Vuoden 2016 Koskelainen-lehdessä: Lotta Svärd-järjestön toiminta Koskella
Koskelle osasto perustettiin suojeluskunnan paikallispäällikön Pauli Urmaan aloitteesta 31.10.1920 Sorvaston koululla pidetyssä kokouksessa. Osaston ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Hilja Hurra. Jäsenmäärä kasvoi pikkuhiljaa, ja 1930 -luvulla jäseniä oli jo runsaat 130, joista n. 20 – 30 oli kannattajajäseniä. Osasto hankki varansa iltama- ja arpajaistuloina, sekä myyjäisillä ja pitämällä ravintolaa erilaisissa tilaisuuksissa. Myyjäisissä myytiin ompeluilloissa valmistuneet käsityöt. Ompeluiltoja varten Kosken osasto jaettiin vuonna 1926 Sorvaston, Hongiston ja keskipiirin kyläjaostoihin. Lisäksi Alikulmalle perustettiin kyläjaosto vuonna 1929. Kokoontumispaikkana oli vuodesta 1938 alkaen Honkamäki.
Sitä ennen kokoonnuttiin kouluilla ja Nuortentuvalla. Suomessa lottatyö oli jaettu erilaisiin jaostoihin. Kosken lottaosastoon perustettiin muonitus- ja lääkintäjaostot 1923, varustusjaosto 1925 ja keräys- ja kansliajaosto 1927. Kosken lotista suurin osa kuului muonitusjaostoon. Jaostojako oli enemmän periaatteellinen kuin käytännöllinen. Rauhan aikana muonituspalvelusta muodostuikin osaston päätehtävä. Jaostosta riippumatta jäsenet olivat mukana järjestämässä kahvi- (lue korvike) ja voileipätarjoiluja eri tilaisuuksissa. Sodan aikana rintamalotat vastasivat sotilaiden ruoan valmistamisesta ja jakamisesta, ja myös kanttiinit olivat heidän vastuullaan.
Kosken lottien ensiapukurssit vanhan Nuortentuvan eteistilassa 1930-luvulla.
Sisko Aho o.s. Luhtala (s. 1922) muistelee toimintaansa Kosken lottajärjestössä
Kotirintamalla lotat osallistuivat sotilaiden ruokahuollon järjestämiseen leipomalla suuret määrät leipää. Armeijan elintarvevarikolta tulleen määräyksen mukaan leipiä piti pyöritellä päivässä 400 kg. Koskella sodan alkaessa 1939, moni talon emäntä leipoi leipäsatsin omassa uunissaan, kuului hän sitten lottajärjestöön tai ei, ja toimitti valmiit leivät Nuortentuvalle pakkaamista varten. Täysinäiset leipälaatikot vietiin edelleen Mellilän asemalle. Näin rintamalle lähetettävät leivät olivat maultaan ja ulkomuodoltaan kovin erilaisia. Kun leivät vielä kuivattiin ennen lähettämistä homehtumisen estämiseksi, saattoi huonosti nousseesta leipäsatsista tulla niin kova, etteivät sotilaiden hampaat siihen pystyneet. Liian kovaan leipään pystyi vain höylä, jolla sai vuoltua ohuita lastuja syötäväksi. Ja rintamalla ei liiemmin höyliä ollut.
Valtiolta saatiin valmista ruisjauhoa. Tapalassa ruisjauhopussit tuotiin aluksi Mäkipostille ja siitä jaettiin emännille jauhot kotona leipomista varten, tai sitten emännät tulivat vuorollaan leivän tekoon Mäkipostille. Pitäjän muissa kylissä oli sama periaate leipomisen järjestelyssä. Myöhemmin leipiä leipoivat eri kyläkunnat vuorollaan Nikkilän tilavassa uunissa ja näin lähetettävät leivät alkoivat ulkomuodoltaan ja maultaan muistuttaa toisiaan. Kun leipominen siirtyi Nikkilään, jauhotkin toimitettiin suoraan sinne. Leivät olivat malliltaan nelikulmaisia, ettei pakkauslaatikoihin jäänyt tyhjää tilaa. Rintamalla palveli yhteensä parikymmentä koskelaista lottaa muonitus- tai muissa vastaavissa tehtävissä.
