Kankaanpään kuntoutuskeskuksessa juhlittiin 26.3 Rintamaveteraani Paavo Perkiömäen 100 vuotispäivää. Paikalle oli saapunut 140 juhlavierasta, päivän-sankari oli iloinen ja pirteä.
Juhlassa esiintyivät 2 veteraanikuoroa jotka lauloivat mm. Veteraanin iltahuudon ja Finlandian. Puheissa korostettiin veteraaniemme saavutuksia itsenäisyytemme säilymisessä. Isänmaallinen henki oli juhlassa koko ajan vahvasti läsnä.
Rintamaveteraani Paavo Perkiömäki syntyi Kankaanpään Ristilän- kulmalla 26.3.1922. Paavo on Honkajoen Rintamaveteraanit ry.n viimeinen veteraanijäsen,hän on myös 10% Sotainvalidi. Hänellä oli kaksi veljeä,vielä elossa oleva 1925 syntynyt Vilho veli oli myös rintamalla.
Paavo on aina ollut työteliäs ja jo ennen talvisotaa hän oli metsätöissä mm. ajamassa hevosella tukkeja metsästä tien varteen. Hän kertoi että tunnelmat silloin-30 luvulla olivat muuten hyvät mutta ennen talvisodan alkua radiosta kuunneltiin uutisia huolestuneena miten Suomen ja Neuvostoliiton väliset neuvottelut etenevät.
Talvisotaan Paavo ei ikänsä puolesta vielä joutunut.Jatkosodan alussa Paavo kutsuttiin palvelukseen Harjavaltaan, koulutusvaihe kesti kolme kuukautta.Vuoden 1941 lopussa tie jatkui Karjalan Kannakselle Valkeasaareen, Paavo palveli tykistössä viestimiehenä 18 divisioonassa, Nokian rask.psto 26:ssa. Taistelupaikkoina olivat, Valkeasaari, Mainila, Keskikannas ja Tali-Ihantala. Paavo kertoi että asemasodan aikana oli usein häirintää vihollisen taholta ja piti olla koko ajan varuillaan. Valkeasaaresta oli selkeällä ilmalla hyvä näkyvyys Kronstadin linnakesaarelle Suomenlahdella ja sinne usein tähyiltiin.
Kerran Paavo joutui tukalaan tilanteeseen ollessaan yksin aukealla pellolla. Hän luuli lähestyvää lentokonetta Suomen koneeksi, mutta se olikin viholliskone joka nähtyään sotilaan pellolla kaarsi takaisin ja otti Paavon tähtäimeen. Lentokoneen konekiväärit yrittivät osumaa, mutta Paavon jalat toimivat hyvin ja hän pääsi läheiseen metsikköön suojaan.
Yksi tehtävä joka on jäänyt hyvin Paavon mieleen oli tyhjien tykin-hylsyjen ajaminen hevosella uudelleen ladattaviksi.
Kesän 1944 suurhyökkäyksen seurauksena jouduttiin perääntymään Tali-Ihantalaan asti. Paavo kertoi sen olleen sodan kovin koettelemus.
Ihantalassa kranaatti tuli viereiseen kuuseen katkaisten sen, lähellä olleet sotilaspappi ja tuttu sotilas kaatuivat heti ja kolme muuta haavoittuivat vaikeasti mm. patteriupseeri. Paavo selvisi kuin ihmeen kaupalla tilanteesta.
Sodan jälkeen Paavo toimi 10 vuotta Vatajankosken Sähkölaitoksen palveluksessa mm. kuorma-auton kuljettajana. Myöhemmin hän muutti Honkajoelle avioiduttuaan Helmi Hautamäen kanssa. Honkajoella hän viljeli maatilaa vaimonsa kanssa 25 vuotta.
Nykyään Paavo asustaa omakotitalossaan Vatajankoskella, hän on asunut yksin jo 10 vuotta Helmi vaimon poismenon jälkeen. Paavolla on optimistinen elämänasenne ja se on ollut avuksi elämän eri käänteissä. Hän kertoi että ei ole koskaan nähnyt painajaisunia sodasta,eikä muutakaan painolastia sota-ajoista hänelle ei jäänyt vaikka 3 vuotta parasta nuoruusaikaa sodassa menikin.Sodan tärkein tavoite kuitenkin toteutui, Suomi säilytti itsenäisyyden. Nykyisiin veteraanipalveluihin hän on hyvin tyytyväinen, ne ovat monipuolisia ja mahdollistavat kotona asumisen.
Paavon aina iloinen ja ystävällinen olemus on varmaan edesauttanut siihen että mittarissa on 100 vuotta elettyä elämää. Pitkän elämän salaisuutta Paavolta kysyttäessä hän totesi että se on varmaan korkeimman suojelusta niin sodassa kun rauhankin aikana. Virkeä veteraani seuraa päivän lehtiä ja muutenkin uutisia ja on tarkoin selvillä mitä maailmalla tapahtuu.Veteraanitilaisuuksissa ja itsenäisyyspäivän juhlissa Paavo on ollut tuttu näky mm. varusmiesten kotiuttamisjuhlissa hän on ollut luovuttamassa varusmies palkintoa. Ansioistaan hänelle on myönnetty Jatkosodan muistomitali, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1 luokan Mitali ja Rintamaveteraaniliiton Kunniaristi.
Tapio Kamppi
Honkajoen Rintamaveteraanit ry.n pj.
