Vajaat 70 henkilöä kerääntyi keväisen kauniina tiistai-iltana Valpperin urheilutalolle kuulemaan paikkakunnalta kotoisin olleen ja jatko- sekä Lapin sodissa Rynnäkkötykkivaunun ajajana toimineen alikersantti Aito Ritanummen sotatarinaa. Tarinaa kertoi hänen poikansa Ari Ritanummi.

Aito Ritanummen sotatie alkoi keväällä 1943 Jalkaväen Koulutuskeskus 7:ssä Peipohjassa. Täältä tie kulki elokuussa Panssarikoulutuskeskukseen, josta lokakuussa Panssariprikaatiin ja edelleen siellä Rynnäkkötykkipataljoonaan. Ritanummi osallistui rynnäkkötykkivaunun ajajana koviin taisteluihin 1944 ensin Kannaksen puolustustaisteluissa Leitimojärven ja Portinhoikan maisemissa ja lopuksi Vuosalmen suurtaisteluun. Komennus tuli vielä Lapin sotaankin, mutta saksalaisten perääntymiseen liittyneiden tuhotöiden takia vaunuilla ei täällä ollut paljoakaan käyttöä.

Ritanummen pääasiassa ajama vaunu oli tyyppiä Sturmgeschütz III (StuG III). Tämä oli rynnäkkötykki, joka oli Saksan eniten valmistama panssaroitu ajoneuvo toisessa maailmansodassa. Se oli rakennettu Panzer III -panssarivaunun alustalle. Alun perin se oli tarkoitettu liikkuvaksi, panssaroiduksi kevyeksi tykiksi jalkaväen tukemiseen, mutta jatkuvien muutosten myötä vuoteen 1942 tultaessa sitä käytettiin myös panssarintorjuntavaununa. Sturmgeschütz-sarjan vaunut ovat ehkä Suomen oloissa parhaiten tunnettuja erinomaisesta hinta/suorituskyky suhteestaan. Kääntyvän tornin puuttuminen madalsi rynnäkkötykin profiilia tehden sen havaitsemisen vaikeammaksi. Rakennusmateriaaleja ja rahaa säästyi panssarivaunuihin verrattuna, koska pyörivä torni oli kallis rakentaa ja kuulalaakereista oli pulaa. Sodan loppuun mennessä oli rakennettu yli 10 500 vaunua. Suomi sai asepuna näitä vaunuja saksalta runsaasti varsinkin jatkosodan loppuvaiheessa.

Koska StuG III oli tarkoitettu alun perin jalkaväkeä vastaan ja lähitaistelutukirooliin, ensimmäiset mallit oli varustettu matalalähtönopeuksisilla 75 mm StuG 7,5 cm K-tykeillä, joilla ammuttiin pääasiassa sirpalekranaatteja. Saksalaisten kohdattua Neuvostoliiton T-34-panssarivaunuja StuG III -vaunujen aseistusta alettiin kehittää. Uusi pääase oli 75 mm StuK 40 L/43, joka saatiin käyttöön keväällä 1942 F-mallissa. Tässä tykissä oli koko ampumatarvike vaihdettu uuteen, pidempihylsyiseen, tehokkaampaan malliin, ja putken pituus oli lähes kaksinkertainen aiempaan verrattuna. Saman vuoden syksyllä tuli käyttöön StuK 40-kanuunan, suomalaisittain 75 PsvK 40, uusi malli, jossa oli 48 kaliiperin pituinen putki. Uudella tykillä panssarikranaatin lähtönopeus oli jo lähes 800 m/s ja sillä kyettiin tuhoamaan useimmat vihollispanssarit vielä 1 000 metrin etäisyydeltä, missä läpäisy oli vielä noin 100 mm. StuG III:n myöhemmissä malleissa oli 7,92 mm MG34-konekivääri putken suuntaisesti asennettuna, näin parannettiin kykyä torjua vihollisen jalkaväkeä.

Vaunun teknisiä tietoja:

Pituus

– putki edessä               6,77 m

– pelkkä runko               5,4 m

Leveys                          2,95 m

Korkeus                        2,16 m

Taistelupaino                 23,9 t

Telaketjut                      400 mm

Maksiminopeus

– tiellä                           40 km/h

– maastossa                 20 km/h

Toimintasäde                 155 km tiellä

Pääase                         75 mm StuK 40 L/48 -panssarivaunukanuuna

Muu aseistus                 2 × 7,92 mm MG 34-konekivääriä

Panssarointi                  80–19 mm

Moottori                        Maybach HL120TRM V-12 bensiini

– hevosvoimat               300 hv

– kilowattia                    224 kW

Miehistö                        4

Kuvia tilaisuudesta (Jaakko Rantasalo)