Lääkintäjaoston lotat kuuluivat niin sota- kuin kenttäsairaaloidenkin henkilöstöön. Lääkintälotat hoitivat ja valmistivat myös vainajat lähetettäväksi kotikyliin omaisten haudattavaksi. Sankarivainajien hautaan saattamisessa lottien panos oli merkittävä. Siunatessa lotat muodostivat kunniakujan Kosken kirkossa ja hautausmaalla, oli sää sitten minkälainen tahansa. Pahimmissa taisteluissa saattoi käydä niin, että sotilaasta ei jäänyt mitään jäljelle. Nämä sotilaat siunattiin niin, että neljä lottaa kannatteli valkoista lakanaa kulmista kiinni pitäen ja seisoivat samassa rivistössä arkkujen kanssa. Kosken silloinen kirkkoherra Johannes Adolf Kuusisto suoritti sankarivainajien siunaamiset, ja jokaisen menehtyneen sotilaan nimen kohdalla Kuusiston ääni vapisi. Päättynyt ihmiskohtalo toi mieliin suuren määrän muistoja. Siunaustilaisuuksissa ammuttiin yhtä monta kunnialaukausta kun vainajiakin oli. Myös siunattu lakana laskettiin omaan hautaansa ja sotilaan nimi kirjoitettiin ristiin. Sankarihautojen hoidosta vastasi lottien muodostama toimikunta.
Varustuslotat järjestivät ainakin kaksi keräystä, joilla puolustusvoimille kerättiin rahaa, sidetarpeita, villalumppuja, patjoja, hevosloimia ja lämpimiä vaatteita. Lahjoitettuja vaatteita muunneltiin ompeluilloissa sotilaskäyttöön sopiviksi. Sota-aikana järjestettiin asiasta kuin asiasta kurssit. Koskella lotat järjestivät ainakin lumipukujen ompelukurssit ja ompelivat tai ompeluttivat pakkakaupalla flanellisia alusvaatteita sotilaille. Suojeluskunnalle valmistettiin sukkia ja ampumakintaita, joissa oli erikseen paikka liipasinsormelle. Lisäksi Kosken maatalouskerhoyhdistyksen kanssa opeteltiin valmistamaan tallukoita. Paljon oli erilaisia ruoan valmistamiseen ja ensiapuun liittyviä kursseja. Silloin kaikenlainen materiaalipula vaikeutti kovasti jokapäiväistä elämistä, mutta kekseliäisyyttä kyllä riitti. Kaikki tarvittavat tavarat piti tehdä itse: saippuat, perunajauhot, kengät, langat, kankaat ja vaatteet. Kotona olevat vaimot ja äidit yrittivät lähettää vaateapua oman perheen ja suvun miehille tarpeen mukaan, mutta kaikilla ei ollut siihen mahdollisuutta. Niinpä tuhansia miehiä rintamalla on lämmittänyt lottien lähettämä paketti ”tuntemattomalle sotilaalle”.
Kosken kunnanvaltuusto myönsi kokouksessaan 18.12.1939 koskelaisille sotilaille uudenvuodenlahjaksi suurehkon rahasumman. Tällä rahalla lotat kokosivat kullekin vaatepaketin, ja jouluaatoksi rintamalle saapuneissa paketeissa oli muun tavaran lisäksi kunnanvaltuuston tervehdyksellä varustettu virsikirja. Koskella lotat pesivät myös rintamalla olevien sotilaiden vaatteita. Lomalle päässyt kaveri toi tullessaan pestävät vaatteet. Ainakin Tapalassa Mäkipostin savikuopassa likaantuneita varusteita harjattiin juuriharjan ja mäntysuovan voimin kesäisin. Kuivat, puhtaat ja korjatut vaatteet kulkivat taas rintamalle sotilaan palattua asemiinsa.
