Joka vuosi maaliskuun sekä lokakuun 13.päivä havuseppelein varustautuneet vakavailmeiset ihmiset kokoontuvat Hakaniemessä sijaitsevasta Alli Tryggin puistosta löytyvälle muistomerkille osoittamaan kunnioitusta eräälle Suomen 1939-1945 itsenäisyystaistelun sankarijoukolle. Vihjeen siitä, mistä oikein on kyse, saa jo Hämeentieltä kääntyvästä tiestä, jota pitkin muistomerkille noustaan: Ässänrinteestä.

Kyseessä on Ässä- rykmenttinä tunnetulle joukko-osastolle pystytetty muistopaasi, joka paljastettiin jo Talvisodan päättymistä seuranneena syksynä 13.10.1940. Mutta mikä oli tämä melkoiseksi legendaksi noussut joukko?

Ässä-rykmentti Talvisodassa

Ässä- rykmentti oli ”Kurvin kundeista”, eli Hämeentien mutkaa ympäröivien seutujen Sörnäisten, Harjun, Kallion ja Vallilan kasvateista koottu joukko. Talvisodassa he muodostivat Jalkaväkirykmentti 11:n, jatkosodassa heistä koottiin Jalkaväkirykmentti 26. Lempinimensä se sai sen peitetunnukseksi (eli sen sijaintia vastaava ”koodi”, joka merkittiin esimerkiksi rykmentin jäsenille osoitettuun kenttäpostiin, jotta se osattiin toimittaa oikeaan kohteeseen) määrätystä S-kirjaimesta.

Rykmentti perustaminen alkoi 13.10.1939, edellisenä päivänä tapahtuneen yleisen liikekannallepanon jälkeen. Perustamispaikkoja oli useita Kallion ja Vallilan alueilla sekä hieman kauempana kaupungista. Rykmentin esikunta perustettiin ruotsalaisella kansakoululla osoitteessa Porthaninkatu 8. Ensimmäinen pataljoona perustettiin kokonaisuudessaan Kallion kansakoululla osoitteessa Neljäs linja 11-15, missä tätä nykyä toimii Kallion ala-aste.

Samassa paikassa perustettiin myös rykmentin toisen pataljoonan esikunta, samoin kuin sen 4. ja 5. komppania. Pataljoonan 6. komppania sekä 2. konekiväärikomppania perustettiin Helsinginkatu 26:ssa yhä tänäänkin toimivalla Työväenopistolla.

Rykmentin 3. pataljoona perustettiin Vallilan ruotsinkielisellä kansakoululla osoitteessa Nilsiänkatu 3. Nykyään osoitteessa toimii Stadin ammattiopiston toimipaikka, jossa oppia saa mm. maanmittausalan ja puualan opiskelijat.

Rykmentin kranaatinheitinkomppania puolestaan perustettiin Kirstinkatu 16:ssa. Paikalla ollutta puutaloa ei enää ole ja osoitekin on muuttunut Kirstinkuja 2:ksi, mistä nykyään löytyy ruotsinkielinen Åshöjdens skola.

Rykmentin kolonnat eli ajoneuvoista koostuvat yksiköt perustettiin Leppävaarassa sijainneella uudella suomalaisella kansakoululla. Tänään tuossa osoitteessa, eli Veräjäpellonkatu 4:ssä, toimii Leppävaaran koulu.

Rykmentin ensimmäinen ja toinen pataljoona koottiin puhtaasti ”stadin kundeista”, kolmanteen pataljoonaan sijoitetuista miehistä osa tuli Porvoosta ja Loviisasta ja nämä muodostivat pataljoonan 7.-9. komppaniat. Kolmannen pataljoonan konekiväärikomppania koottiin niin ikään helsinkiläisistä.

Rykmentin ajoneuvot ja hevoset koottiin Ensi linjan varrella sijainneiden talojen pihoille, Alppilan puistoon ja Vallilan ruotsinkielisen koulun kentälle odottamaan jatkoa.

Rykmenttiä ympäröineet legendat sen kalmankatkuisesta sotatiestä saivat alkunsa jo tällöin.

– Kyllä heistä kerrottiin tarinaa, jota he mielellään ylläpitivät: että he olivat lähteneet matkaan perjantaina 13. päivä, Harjun ruumishuoneelta ja pääteasemanaan Kuolemanjärvi. Totta tuossa ei tosin ole mikään, Ässä- rykmentin perinnetoimikunnan puheenjohtaja Kari Salminen nauraa.

