Ilmapuolustuksen miehet ja naiset tuskin vielä silloin ymmärsivät, että taistelu Helsingistä oli ensimmäinen Suomen kohtalon ratkaisutaiste­lu. Tuhannet sotilaat, lotat, sotilaspojat, lotta­tytöt, poliisit ja palomiehet uhmasivat suurinta Suomea vastaan tehtyä ilmahyökkäystä. Oman turvallisuuden tai mukavuuden perään ei kyselty.

Ilmatorjuntavoitosta on paikallaan nostaa esiin samat asiat kuin kesän 1944 Karjalan kannaksen torjuntataisteluista. Lähes ylivoimaisen ja muser­tavalta vaikuttavan paineen alla kukaan ei ajatellut vain itseään. Tämä on hieno esimerkki epäitsek­kyydestä ja siitä, miten suomalaiset olivat valmiita asettamaan maan ja kansan itsensä edelle.”

Huolimatta pitkästä rauhanajasta, muiden maiden esimerkeistä ja Suomen varautumista koskevasta arvostelusta olemme systemaattisesti kehittäneet puolustusvoimiamme ja pitäneet kiinni yleisestä asevelvollisuudesta. Mistä tämä kertoo? Keiden viisautta on kiittäminen?

”Se kertoo ensisijaisesti Suomen ja sen kan­san vuosisataisista kokemuksista suuren, arvaa­mattoman ja ajoittain vihamielisen suurvallan naapurissa. Suomi ja suomalaiset ovat usein ilman omaa vaikutustaan joutuneet naapurei­densa vihanpidon näyttämöksi. Tämä on muo­kannut mielenmaisemaamme sellaiseksi, että puolustuksesta on pidettävä huoli. Se ei ollut helppoa kylmän sodan ja suomettumisen aikana. Ulospäin oli vakuuteltava ystävällisiä suhteita Neuvostoliittoon, mutta samalla hiottiin suunnitelmia sen hyökkäyksen torjumiseksi.

Tämä puolueettomuuspolitiikka myös edesauttoi puolustuskyvyn ylläpidossa ja kehittämisessä. Kun sotilaallista yhteistyötä ei lännen kanssa voitu ja idän suuntaan haluttu tehdä, oli Puo­lustusvoimien kehittäminen ainoa tapa osoittaa puolustusvalmiutta. Asevelvollisuus perustuu maanpuolustustahtoon ja koko kansan osallista­miseen, mutta myös laskennallisiin perusteisiin. Suomen laaja maa-­alue ja pitkä raja vaativat tie­ tyn määrän joukkoja ollakseen uskottava.

Mää­rä on niin suuri, että väestöpohjallamme emme kykenisi sellaista rekrytoimaan – puhumattakaan siitä, että valtion talous kestäisi sen ylläpitämistä ammattiperusteisesti. Kylmän sodan päättymisen jälkeen moni Euroopan maa ajoi puolustuksensa minimitasolle. Useimmat näin tehneet valtiot olivat Naton jäseniä tai kaukana potentiaalisis­ta konfliktialueista – jopa molempia. Suomi ei ollut kumpaakaan. Sotaväkeä oli ylläpidettävä ja kehitettävä. Välttämättömyyden hyveestä on kiittäminen poliittista johtoamme, ja ennen kaikkea kylmän sodan jälkeistä sotilasjohtoamme, joka ei kadottanut fokustaan ja kamppaili resurssien ja kehittämisen puolesta.”

Kuinka paljon Nato-jäsenyys rauhoittaa puolustusministeriössä?

”Kyllä se rauhoittaa. Olemme siellä, mihin kuulumme. Varoisin kuitenkin antamasta ku­vaa, että ”Nato hoitaa Suomen puolustuksen ja voimme kohdistaa voimavaramme muualle”. Eurooppalaisittain olemme asevoimien koon ja suorituskyvyn mittarilla isohko jäsenmaa. Tämä edellyttää jatkuvaa panostusta puolustukseen ja vähintään nykytasoista puolustusbudjettia. Nato laskee Suomen varaan paljon. Emme halua olla turvallisuuden kuluttaja, vaan sen tuottaja.”

Kuinka arvioitte Venäjän reaktioita Suomen Nato-jäsenyyteen tähän asti nähdyn perusteella?

