20. Sotasairaala perustettiin Kuopioon. Se toimi sekä talvi- että jatkosodan aikana. Sairaalan potilaspaikkaluku oli suurimmillaan jatkosodan päättyessä syksyllä 1944, jolloin se oli 2 450 eli nykyiseen Puijon sairaalaan verrattuna kolminkertainen.

Tämä kertoo siitä valtavasta voimainponnistuksesta, jonka 20. Sotasairaalan perustaminen ja toiminnan ylläpitäminen vaikeissa olosuhteissa vaati. Joidenkin sotasairaaloiden vastuulla oli erikoishoitoja kuten kallokirurgia. Kuopion sairaalan erikoisosaamista oli vaikeiden paleltumavammojen hoito. Lääninsairaalan ylilääkäri professori Martti Hämäläinen oli Ranskassa ennen talvisotaa perehtynyt sympatektomiaan eli sympaattisten hermosolmukkeiden poistoon.

Paleltumissa, joissa raaja oli säästynyt, mutta jäänyt sinertäväksi, kivuliaaksi ja kylmäksi, oireet saatiin hermosolmukkeiden poiston tai niiden toistuvien puudutusten avulla lieventymään, kun verenkierto kohentui. Raaja lämpeni keskimäärin seitsemän astetta. Muut sotasairaalat lähettivät vaikeimmin paleltuneita potilaitaan hoitoon Kuopioon. 20. SotaS oli myös edelläkävijä käänteentekevien luuydinnaulausten toteuttajana.

Talvisodan aika

Talvisotaa edeltävän YH:n eli ylimääräisten kertausharjoitusten aikana perustettiin 43 sairaalaa ja sodan aikana kahdeksan lisää. Talvisodan aikana 30.11.1939 – 13.3.1940 perustettiin yhteensä 53 sotasairaalaa.

20. Sotasairaalan perustaminen aloitettiin Pohjois-Savon Suojeluskuntapiirin käskystä 13.10.1939, kun sodanuhka oli ilmeinen. Yleinen liikekannallepano oli käynnistynyt kolme päivää aikaisemmin YH:n eli ylimääräisten kertausharjoitusten muodossa. Hoidettavana oli jo tässä vaiheessa tapaturman kohteeksi joutuneita ja muutoin sairastuneita asevelvollisia.

Kun sota marraskuun 1939 viimeisenä päivänä syttyi, annettiin toinen perustamiskäsky ja sairaalan toiminta käynnistyi välittömästi. Tässä vaiheessa poikettiin ensimmäisestä suunnitelmasta siten, että suuri osa sairaalan osastoista perustettiin ydinkaupungin ulkopuolelle pommitusvaaran vuoksi. Päällikkölääkäriksi määrättiin lääkintämajuri, lääninsairaalan kirurgiylilääkäri, professori Martti Hämäläinen. Ylihoitajana oli sairaanhoitaja Maria Oksanen, hammaslääkärinä Lauri Vuorenmies. Apteekkari Evald Piispanen vastasi sairaalan lääkehuollosta.

Perustamissuunnitelmaan sisältyi 29 lääkärin ja 349 hoitohenkilökuntaan kuuluvan tointa. Potilaspaikkojen luku oli 2 810. Koko henkilökuntaa ei saatu täysilukuiseksi edes toiminnan loppuvaiheeseen mennessä, mutta kokoonsaatua määrää voitiin pitää riittävänä. Suurin puute oli lääkäreistä ja sairaanhoitajista. Lääkintälotat olivat hyvin tärkeä voimavara. Heidän lukunsa oli käytännöllisesti katsoen sama kuin sairaanhoitajien. Heitä Kuopion sairaalassa työskenteli 147. Lisäksi sairaalassa oli asevelvollisuuttaan palvelevia miehiä muun muassa sairaankuljetusyksikössä ja siviilihenkilöitä huoltotehtävissä. Sotilaspoikia oli lähetteinä. Sairaalamateriaalin, kuten kalusteiden, hoitovälineiden ja tekstiilien saanti tuotti aluksi vaikeuksia. Keskuslääkintävarikko sijaitsi Seinäjoella.

