80 vuotta sitten taisteltiin Lempaalan Munakukkulalla

Nykyisen Pirkanmaan alueen sotilaita asemasodan taisteluissa 1944:
80 vuotta sitten taisteltiin Lempaalan Munakukkulalla

Lempaalan Munakukkula oli 130 m pitkä, 40 m leveä ja 10 m korkea.

”Munat ja makkarat” lauletaan kuuluisassa Eldankajärven jäässä. Niillä tarkoitetaan kukkuloita, joista ja joilla taisteltiin talvi- ja jatkosodan aikana. Sotatarinoissamme on useita esimerkkejä, miten tietyistä kukkuloista tai kasemateista (betoninen tai kivinen linnake) taisteltiin verisesti ja raskain uhrein. Niillä oli niin sotastrategista kuin taistelumielialaan vaikuttavaa merkitystä. Pitkällä itäisellä rintamalinjalla ”Munia” on ollut useita. Laulun ”Muna” ei ole se, mistä nyt kerron. Kovimmat Munakukkulan taistelut käytiin Lempaalassa 19.-20.1.1944.

Niilo Koskelan kalenteri tammikuussa 1944.

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa syksyllä 1941 itäraja Karjalan Kannaksella ”oikaistiin” Inkerinmaahan kuuluneen Lempaalan (venäjäksi Lembolovo) kohdalla. Neuvostoliiton puolella sijainnut maa-alue oli suomalaisten hallinnassa asemasodan ajan. Sinne asettui eversti Yrjö Valkaman johtama JR57 (jalkaväkirykmentti), johon keväällä 1942 yhdistettiin JR36. Näissä molemmissa taisteli runsaasti nykyisen Pirkanmaan alueen sotilaita, muun muassa hämeenkyröläisiä. Yksi heistä oli isäni, kersantti Niilo Koskela. Lempaalan Munakukkula oli korkea joka puolelta jyrkkärinteinen mäki. Kukkulalta oli hyvät tähystysnäkymät ja tulenjohtomahdollisuudet.

Kersantti Koskela kirjoitti Aseveljien kalenteriinsa 19.-20.1.1944: ”Tänään ryssä hööki kovalla rytinällä. Pääsi asemiin, mutta lyötiin takaisin. Tappioita tuntuvasti kahden puolen… Tänäänkin ryssä vielä aamupäivällä heitti jonkun kranaatin. Iltapäivällä rauhallista.” Seuraavana päivänä hän kirjoitti: ”Tilanne rauhoittunut…”

Yksityiskohtaisemmin Munakukkulan taisteluista on kerrottu Hämeenkyrön Sotaveteraanien teoksessa ”Kotikontujen tienoita tervehtien”. Samoin niistä on kertonut silloinen upseerikokelas Simo Kärävä, josta aikanaan tuli pitkäaikainen Suomen Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja (1986-1998) ja sittemmin kunniapuheenjohtaja.

Vihollinen eli puna-armeija oli vahvasti panostanut Munakukkulan valtaamiseen. Sillä oli käytössään kaksi komppaniaa, joiden hyökkäystä etulinjaan saapui seuraamaan armeijaryhmän komentaja, kenraalimajuri Tsherepanov. Hämeenkyröläinen kersantti Reino Antila on kertonut: ”Yhtäkkiä kuin taivas olisi revenny, tuli kauhea tykistöpommitus siihen. Kaikki yhteydet meni poikki.” Puolustusta johtanut joukkueenjohtaja, luutnantti Aarno Sahama kaatui. Suomalaisille tuli runsaasti miestappioita. Puna-armeija valtasi ”Munan”.

Munakukkulan taisteluiden jälkeen juoksuhaudat olivat osin sortuneet.

Illalla kello 18.30 alkoi vastaisku. Suomalaisten tykistökeskitys oli niin voimakas, että vihollinen ei päässyt kukkulalta pois. Viholliskaatuneita tuli paljon. Kersantti Antilan kertomuksen mukaan: ”Se oli aika labyrintti, se Munakukkula. Se otettiin takasin pala palalta, mutka mutkalta. Sitte kun se oli saatu takasin, yöllä kello 1.00, niin menin sanoon komentopaikalle, että se on selvä sitten.”