”Toistaiseksi Venäjän reaktiot ovat olleet odo­tetun kaltaisia. Siellä on ilmeisesti hyväksytty tapahtuneet tosiasiat.”

Mikä Puolustusvoimien tulevaisuuden hanke on erityisen tärkeä Suomen puolustuskyvylle? 

”Haluamme olla iskukykyinen, moderni ja tehokas asevoima myös tulevaisuudessa. Tämä edellyttää tasapainoista ja jatkuvaa kehittämistyötä. Olemme panostaneet meri-­ ja ilmapuo­lustukseen viime vuosina. Nämä osa-­alueet ovat muutaman vuoden päästä erittäin hyvässä mallissa. Maavoimiemme suorituskyky on hy­vä, mutta suuret kalustomäärät alkavat ikääntyä. On välttämätöntä suunnitella poistuvan kaluston korvaaminen ja rakentaa uuden sodankuvan mu­kaiset suorituskyvyt.”

Olette reservin luutnantti. Mikä oli oman armeijauranne mieluisin hetki?

”Ensimmäisissä kertaushar­joituksissa havaitsin, kuinka isänmaallista väkeä me suomalaiset olemme. Eri ammateista ja taustoista tulevat tavalliset suomalaiset ovat päättäväisiä kotimaamme puolustamisessa.”

Sotiemme veteraanit ovat poistumassa joukostamme, siirrymme perinneaikaan. Veteraanisukupolvella on ollut suuri merkitys kansalaisten korkeaan maanpuolustustahtoon. Miten veteraaniperinnettä tulee vaalia ja mikä on puolustusministeriön rooli?

” Veteraanijärjestöjen muuttuminen organi­saatioiksi, jotka tekevät perinnetyötä on oikea suunta, koska veteraanien määrän väheneminen muuttaa tehtävänkuvaa. Aiemmin veteraanijär­jestöt edistivät veteraanien sosioekonomista asemaa ja tarjosivat kehykset veteraanityölle.

Veteraanijärjestöjen suunnitelmien mukaan ne purkautuvat ja siirtävät Tammenlehvän Perinne­liitolle vastuun perinnetyöstä. Olennaista on, että veteraaniperinteen vaalimiseen riittää resursseja. Veteraanien perinnön vaikutus vahvaan maan­ puolustustahtoon on kiistatonta. Jotta tätä ei me­netetä, olisi veteraanien kokemukset ja historia esitettävä elävällä tavalla nuorisollemme.

Tämä vaatii panostusta koulujen opetukseen, mutta pe­rinnejärjestöillä on tärkeä merkitys. Kun entistä harvemmalla on henkilökohtainen yhteys vete­raaneihin, lottiin tai sotiemme aikana eläneisiin, olisi tärkeää, että sotakokemukset – yksilötasolla – kyetään välittämään tuleville polville. Sodan käyneiden kokemukset ovat vaarassa unohtua, kun veteraaneja on entistä vähemmän. Maan­ puolustustahdon kannalta veteraanisukupolven valinnat, eettiset pohdinnat ja epäitsekkyys ovat olennaisia tekijöitä. Näitä nuoret pohtivat ja niistä muodostuu lopulta maanpuolustustahto. Puolus­tusministeriöllä ja Puolustusvoimilla on roolinsa veteraaniperinnön jatkamisessa.

Varusmieskou­lutukseen on sisällytetty sotiemme historiaa ja veteraanien kokemuksia. Ministeriö voi tukea yleistä tietoisuuden lisäämistä poikkihallinnol­ lisen yhteistyön ja lainsäädäntötyön muodoissa.”

Onko jokin kohtaaminen sotaveteraanien tai lottien kanssa jäänyt erityisesti mieleen?

”Ukkini oli sotaveteraani ja mummi rintama­lotta. Ukin hautajaisissa toiset rintamaveteraanit lauloivat Veteraanin iltahuudon, kun nuorena poikana kannoin sodan käyneen miehen arkkua. Tuollainen jää jokaiseen soluun eliniäksi. Isänmaal­lisuus ja sodan sukupolvien uhrauksien muistaminen ovat myös nykyaikamme turvallisuuden perusta.”

Pete Suhonen