Sotavanki Auvo Ilmari Tanninen

Jatkosodan aikana, vuosina 1941-44, suomalaisia jäi sotavangeiksi 3 400.

40 prosenttia heistä kuoli vankeudessa. Yleisimmät kuolinsyyt olivat nälkä, kylmyys ja julmat siirtymiset huonoissa olosuhteissa. Auvo Ilmari Tanninen oli yksi heistä, jotka jäivät sotavangiksi jatkosodan aikana. Hänen tarinansa on kertomus selviytymisestä ja toivosta epätoivon keskellä.

Ratsumies Auvo Ilmari Tanninen

Ratsumies Auvo Ilmari Tanninen palveli jatkosodassa: 25.06.1941 – 24.06.1944 2./HRR (Hämeen ratsurykmentissä)

Hän jäi sotavangiksi Honkaniemessä 24.06.1944

Ensimmäiseksi vankileiriksi on merkitty leiri nro 135, Volosovossa. Jossain vaiheessa hänet on siirretty leirille nro 270, Borovitsiin ja viimein lähes 300 km Leningradista itään, Tsherepovetsin leiriin nro 158, jonka kautta lähes kaikki suomalaiset sotavangit kulkivat – kotiin tai hautaan.

Suomalaisten sotavankien kohtelusta vankileireillä

Nälkä ja kylmyys olivat arkipäivää vankileireillä. Monet vangit kuolivat sairauksiin ja aliravitsemukseen. Julmat vartijat ja epäinhimilliset työolosuhteet tekivät elämästä helvettiä.

Todistus. Sotavanki Tanninen Auvo oli sairastuvalla. Tervehdyttyään palautettiin parakkiin. Vapautetaan työstä 10 päiväksi. 12.11.44 Tapahtui leirillä 158 Tšerepovetsissa (RN)

Vangeiksi otettuja suomalaisia kohdeltiin hyvin huonosti. Heitä uhattiin teloituksilla ja siviilitkin suhtautuivat sotavankeihin vihamielisesti, jos he eivät suostuisi yhteistyöhön. Sotavangeille tehdyt kuulustelut olivat uuvuttavia ja kysymyksiä kysyttiin tuntikausia uudestaan ja uudestaan.

Monet suomalaiset pysyivät kuulusteluissa hiljaa tai puhuivat vain vähän. Vangittuja kuitenkin kohdeltiin rintaman taakse jätettyinä sabotääreinä ja vakoilijoina. Jos kuulusteluissa ei saatu vankia puhumaan tai oletettiin hänen tietävän jotain, mitä ei ollut vielä kertonut, kidutuskeinona käytettiin maakuoppaa, jonne vanki tyrkättiin yöksi.

Häntä saatettiin pitää vuorokausia ruuatta ja juomatta ja tuoda sitten pöydän ääreen kädet ja jalat sidottuina ja annettiin lupa syödä pöydälle asetettua limppua, jos vanki näyttäisi kartalta tukikohtien sijainnin.

Jos nämäkään keinot eivät saaneet vankia puhumaan, keinoja kovennettiin. Vesitippakidutuksessa mies köytettiin pöydälle selälleen ja otsaan alkoi putoilla kylmiä vesipisaroita. Aina samaan kohtaan. Jokainen tippa tuntui entistä pahemmalta. Lopulta ne kajahtelivat pääkuoreen kuin moukariniskut.

Loikkarit saivat tehtäväkseen jakaa neuvostopropagandaa

Vankileireillä oli myös suomalaisia loikkareita (yliloikkareita), jotka olivat jo sodan aikana siirtyneet Neuvostoliittoon. He saivat parempaa kohtelua kuin muut vangit, eikä heillä ollut muita työtehtäviä kuin neuvostopropagandan levittäminen tai muiden vankien kuulusteleminen.

Suomalainen sotilas tutkimassa taivaalta tullutta propagandalehtistä. SA-Kuva

Neuvostopropagandaa levitettiin ”Sotilaan äänessä” radiossa, kenttäkauittimilla eli ämyreillä sekä lentokoneista pudotuissa ja kranaatinheittimillä ammutuissa lentolehtisissä. Viesteissä suomalaisia mm. maaniteltiin loikkaamaan Neuvostoliittoon ja kääntymään omaa hallitusta ja johtajia vastaan.

Propagandalehtinen

Sotavangit pistettiin kehumaan viesteissään, että Neuvostoliitossa on kaikki hyvin. Piti kehua vankien oloja, jossa ravintoa ja tupakkaa riitti. Ja jossa tanssittiin ja pelailtiin shakkia.

Vapaus

Neuvostoliitto luovutti Suomeen 1 801 suomalaista sotavankia marras-joulukuussa 1944.

Auvolle vankileirin portti avautui 22.marraskuuta 1944 ja hänen kotimatkansa alkoi yli tuhannen muun suomalaisen joukossa. Ennen lähtöään joku politrukki kielsi heitä kertomasta kokemuksistaan, moni koetti ne unohtaakin.

Auvo oli vankeudesta palanneena niin heikossa kunnossa, että Kansahuoltoministeriön päätöksellä hänelle määrättiin annattavaksi ostoskortit kuten ”erittäin raskaan työntekijöille”.

Todistus ja lupa raskaan työntekijän ostokorttien käyttään.

Todistus ja lupa raskaan työntekijän ostokorttien käyttöön.

Auvo sanoi sotavankeudesta: ”Sodassa ja taistelutilanteessakin voit ainakin yrittää omalla toiminnallasi, kykyjesi ja asemasi mukaan vaikuttaa omaan kohtaloosi.

Sotavankina olet täysin muiden päätösten, mielivallan ja -halujen armoilla. Sinulla ei ole arvoa eikä oikeuksia ja eikä mitään mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään.”

Elämä sodan jälkeen ja Sotavangit ry:n perustaminen

Rankat kokemukset jättivät henkiset vauriot liki jokaiselle sotavankeuden kokeneelle. Nykyään psykiatrit puhuvat ”traumaperäisestä stressihäriöistä”, jonka tavallisin oire on jatkuvat painajaisunet. Kesti kauan, ennen kuin sotavangit saattoivat puhua julkisesti kokemuksistaan.

Auvo Tanninen perheensä kanssa

Vasta vuonna 1969 perustettiin entisten sotavankien yhdyssiteeksi Sotavangit ry valvomaan sotavankien etuja ja lisäämään leireillä syntynyttä veljeyttä. Yhdistykseen on liittynyt sen perustamisesta lähtien yli 1600 jäsentä. Jäseneksi hyväksymisen ehtona on ollut palvelu aseellisissa joukoissa ja joutuminen vangiksi pakkotilanteessa. Vihollisen puolelle vapaaehtoisesti siirtyneitä niin sanottuja loikkareita ei ole otettu jäseneksi.