– Päätepysäkkinä oli Johannes, lähtöpäivä ei ollut perjantai eikä 13. ja lähtökin tapahtui Vallilan tavara-asemalta. Tarkemmin ottaen tosin Harjun paarihuoneen raiteelta, hän myöntää.

4. Divisioonaan kuuluneen rykmentin talvisodan aikainen sotatie jatkui Johanneksesta Hatjalahden lohkolle Kuolemajärven ja Hatjalahdenjärven rannoille, missä talvisodan syttymistä (30.11.1939) edeltävä aika kului mm. oppitunnein ja maastoharjoituksin tuleviin taisteluun valmistautuessa. Ensimmäinen kosketus viholliseen koitti reilun viikon kuluttua talvisodan syttymisestä.

Hieman ennen joulua rykmentistä muodostettiin 4. divisioonan toinen hyökkäysosasto, jolle annettiin tehtäväksi sulkea vihollisen tieyhteys Summaan ja täten estää vihollisen eteneminen Viipuriin. Puna-armeijan voimakas vastarinta kuitenkin teki yritykset tyhjiksi.  Tämän jälkeen rykmentti kävi sotaansa pääaseman taisteluhaudasta käsin helmikuun puoliväliin saakka, jolloin tuli perääntymiskäsky vihollisen onnistuttua murtamaan Suomen puolustus. Tämän jälkeen rykmentti siirrettiin sodan loppuajaksi Viipurinlahden puolustukseen.

Kaartin jääkärirykmentti paljasti Ässä- rykmentin perinnetoimikunnan kanssa rykmentin muistolaatan Harjun paarihuoneen seinällä heidän sotaanlähtönsä 52-vuotispäivänä. Laattaan kaiverettu latinankielinen lause ”ihmisen on tarkoitus kuolla” kävi toteen myös monen ässäläisen kohdalla: rykmentti menetti kaatuneina ja haavoittuneina yli kaksi kolmasosaa vahvuudestaan. Sotaan lähteneestä liki 2900 miehestä oli sodan päättyessä jäljellä reilu 850. Viimeinen Talvisodan Ässä- rykmentin veteraani Sulo Tuusvuori kuoli vuonna 2019.

Ässä-rykmentti jatkosodassa

Vaikka jatkosotaan lähdettiin niin valtiojohdon kuin kansalaisten parissa hyvin erilaisin mielin kuin kauheisiin rauhanehtoihin päättyneeseen talvisotaan, pysyivät jotkin asiat samana. Kuten Ässä-rykmentin stadilaisuus.

Tällä kertaa Ässä-rykmentti oli numeroinniltaan 12.Divisioonaan kuulunut jalkaväkirykmentti 26. Helsingin sotilasläänissä muodostettu rykmentti koostui pääosin helsinkiläismiehistä, mutta lisäväriä saatiin tälläkin kertaa itäiseltä Uudeltamaalta. Palvelukseenastumiskäskynsä miehet olivat saaneet 16.-18.6. 1941 välisenä aikana. Rykmentin komentajaksi määrättiin everstiluutnantti Eero Laaksonen.

Rykmentin esikunta, esikuntakomppania, 13. ja 14. komppaniat sekä kolonna perustettiin Arabian tehtailla. Sen kolme pataljoonaa puolestaan kokoontuivat muodostamistaan varten Viikon Latokartanoon (I Pataljoona), Sofianlehdon lastenkodille (II Pataljoona) sekä Käpylän kansakoululle (III Pataljoona).

Jatkosodan sytyttyä rykmentti kuljetettiin Miehikkälään, josta matka jatkui Taavetin aseman kautta heinäkuun alussa Joutsenoon ja sieltä rajalle.

I Pataljoona otti rintamavastuun välillä Kuurmanpohja – Suokumaajärvi – Kontu, vaihdellen tehtävässä aluksi reserviin määrättyjen II ja III Pataljoonan kanssa. Vihollistoiminta etulinjassa oli alusta saakka vilkasta, kunnes 21.8. suomalaiset huomasivät näiden aloittaneen vetäytymisen. Ässä-rykmentti sai tehtäväkseen Puna-armeijan takaa-ajon ja heidän sotapolkunsa pääsi todenteolla käyntiin.