Ilmavalvontaa suorittavat lotat kiikaroivat viholliskoneita korkeissa paikoissa. Koskella ilmavalvontaa suoritettiin kirkon tornista. Tähystysvuoron pituus oli muutamia tunteja ja työtä tehtiin usein pareittain. Työhön kuuluivat ympäristön tarkkailu ja havainnointi. Kaikesta poikkeavasta ilmoitettiin eteenpäin. Tarpeen tullen annettiin hälytys pöytäpuhelimella, sillä kännyköitä ja tietokoneita ei vielä ollut olemassa. Tähystäjien lepopaikka oli vanhan Osuuskaupan varastorakennuksen yläkerrassa. Rakennus sijaitsi nykyisen Kosken torin paikalla. Siellä sai nukkua kun vahtivuoro oli päättynyt ja siellä päivysti myös suojeluskuntalaisia. Ilmavalvonta- ja lääkintälottien työt olivat niitä vaativimpiä tehtäviä ja epäilemättä myös kylmimpiä. Matkat tehtiin jalan, hiihtäen tai pyöräillen ja joskus myös yöaikaan pimeässä, pommitusten ja desanttien varalta.
Vuodesta 1925 alkaen lähetettiin Koskelta osaston jäseniä suojeluskuntapiirin järjestämille lääkintä- ja ilmavalvontakursseille. Sisko Aho muistaa olleensa Mynämäellä muonituskurssilla 29.6. – 14.7.1940. Kurssin päätyttyä lottavala annettiin Mynämäen kirkossa. Kotipitäjässä Koskella järjestettiin 1938 lotille kolmeviikkoiset iltakurssit.
Kosken yhdistyksellä oli vuodesta 1935 alkaen tyttöosasto, johon kuului 20 pikkulottaa. Paljon järjestettiin erilaista toimintaa ja opeteltiin ”isojen lottien töitä”. Sisko Aho muistaa riimin minkä mukaan Koskella opetettiin pikkulottia marssimaan: ”Vasen oikea, vasen oikea, pikkulotan tahti. Niin se on ja näin se on, se koskelaisten tahti!” Pikkulotat olivat 8 – 16 -vuotiaita tyttöjä, jotka vanhempien suostumuksella voivat liittyä osastoon. 17 vuotta täytettyään, oli tyttöosaston jäsenellä oikeus anoa paikallisen lottaosaston jäsenyyttä. Lotta-järjestö piti jäsentensä hyvinvointia ja terveyttä tärkeänä, ja niinpä Koskella toimi 1930 -luvulla myös voimisteluseura. Talvisin järjestettiin laturetkiä ja hiihtokilpailuja. Kosken nykyinen kirkko valmistui vuonnaLotta-järjestö lahjoitti uuteen kirkkoon alttarivaatteen.
Koskelaisia lottia Honkamäessä muonitus- ja lääkintäkursseilla 1939.
Sota-aika vaati kaikilta paljon ikään ja kuntoon katsomatta. Sodan melskeessä siirtoväki etsi omaa paikkaansa tavaroineen ja karjoineen. Heidän asuttamisessa lotilla oli merkittävä rooli avun ja hoivan antajina sekä ruokahuollossa. Lisäksi maatiloilla ja eri työpaikoissa tehtävä työ jäi paljolti naisten ja vanhempien miesten harteille. Kun sota loppui, rauhansopimuksen mukaan suojeluskuntien mukana lakkautettiin vuonna 1944 myös Lotta Svärd -järjestö. Koskella lottien paikallisosaston johtokunta lahjoitti Honkamäessä olevan kenttäkeittimensä, astiastonsa ja muun irtaimistonsa Kosken manttaalikunnalle. Käteisvarat lahjoitettiin Suomen Naisten Huoltosäätiölle sillä ehdolla, että varat käytetään Kosken kunnassa asuvien apua tarvitsevien naisten auttamiseen.
