Maaliskuussa 2022 Kiviveistämö Levander sai poikkeuksellisen toimeksiannon: palauttaa entiseen loistoonsa kaksi Töölöstä löydettyä rikkinäistä Pro Patria-taulua. Korjauksen sijaan niiden tilalle jouduttiinkin tekemään kokonaan uudet kunnianosoitukset.
Säpäleinä olevat vaaleat marmoritaulut olivat löytyneet rakennuksen alapohjatilasta osoitteesta Arkadiankatu 24, joka on kiinteistön valmistumisesta vuonna 1930 ollut koulukäytössä. Vuonna 1972 taloon muutti siihen saakka Kruunuhaassa toiminut poikakoulu Svenska lyceum yhdistyttyään Arkadiankadulla sijainneen Svenska flickskolan i Helsingforsin eli ruotsalaisen tyttökoulun kanssa. Alun perin Liisankadulla paljastettujen, Svenska lyceumin talvisodassa kaatuneen 24 entisen oppilaan muistoa kunnioittavien Pro Patria-taulujen viimeisten hetkien yksityiskohdat ovat hämärän peitossa, mutta ilmeisesti taulut ovat rikkoontuneet Svenska lyceumin Töölöön tai sieltä pois muuton yhteydessä.
Sittemmin tiloissa on toiminut niin Helsingin ranskalais-suomalainen koulu kuin kauppakorkeakoulu, mutta kummallakaan ei ole ollut mitään tietoa talon lattian alla lymyävästä aarteesta.
Historiaa kunnioitettava
Vuonna 2017 kiinteistön hankkineen Hemsö Suomi Oy:n edustajat löysivät taulujen jäänteet rakennuksen mittavan peruskorjaushankkeen suunnittelua aloittaessaan elokuussa 2020. Hemsölle oli tärkeää kunnostaa rakennushistoriallisesti merkittävä kiinteistö vanhaa kunnioittaen, joten selvää oli, että myös Pro Patria-taulut palautettaisiin entiseen loistoonsa.
Pihlajanmäkeläinen Kiviveistämö Kivilevander sai Hemsöltä toimeksiannon maaliskuussa 2022. Suunnitelmat menivät kuitenkin pian uusiksi: taulujen korjaus osoittautui mahdottomaksi.
”Taulut olivat halki monesta kohtaa ja niistä puuttui paloja. Päädyttiin siihen tulokseen, että taulut kannattaa uusia kokonaan. Halki olevia, paksummasta graniitista tehtyjä hautakiviä esimerkiksi on joskus mahdollista korjata poraamalla tapit, joiden avulla halki olevat kohdat liimataan yhteen, mutta graniittia pehmeämpi marmori tuottaa tässä vaikeuksia”, veistämöltä selvennetään.
Yksityoskohdista tinkimättä
Ensin tauluista tehtiin 3D-mallit ja kun ne oli hyväksytty, oli lopullisten taulujen aika. Niistä tehtiin mahdollisimman tarkat kopiot: niin niiden koko, materiaali, kannatinreikien paikat kuin taulujen sivujen viisteet tehtiin tismalleen vanhojen taulujen mukaan. Materiaaliksi valittiin 30-millinen Carraran marmori, jonka näkyvät pinnat kiillotettiin. Vaikka tekstien kaiverrusosuudessa jouduttiinkin hieman improvisoimaan, onnistuttiin työssä hienosti.
”Uusien taulujen fontti on lähellä vanhaa. Ne on melkein aina näin vanhoissa kaiverruksissa tehty käsin eikä vastaavia löydy esimerkiksi tietokonefonteista. Käsin tehty myös näyttää aina käsin tehdyltä”, kertoo markkinointipäällikkö Patrik Åberg Kiviveistämö Levanderilta.
Työtä urakkaan meni kokonaisuudessaan liki kaksi kuukautta. Uudella paikallaan kiinteistön Lapuankadun puoleisista pääovista sisään tultaessa vasemmalle sijoittuvalla seinällä ne paljastettiin kesäkuussa 2022.
Työ koettiin tärkeäksi kaikkien siihen osallistuneiden taholta.
”Halusimme kunnostaa tai uusia taulut, koska koimme niiden olevan arvokas osa rakennuksen historiaa,”, kertoo projekti-insinööri Veera Simola Hemsöstä, joka myös kustansi hankkeen.
”Niin kaivertajan kuin muiden tähän osallistuneiden mielestä oli hienoa saada olla mukana tällaisessa projektissa”, vahvistaa puolestaan Åberg.
Perintö elää
Syksyllä 2022 helsinkiläiskoulujen väistötiloiksi kunnostettuun kiinteistöön muutti omien tilojensa remontin ajaksi Taivallahden koulu. Sen arjessa eivät taulut ole rehtori Annarella Ahlroosin mukaan näkyneet, mutta historianopettajan koulutuksen saaneena innostuu hänkin kouluissa sijaitsevien Pro Patria-taulujen tarjoamista mahdollisuuksista esimerkiksi historianopetuksessa – oppilaathan voisivat ottaa projektiksi selvittää nimet ja tapahtumat oman koulun taulusta löytyvien nimien takaa. Tähän kannustaa myös Sotien 1939–1945 Pääkaupunkiseudun perinneyhdistys.
”Koulujen historiikeista voi löytyä paljonkin tietoa sen entisistä oppilaista elämäntarinoineen ja tällaisen tutkimukset tekevät historiasta ihan eri lailla todellista”, yhdistyksestä vinkataan.
Historianopettajuuden tuoman tuntemuksen lisäksi on Ahlroosilla oma, henkilökohtainen side Pro Patria-taulujen edustamaan sotavuosiemme perintöön.
”Äidin puolelta pappa haavoittui talvisodassa. Ainoastaan toinen munuainen oli tainnut jäädä jäljelle niin että hänet oli jo ehditty viedä ruumishuoneelle. Isän puolelta suku oli Karjalasta ja joutui evakkoon.”
Armeijan käyneenä reservin luutnantti Ahlroos on itse asiassa osa isänmaanpuolustajien katkeamatonta ketjua.
”Se oli hieno vuosi, meillä on hyvä porukka, jonka kanssa olemme vieläkin yhteydessä. Olen aktiivisesti mukana reserviläistoiminnassa: viime vuonnakin 40 vuorokautta vapaaehtoisissa ja käsketyissä kertausharjoituksissa.”
Taivallahden koulun palatessa omiin toimitiloihinsa jouluna 2024 siirtyy Arkadiankadulle Töölön ala-asteen toiminta. Svenska lyceumin Pro Patria-taulut jäävät paikalleen valmiina ottamaan vastaan jälleen uudet suomalaispolvet, joiden vapautta taulujen sankarit olivat aikanaan lunastamassa.
Tauluun ikuistettujen sankareiden elämäntarinat löydät täältä!
SINUA SAATTAISI MYÖS KIINNOSTAA
- Pro Patria-taulujen keräys käynnissä – onko sinulla tietoa, kuvia tai vinkkejä?
- Himmetä ei muistot saa – pääkaupunkiseudun Pro Patria-taulut
- Minun veteraanini: Leena Kivioja – ”Isäni meni evakosta yhdeksi Suomen nuorimmista sotaveteraaneista ja sotalapsesta Stanfordiin”