Rykmentin hyökkäysvaihe jatkui kuukausia vailla riittävää lepoa ja kovin tappioin: kaikkiaan se menetti puolet vahvuudestaan. Ahvolan, Kavantsaaren, Kilpeenjoen, Lyykälän sekä Mannikkalan ja Kähärilän kautta Perojoen linjalle. Rautlammelle, Säiniön seudulle ja syyskuun alusta Itä-Karjalaan, missä se vähän ennen syyskuun puoliväliä osallistui Petroskoin eli Äänislinnan valtaukseen johtaneisiin taisteluihin. Viikon kestäneen Villavaaran taistelun jälkeen rykmentille myönnettiin muutama päivä kipeästi kaivattua lepoa, mutta silloinkin sen oli oltava lähtövalmiudessa tunnin varoitusajalla.

Patojärvellä, Viitanassa, Kenjakissa ja Koikarissa käytyjen taistelujen jälkeen rykmentin sotatie jatkui Elmusjärven-Juustjärven, Semsjärven, Kumsan, Plakkovaaran, Tsopinan ja Padukin taistelujen kautta joulukuun alussa alkaneeseen hyökkäykseen Karhumäkeen, missä niin heidän sotansa kuin Ässä- rykmentin historia lopulta päättyi.

Tässä vaiheessa rykmentti oli kesästä jatkuneiden taistelujen seurauksena ihan lopussa. Luvattuja lepoja tai lomia ei näkynyt. Sen tappiot olivat koko jatkosodan hyökkäysvaiheen rykmenteistä suurimmat. Sen sijaan rykmentti sai käskyn ottaa seuraavaksi rintamavastuun Malun lohkolla.

Joulukuun 16. päivä miehet saivat tarpeekseen ja eri komppanioista lähetetyt edustajat ilmoittivat rykmentin esikunnalle, etteivät he enää liikkuisi mihinkään. Siitä, mitä nyt seurasi on olemassa eri näkemyksiä.

Ässä- rykmentin perinnetoimikunnan tiedottaja Kari Björn kiistää puheet mistään joukkokieltäytymisistä. Totta kuitenkin on, että Karhumäen jälkeen rykmentti hajotettiin, vaikka tähän tähtääviä uudelleenjärjestelyjä oli ilmeisesti suunniteltu jo aikaisemmin.

Eräässä Ässä- rykmentin perinnetoimikunnan tilaisuudessa puhunut Stadin Slangi ry:n Esko Vepsä muistuttaa, kuinka vaikeista lähtökohdista Helsingistäkin lähdettiin 1939 sotaan vain kaksikymmentä vuotta aikaisemmin kansan kahtia repineen sisällissodan jälkeen.

– Tapahtumat, jotka käytiin läpi näillä kallioilla ja rannoilla sekä Stadin edustan saarilla jättivät syvät haavat monien mieliin. Kaikki haavat eivät ole ehkä vieläkään saaneet täysin sitä hoitoa, mitä ne olisivat tarvinneet jo useita sukupolvia sitten. Kuitenkin ja kaikesta huolimatta lähtivät näiden isien pojat yhteistä asiaa puolustamaan vielä vereksillä olevista isien haavoista huolimatta. He taistelivat sillä sisulla ja rohkeudella sekä neuvokkuudella, jonka ankara työ, vaatimaton elämä ja vastuunkantamisen taito antoi niin yksilöille kuin ryhmällekin, joukolle ja joukko-osastolle kaluunoiden ja kaulusnappien määrään katsomatta, hän huomauttaa ja näkee Karhumäen tapahtumat osana tätä henkeä.

– Ässän miehet osoittivat Sörkan kundien mielenlujuutta ja rikkumatonta yhteishenkeä vaatiessaan oikeutta ja kohtuullisuutta joukkojen tehtäväjakoon ja mahdollisuutta viipyä edes hetken levossa saavutetuissa asemissa. Suurin tappioin oli edetty tavoitteeseen. Lepo oli tarpeen.

Rykmentin uudelleenjärjestelyiden seurauksena 1912 ja sen jälkeen syntyneet aliupseerit ja miehet sekä osa upseereista siirrettiin pääasiassa JR 5:een, missä he muodostivat sen kolmannen pataljoonan. Muut jäivät entiseen rykmenttiinsä, tehtävänään etupäässä vartiopalvelu. Joulukuun lopulla JR 5:een siirrettiin myös nuoremmat ikäluokat, ja myöhemmin he taistelivat 21. Prikaatin riveissä jatkosodan loppuun asti.