Osasto 10:n (Lääninsairaala) sotilas- ja siviilipotilaita ei oltu toimintakertomuksissa eritelty. Osasto 6:n (Leväsen kunnalliskoti) luvut jäivät löytymättä. Kummassakin osastossa hoidettujen määrä lienee ollut noin 1 500, joten 20. Sotasairaalassa hoidettujen kokonaisluku ylittää 10 000. Kun ottaa huomioon pitkät hoitoajat, osastojen käyttöaste on ollut korkea.

Potilaiden kuljetus oli mittavaa toimintaa, jossa koettiin aluksi puutteita. Erityisesti kantajia puuttui ja heitä oli vaikeata saada. Tarpeellisena pidettiin neljän lääkintäaliupseerin käsittävää sairaankuljetuskomppaniaa, jossa olisi vähintään 30 kantajaa. Tilanne on hyvin ymmärrettävissä, kun paaripotilaat oli nostettava junanvaunuista ikkunoiden kautta linja-autoihin. Näistä oli poistettu istuimet paarien sijoittelun mahdollistamiseksi. Linja-autoja oli kahdeksan. Lisäksi oli joitakin pieniä ambulansseja. Siilinjärven asemalta kuljetus tapahtui myös hevosvoimin. Hoito-osastoja oli korkeiden rakennusten ylimmissä kerroksissakin, joihin potilaat oli kannettava. Paaripotilaiden kuljetuksiin soveltuvia hissejä ei kaikissa osastoissa ollut. Hoidettavia saattoi saapua yhdessä yössä 300, mikä oli sairasjunan tavanomainen potilasmäärä. Pommitusvaaran vuoksi sairasjunat kulkivat öisin ja potilaiden siirtojen osastoille oli tapahduttava myös yöaikaan.

Jatkosodan aika

Talvisodan aikana muotoutunut sotasairaalajärjestelmä perustettiin maahan uudelleen jokseenkin entisenkaltaisena jatkosodan alkaessa.  Suunniteltujen sairaaloiden luku sodan alkuvaiheessa oli 53, joissa oli 53 000 sairaansijaa. Osa jäi perustamatta henkilöpulan vuoksi. Henkilöstön määrä oli suunniteltu 26 604:ksi, mutta tähän ei sodan missään vaiheessa päästy. Suhteellisesti suurin vajaus oli lääkäreistä kuten talvisodankin aikana

20. Sotasairaalan täysimittainen perustaminen toteutettiin jatkosodan alkaessa 17.6.1941 kaksi päivää sodan syttymisen jälkeen. Perustamissuunnitelma oli nyt talvisotaa edeltävää yksityiskohtaisempi. Päällikkölääkäriksi määrättiin lääkintämajuri Akseli Kiiskinen ja johtajalääkäriksi Martti Hämäläinen. Lääkintämajuri Kiiskinen toimi tehtävässä vajaan vuoden ajan. Häntä seurasi lääkintämajuri Einari Miettinen. Akseli Kiiskinen palasi toimeen uudelleen 4.12.43.

Jaostosairaalat

Osastokäsitteen sijasta jatkosodan sairaalayksiköistä käytettiin nimeä jaostosairaala. Niiden sijoitus oli lähes sama kuin talvisodanaikaisten osastojen. Huomattavaa oli, että toimintaa jouduttiin sijoittamaan Kuopion ulkopuolelle. Ensi vaiheessa käyttöön otettiin Suonenjoen Maamies- ja Emäntäkoulun sekä kunnalliskodin tiloja. Sodan loppuvaiheessa Lapinlahden Kristilliseen Kansanopistoon perustettiin keuhkotautiosasto. Jaostosairaaloiden sairaansijojen määrät ja erikoisalat pääsääntöisesti säilyivät ennallaan. Yksiköiden tunnusnumerointi muuttui.

Kesäkuussa 1944 lisättiin 20. Sotasairaalaan vajaan viikon aikana kesäkuussa 1944 yhteensä 1 160 kirurgista sairaansijaa eli enemmän kuin Kuopion yliopistollisen sairaalan Puijon sairaalan nykyinen sairaansijamäärä. Järjestelyt onnistuivat hyvin. Kaikesta huolimatta koko sodan loppuajan vallitsi vaikea paikkapula. Taistelujen päätyttyä tilanne vähitellen helpottui.

Toiminta oli laajimmillaan heti sodan alussa hyökkäysvaiheen aikana ja toiseksi sodan loppuvaiheessa vetäytymisvaiheen aikana. Sairaansijoja oli enimmillään 2 300-2 450.

