Toisen maailmansodan päättyessä Suomi joutui luovuttamaan merkittäviä alueita Neuvostoliitolle, mikä johti laajamittaiseen väestönsiirtoon. Noin 430 000 suomalaista menetti kotinsa ja joutui evakkoon. Heistä valtaosa oli Karjalasta, mutta myös Petsamosta, Sallan ja Kuusamon itäosista sekä Porkkalan vuokra-alueelta siirtyi asukkaita. Varsinais-Suomi otti vastaan huomattavan osan tästä siirtoväestä, mikä vaikutti merkittävästi alueen demografiaan ja kulttuuriin.
Yleiskuvaus evakkojen taustasta:
-
Karjalan evakot: Suurin osa siirtoväestä, noin 407 000 henkilöä, oli kotoisin Karjalasta. Heidän kotiseutunsa käsittivät muun muassa Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan alueet. Karjalaiset tunnettiin omaleimaisesta kulttuuristaan, murteestaan ja vahvasta yhteisöllisyydestään. Evakkoon lähteminen merkitsi heille paitsi kotien myös kulttuurisen identiteetin keskusten menettämistä.
-
Petsamon evakot: Noin 5 500 henkilöä joutui lähtemään Petsamosta, Suomen pohjoisimmasta osasta. Petsamon asukkaat olivat tottuneet arktisiin olosuhteisiin ja elinkeinoihin, kuten kalastukseen ja poronhoitoon. Evakkoon lähtö merkitsi heille sopeutumista täysin erilaiseen ympäristöön ja elämäntapaan.
-
Sallan ja Kuusamon evakot: Sallan ja Kuusamon itäosista evakuoitiin yhteensä noin 5 500 asukasta. Nämä alueet olivat harvaan asuttuja, ja niiden asukkaat elivät pääasiassa maa- ja metsätaloudesta.
-
Porkkalan evakot: Yli 7 000 asukasta joutuivat lähtemään Porkkalan vuokra-alueelta, joka vuokrattiin Neuvostoliitolle 50 vuodeksi. Porkkalan asukkaat saivat kuitenkin palata koteihinsa jo vuonna 1956, kun alue palautettiin Suomelle.
Evakkojen sijoittuminen Varsinais-Suomen kuntiin:
Varsinais-Suomi, erityisesti Turun ja Porin lääni, otti vastaan merkittävän osan siirtoväestä. Vuoden 1949 lopussa alueelle oli sijoittunut noin 67 922 evakkoa. Siirtoväen sijoittamisessa pyrittiin siihen, että samalta alueelta kotoisin olevat pääsisivät asumaan lähekkäin, mikä helpotti sopeutumista ja yhteisöllisyyden säilymistä. Varsinais-Suomessa evakkoja asutettiin sekä suomen- että ruotsinkielisiin kuntiin. Esimerkiksi Koivistolta, Muolaasta ja Säkkijärveltä saapui siirtoväkeä alueen ruotsin- ja kaksikielisiin kuntiin. Muolaan väestö koostui pääasiassa venäjänkielisistä asukkaista, kun taas koivistolaiset olivat enimmäkseen saariston kalastajia. Säkkijärveläiset evakuoitiin alueelle kesällä 1944.
Vaikka tarkkoja lukuja evakkojen määristä yksittäisissä Varsinais-Suomen kunnissa ei ole helposti saatavilla, tiedetään, että siirtoväkeä sijoitettiin laajasti eri puolille maakuntaa. Esimerkiksi kaksikielisissä kunnissa, kuten Paraisilla, Nauvoossa ja Kemiössä, asutettiin merkittävä määrä evakkoja. Täysin ruotsinkielisissä kunnissa evakkojen sijoittaminen oli vähäisempää, johtuen kuntien pienestä koosta ja rajoitetuista resursseista.
Evakkojen alkuperäalueet:
-
Koivisto: Saaristokunta Laatokan Karjalassa, jonka asukkaat olivat pääasiassa kalastajia.
-
Muolaa: Laatokan Karjalassa sijainnut kunta, jonka väestöön kuului myös venäjänkielisiä asukkaita.
-
Säkkijärvi: Karjalan kannaksella sijainnut kunta, josta evakuoitiin asukkaita erityisesti kesällä 1944.
Vaikutukset Varsinais-Suomessa:
Evakkojen saapuminen toi mukanaan monia muutoksia ja haasteita:
- Maatalous ja asutustoiminta: Monet evakoista olivat maanviljelijöitä. Heille perustettiin uusia asutustiloja, mikä johti maatalousmaan raivaamiseen ja uusien kylien syntymiseen. Tämä rikastutti alueen maataloutta ja toi mukanaan uusia viljelymenetelmiä.
-
Kulttuuri ja yhteisöllisyys: Karjalaiset toivat mukanaan omat perinteensä, tapansa ja murteensa. He perustivat omia seurojaan ja järjestivät tapahtumia, jotka rikastuttivat Varsinais-Suomen kulttuurielämää. Esimerkiksi karjalaiset juhlat, musiikki ja ruokaperinteet tulivat osaksi paikallista kulttuuria.
-
Taloudellinen vaikutus: Evakkojen mukana tuli myös käsityöläisiä, kauppiaita ja teollisuuden työntekijöitä. Heidän panoksensa edisti alueen taloudellista kehitystä ja monipuolisti elinkeinorakennetta.
Evakkojen asuttaminen ja sopeutuminen Varsinais-Suomeen oli haasteellinen prosessi, mutta se onnistui pääosin hyvin. Sekä paikallinen väestö että siirtoväki osoittivat joustavuutta ja yhteistyökykyä, mikä mahdollisti uuden elämän rakentamisen sodan jälkeisessä Suomessa.