Talvisodan (1939–1940) ja Jatkosodan (1941–1944) aikana Varsinais-Suomen ilmatorjuntakyvyt kehittyivät merkittävästi vastauksena alueen kohtaamiin ilmapommituksiin. Erityisesti Turku ja sen ympäristö olivat toistuvasti Neuvostoliiton ilmavoimien hyökkäysten kohteena, mikä korosti tehokkaan ilmatorjunnan tarvetta.

Talvisota (1939–1940):

Sodan alkaessa Suomen ilmatorjunta oli vielä kehittymässä, ja kalustoa oli rajallisesti. Turun puolustukseen oli sijoitettu muutamia ilmatorjuntayksiköitä, mutta niiden määrä ja varustus eivät olleet riittäviä kattavaan suojeluun. Esimerkiksi Salossa ilmatorjunta rajoittui suojeluskunnan konekivääriin, joka oli sijoitettu Lukkarinmäelle. Tämä osoittaa, että monilla alueilla ilmatorjuntakalusto oli vähäistä ja koostui pääasiassa kevyistä aseista.

Turun kaupunki joutui useiden pommitusten kohteeksi talvisodan aikana, mikä paljasti ilmatorjunnan puutteet. Vaikka ilmatorjuntayksiköt tekivät parhaansa, kaluston ja miehistön vähäisyys rajoittivat niiden tehokkuutta.

Jatkosota (1941–1944):

Välirauhan aikana Suomen ilmatorjuntaa vahvistettiin huomattavasti. Turun alueelle sijoitettiin lisää ilmatorjuntayksiköitä, ja kalustoa päivitettiin. Esimerkiksi Mikkolanmäelle, Uittamolle ja Ruohonpäähän perustettiin ilmatorjuntapattereita, jotka olivat varustettuja nykyaikaisilla aseilla. Nämä ”siamilaistykkipatterit” muodostivat tärkeän osan Turun ilmatorjuntajärjestelmää jatkosodan aikana.

Huolimatta parannuksista, helmikuussa 1944 Neuvostoliitto suoritti massiivisia pommituksia Suomen kaupunkeja vastaan, mukaan lukien Turku. Vaikka ilmatorjunta oli kehittynyt, se ei täysin kyennyt estämään kaikkia hyökkäyksiä, ja kaupunki kärsi merkittäviä vaurioita.

Yhteenveto:

Varsinais-Suomen ilmatorjuntakyvyt kehittyivät huomattavasti talvisodan ja jatkosodan välillä. Alkuvaiheen puutteellisesta kalustosta ja miehistöstä siirryttiin paremmin varustettuihin ja organisoituihin yksiköihin, jotka pystyivät tarjoamaan tehokkaampaa suojaa alueen asukkaille ja infrastruktuurille. Kehityksestä huolimatta ilmatorjunnan haasteet jatkuivat koko sodan ajan, erityisesti suurten pommitusoperaatioiden aikana.