Perustamisvaiheessa henkilökunnan kokonaisluku oli 539, joista lääkäreitä oli 33, hammaslääkäreitä kaksi, apteekkareita yksi ja pappeja neljä. Hoitohenkilökuntaa oli 267, heistä noin puolet lääkintälottia. Ylihoitajia oli 13 ja leikkausalihoitajia 14. Asevelvollisten luku oli 81. Lisäksi siviilihenkilökuntaa oli 130, joista lähes kaikki olivat miehiä, naispuolisia oli vain kolme.

Jatkosodan alussa hyökkäysvaiheen aikana kesällä 1941 tappiot olivat suuret. Kuopioon saapui heinä-elokuun aikana sairasjunia muutaman päivän välein tuoden haavoittuneita seuraavasti: 12.7. 318 potilasta, 15.7. 236, 18.7. 300, 21.7. 368, 5.8. 256, 9.8. 318, 14.8. 277 ja 27.8. 291 potilasta. Sama potilastulva jatkui syys- ja lokakuun ajan. Luvut antavat kuvan paineesta, jonka alaisena sairaala toimi. Asemasodan aikana potilaita saapui moninverroin vähemmän, vuoden 1942 aikana keskimäärin 600 potilasta kuukaudessa ja 1943 450–500. 20. Sotasairaalan useimpien yksiköiden toiminta voitiin tällöin keskeyttää.  Kesäkuussa 1944 alkaneen vetäytymisvaiheen aikana ne jouduttiin avaamaan uudelleen.

20. Sotasairaalan poliklinikat ja apteekki

Sairaalan poliklinikka toimi Lääninsairaalan vanhassa kiinteistössä kuten talvisodankin aikana. 1.2.43 poliklinikka eriytettiin itsenäiseksi yksiköksi. Toiminta jatkui entisissä tiloissa.

Hammassairauksien poliklinikka aloitti kolme viikkoa sodan alkamisesta eli 7.7.41 Tyttölyseolla. Tammikuun 1942 alussa se siirrettiin Konttisen liiketaloon (Sosiaalivirasto, Minna Canthin katu). Kun Kuopion Teknillinen Koulu (Snellmanin koulu) otettiin sotasairaalan esikunnan käyttöön, poliklinikka siirtyi sen tiloihin marraskuun 1942 alussa.

20. Sotasairaala tukeutui lääkehuollossa alkuun Sotilasapteekki 2:een. Kun tämä siirrettiin Viipuriin, sotasairaala sai oman apteekin 10.7.42. Se sijaitsi alkuun Tyttölyseon kaksi huonetta ja keittiön käsittävässä piharakennuksessa, josta se muutettiin Talouskoulun välivaiheen kautta Teknillisen Koulun tiloihin.

20. Sotavammasairaala

Rauhan tultua sotasairaalat lakkautettiin valtakunnallisella määräyksellä 1.12.1944 alkaen. Tähän mennessä 20. Sotasairaalan moni jaostosairaala oli jo sulkenut ovensa potilasvirtojen vähennyttyä.

Lakkautuskäskyn astuessa voimaan maassa oli toiminnassa vielä 13 sairaalaa. 20. Sotasairaala oli yksi näistä. Koska vaikeasti vammautuneet ja sairastuneet vaativat edelleen hoitoa ja kuntoutusta, sotasairaalat siirrettiin 1.12.44 alkaen puolustusvoimilta siviilihallinnon eli sisäasianministeriöön kuuluvan lääkintöhallituksen alaisuuteen ja nimettiin sotavammasairaaloiksi. Niinpä 20. Sotavammasairaala Kuopiossa jatkoi sotasairaalan toimintaa tauotta sen tiloissa ja samalla henkilökunnalla.

Sotavammapoliklinikan toiminta päättyi tammikuun viimeisenä päivänä 1947. Sotien vuoksi luotu terveydenhuollon järjestelmä Kuopiossa oli saavuttanut päätepisteensä. Vammautuneiden potilaiden hoito ja kuntoutus jatkuivat siviilisektorilla valtion, kuntien ja yksityisten järjestöjen toimesta ja kustannuksella. 20. Sotasairaalan työtä on muistettava suuresti kunnioittaen.

Juhani Kärjä
Professori