Lotat käyttivät yhtenäistä harmaata pukua, eikä lottatyötä tehdessä saanut käyttää muuta vaatetusta. Sen materiaali ja malli oli vakioitu, eikä poikkeamia tehty. Harmaa väri oli Suomen kenttäarmeijan väri ja koko lottapuvun tausta selittyy sillä. Tosin harmaassa ei lika hevillä näkynyt. Lottapuvun malli ja käyttö olivat tarkoin säädeltyjä. Hameen helma sai olla korkeintaan 25 cm korkeudella maan pinnasta. Tästä määräyksestä tingittiin vain viimeisenä sotakesänä viiden senttimetrin verran. Tuolloin koko maassa oli kova kangaspula, ja vanhat lottapuvut tuppasivat kutistumaan pesussa sen viisi senttimetriä.
Lottapuku oli yksiosainen, puuvilla- tai villakankaasta valmistettu puku. Pukuun kuuluivat juhlatilaisuuksissa valkoinen kaulus ja valkoiset hihansuut. Kauluksen tuli olla ylös asti napitettu kaikkina vuodenaikoina. Kaulus kiinnitettiin lottaneulalla. Lottapuvun alla ei saanut käyttää alushametta mutta sen sijaan lämpimien housujen käyttö oli sallittua. Mikäli housuja oli useammat päällekkäin, tuli päällimmäisten olla umpinaiset ja polvien alapuolelta napitetut. Pitkien housujen käyttö oli kielletty paitsi hiihtopuvussa. Lottapuvun kanssa käytettiin ehdottomasti sääret peittäviä sukkia, joiden tuli olla harmaat tai mustat.
Sairas- ja muonitusjaoston lotilla oli suuri koko puvun peittävä ja suurilla sivutaskuilla varustettu esiliina ja päässä huivi. Väri voi olla valkoinen tai harmaa työstä riippuen. Jalkineina käytettiin mustia saappaita tai rasvanahkaisia nyörikenkiä. Myös monot ja niiden kanssa käytettävät villasukat hyväksyttiin. Päällysvaatteena oli sadetakkimallinen takki, jota saattoi käyttää myös yksityisesti ilman hihakilpeä. Talvikäytössä oli sarkamantteli. Päässä oli harmaa lipallinen suojeluskunta- mallinen lakki, jonka alta hiukset eivät saaneet näkyä. Talvella käytettiin turkislakkia. Vihkisormusta lukuun ottamatta muiden korujen käyttö oli kiellettyä. Lottamerkki ja oman järjestön kunniamerkit sallittiin. Juhlatilaisuuksissa käytettiin valkoista käsivarsinauhaa ja valkoisia hansikkaita. Lottavarusteet hankittiin itse. Sodan aikana palvelukseen kutsutuille lotille järjestö kuitenkin hankki tarpeelliset kenttävarusteet. Puku myös sääteli kantajansa käyttäytymistä.
Rintamalla työskentelevien nuorten lottien johtajana toimivat yhteyslotat, jotka ohjasivat ja valvoivat lottien käyttäytymistä ja mainetta ja pitivät kovaa kuria. Vieraita ei saanut tuoda asuntoon määräajan jälkeen. Lotta ei tupakoinut, ei käyttänyt väkijuomia, eikä käyttäytynyt muuten lotille sopimattomalla tavalla. Kaulus oli pidettävä kiinni, hihat alhaalla, housut ja sukat jalassa. Käytössä oli myös niin sanottu Musta kirja, johon lottien rikkomukset kirjattiin. Pahimmista rikkomuksista saattoi seurata erottaminen järjestöstä.
Asian kokosi Irma Vesanen, kuvat seuran arkistosta