Simo Kärävä kuvasi suomalaissotilaiden vyörytystaitoja: ”Heittämämme munakäsikranaatit näyttivät lentävän hyvin perille. Tästä saamme kiittää sitä, että moni meistä oli harjaantunut tarkaksi ja kestäväksi heittäjäksi pesäpalloa pelatessaan ja suojeluskunnan harjoituksissa. Tiukankaan paikan tullen ei saa hermoilla eikä osoittaa hermostuneisuutta. Menestys etenemisessä ei saa johtaa malttamattomuuteen ja hoppuiluun”.

Suomalaisten miestappioiksi on kirjattu 39 miestä. Heistä 13 oli kaatuneita, 25 haavoittuneita ja yksi oli kadonnut. Kadonnut oli sotavangiksi joutunut hämeenkyröläinen korpraali Antero Hannu. Hannu vapautui vankeudesta vajaan vuoden päästä, kun sota oli jo päättynyt. Venäläisten kaatuneitten määrän arvio liikkuu 60 ja 100 välillä.

Seuraavan kerran vihollinen yritti Munakukkulan valtaamista 27.3.1944. Kersantti Koskela kirjoitti: ”Ryssä rynnisti klo 6.00.” Vänrikiksi ylennyt joukkueenjohtaja Simo Kärävä ilmoitti kello 6.02 komppanianpäällikölle, että vihollinen liikehtii ja ryhmittyy tukikohtiemme edessä. Kello 7.15 taistelu oli jo ohi. Suomalaisten miestappiona oli kaksi haavoittunutta ja kaksi sotavangiksi joutunutta.

Lempaalan Munakukkulalla jatkosodan taisteluiden jäänteitä kesällä 2017.

Vihollisen suurhyökkäyksen alkaessa kesäkuussa 1944 tuli suomalaisjoukoille perääntymislähtö. Munakukkulasta luopumisesta tuli käsky yöllä 12. kesäkuuta. Lempaalan tukikohdista luovuttiin kaksi vuorokautta myöhemmin. Kersantti Koskela kirjoitti: ”Lähdettiin Lempaalasta klo 1.30.” Näin myös monien taisteluiden kohde Munakukkula joutui lopulta kokonaan puna-armeijan haltuun ja jäi Neuvostoliitolle, nykyisen Venäjän puolelle.

Kävin Lempaalan Munakukkulalla sotahistorian matkalla kesäkuussa 2017. Ilman asiantuntevaa opasta ei ”Munaa” olisi löytänyt. Kukkulalla kasvoi riukumetsää ja pensaikkoa, pitkää ruohoa ja saniaisia. Sieltä löytyi edelleen taistelupaikan ja taisteluiden jälkiä: juoksuhautojen ja poteroiden jäänteitä sekä kranaatinkuoria. Suomalaisten sotilaiden sisukkaista taisteluista jäljellä ovat vain kunniakkaat muistot. Venäläissotilaiden muistomerkki on kukkulan läheisen tien varressa.

Jouni Koskela
Sotien 1939-1945 Pirkanmaan Perinneyhdistys ry:n puheenjohtaja

Lähteet:
• Kotikontujen tienoita tervehtien, Hämeenkyröläiset sotavuosina 1939-1945, Hämeenkyrön veteraanien perinnekirja, 2002
• Simo Kärävä, Munakukkulan valtaus, eripainos Suomen Reserviupseeriliiton julkaisemasta kirjasta, 2001 (Kärävän kirjoitus Veteraanien perinnössä: https://veteraanienperinto.fi/index.php/jatkosota-etusivu/jatkosodan-kertomukset/sotatoimet/asemasota/nuoria-johtajia-munakukkulan-taisteluissa-1944/ )
• Niilo Koskelan päiväkirjamerkinnät Aseveljien kalenterissa 1944
• sotapolku.fi -sivusto
• Jouni Koskelan omat lähdeaineistot