Toisen maailmansodan aikana Suomi kohtasi merkittäviä haasteita elintarvikehuollossa johtuen sekä kotimaisen tuotannon rajoituksista että tuontimahdollisuuksien heikkenemisestä. Tämän seurauksena elintarvikkeiden säännöstely otettiin käyttöön syksyllä 1939, ja se vaikutti syvästi koko maan, mukaan lukien Varsinais-Suomen, arkeen.
Elintarvikkeiden säännöstelyn käyttöönotto ja toteutus
Säännöstelyn tavoitteena oli varmistaa välttämättömien peruselintarvikkeiden tasapuolinen jakelu kaikille kansalaisille. Kansanhuoltoministeriö vastasi säännöstelyn suunnittelusta ja toteutuksesta. Kuluttajille jaettiin ostokortteja, joita vastaan he saivat hankkia säännösteltyjä tuotteita valtion ylläpitämistä myyntipisteistä. Säännöstelyn laajimmillaan kuluttajalla saattoi olla käytössään jopa 51 erilaista ostokorttia, jotka koskivat noin 160 eri elintarviketta tai muuta hyödykettä.
Säännöstelyn vaikutukset Varsinais-Suomessa
Varsinais-Suomi, erityisesti sen maatalousvaltaiset alueet, kuten Paimio, kohtasi säännöstelyn myötä monia haasteita. Vaikka alue oli merkittävä elintarviketuottaja, säännöstely vaikutti sekä tuottajiin että kuluttajiin.
-
Maataloustuottajat: Viljelijöille asetettiin luovutusvelvollisuus, jonka mukaan heidän tuli toimittaa osa tuotannostaan valtiolle. Tämä koski muun muassa viljaa, maitoa, voita, perunoita, kananmunia, lihaa ja kalaa.
-
Kuluttajat: Kaupunkilaiset ja maaseudun asukkaat saivat ostokortteja, joilla he pystyivät hankkimaan säännösteltyjä elintarvikkeita. Annokset olivat niukkoja; esimerkiksi vuonna 1942 keskiraskasta työtä tekevän päiväannos saattoi olla 250 g leipää, 2 dl maitoa, 5 g voita, 15 g lihaa ja 25 g sokeria.
Paikalliset sopeutumiskeinot
Säännöstelyn ja elintarvikepulan myötä varsinaissuomalaiset kehittivät erilaisia selviytymiskeinoja:
-
Kaupunkiviljely: Kaupungeissa, kuten Turussa, asukkaat alkoivat viljellä hyötykasveja pihoillaan, puistoissa ja jopa teiden varsilla. Perunanviljely yleistyi merkittävästi, ja kaupunkilaiset pitivät myös pieniä kotieläimiä, kuten kesäporsaita, lisäravinnon saamiseksi.
-
Korvikkeet ja vastikkeet: Monien elintarvikkeiden puuttuessa kehitettiin korvikkeita. Esimerkiksi kahvin sijaan käytettiin paahdettuja viljoja, ja sokerin tilalla makeutusaineina toimivat sakariini tai kotitekoinen siirappi porkkanoista ja sokerijuurikkaista.
-
Salakauppa ja musta pörssi: Virallisen säännöstelyn ohella kehittyi epävirallinen kauppa, jossa elintarvikkeita myytiin ilman ostokortteja. Arvioiden mukaan jopa kolmasosa elintarvikkeiden myynnistä sota- ja pula-aikana tapahtui ”vapaassa kansanhuollossa”.
Säännöstelyn päättyminen
Säännöstely jatkui Suomessa vielä sodan jälkeenkin johtuen elintarvikepulan jatkumisesta. Viimeisetkin säännöstelytoimet purettiin vuonna 1954, jolloin sokerin säännöstely loppui 1. helmikuuta ja kahvin kuukauden kuluttua siitä.
Johtopäätös
Elintarvikkeiden säännöstely vaikutti syvästi varsinaissuomalaisten arkeen toisen maailmansodan aikana. Vaikka alue oli merkittävä elintarviketuottaja, säännöstely toi mukanaan haasteita sekä tuottajille että kuluttajille. Paikalliset asukkaat osoittivat kuitenkin kekseliäisyyttä ja sopeutumiskykyä, kehittäen erilaisia selviytymiskeinoja vaikeina aikoina.