Vanhemmat ikäluokat siirrettiin tammikuun 1942 puolivälissä nyt Äänislinnaksi nimettyyn Petroskoihin kaupungin varuskuntapataljoonaksi, 1901 syntyneet ja sitä vanhemmat ikäluokat puolestaan kotiutettiin vähän myöhemmin. Maaliskuun alussa 1912 ja sitä ennen lomautettiin ja vähän sen jälkeen Ässä-rykmentin tie omana joukkoyksikkönään tuli päätökseensä.

Viimeinen Jatkosodan Ässä-rykmentin veteraaneista, Keijo Virtamo, menehtyi vuonna 2021.

Ässä-rykmentin perinnetyö

Rintamalla syntynyttä aseveljeyttä haluttiin vaalia myös sodan talvisodan jälkeen ja Ässä- rykmentin perinneyhdistys onkin huoltotyön uranuurtajia koko maassa. Yhdistys perustettiin Suomen ensimmäisten joukossa jo kesäkuussa 1940, Ässä- rykmentti r.y.:n huoltotoimisto puolestaan aloitti toimintansa seuraavassa kuussa koko maan ensimmäisenä, toimien esimerkkinä muuallekin maahan avatuille toimistoille.

Ässä- rykmentin asevelitoiminnalla oli maanlaajuisia ja varsin pitkäkantoisia seurauksia, sillä sen muualle Suomeen levinneen esimerkin pohjalta syntyi valtakunnallinen organisaatio Suomen Aseveljien Liitto. Tämän 1945 lakkautetun järjestön henkiselle perustalle rakentuu yhä tänäänkin tehtävä veteraanityö.

Talvisodan Ässä-rykmentin eli JR II:n muistomerkkitoimikunta perustettiin sekin jo toukokuussa 1940. Varoja rykmentin riveistä kaatuneiden muistomerkkiä varten oli alettu kerätä heti sodan päättymisen jälkeen. Lokakuussa 1940 paljastetun muistomerkin suunnitteli Aarre Aaltonen ja sitä vartioiva leijona on myöhemmin koristanut rykmentin muitakin muistoesineitä.

Tänään tuota työtä jatkaa Ässä-rykmentin perinnetoimikunta. Se pitää yllä ja välittää uusille sukupolville Ässä- rykmentin kunniakkaita perinteitä. Näkyvimpiä esimerkkejä tästä ovat kaksi kertaa vuodessa Ässän patsaalle tehdyt kunniakäynnit, samoin kuin Ässä- rykmentin veteraanien aikanaan aloittaman stipendiperinteen jatkaminen. Niitä jaetaan Kaartin pataljoonassa ansioituneille varusmiehille heidän kotiutustilaisuuksissa. Lisäksi yhdistys järjestää sotahistoriallisia matkoja Ässä- rykmentin vanhoille taistelupaikoille. Rykmentin perinne elää myös yhdistyksen kaksi kertaa vuodessa ilmestyvässä uutislehdessä – Peikkosoturi-nimensä se on nimittäin ottanut Ässä- rykmentin miesten jatkosodassa julkaisemasta rintamalehdestä. Jotain rykmentin miesten yhteishengestä kertoo sekin, että sen julkaisua jatkettiin vielä itse rykmentin lakkautuksenkin jälkeen.

Yksi erikoisimmista perinteistä lienee ässäsoppa. Rykmentin muistotilaisuuksien jälkeiset ”asevelitapaamiset” järjestettiin perinteisesti lyhyen matkan päästä Ässän patsaalta sijaitsevassa ravintola Graniittilinnassa, missä nautittiin ässäsopan nimellä tunnettua lihakeittoa. Sen perinteet juontavat jo Talvisotaan.

– Herneet piti säästää talven varalle, joten syötiin rokan sijaan lihakeittoa. Tuolloin soppa tehtiin possusta tai taisteluhevosista, perinneyhdistyksen Kari Salminen kertoo.

Mitään yhtä salaista ja huolella vartioitua reseptiä ei keittoon siis ole olemassa ja nykyään soppa valmistuu Graniittilinnan reseptillä ja naudanlihasta.

– Sen on kyllä kaksi veteraania käynyt aikanaan tarkistamassa ja hyväksi havaitsemassa, Salminen paljastaa.

PS. SINUA SAATTAISI KIINNOSTAA MYÖS:

• Tiltu ja Molotoff – JR 26:n karvaiset yökiitäjät
• Viisasten kerhon tietäjä, Ässä-rykmentin viimeinen veteraani Keijo Virtamo 101 vuotta – pitkän elämän salaisuus löytyy lempeydestä 
• Kohtalot Pro Patria-taulun takaa – Suomen tataarit