Sotiemme 1939-1945 Savonlinnan Seudun Perinneyhdistys on perustettu vuonna 2021.
Perustamisasiakirjan allekirjoitti 25 henkilöjäsentä, viisi yhdistystä ja Savonlinnan kaupunki.
Toiminta-alueena on Savonlinnan seutu liitoskuntineen:
- Savonranta,
- Punkaharju,
- Kerimäki,
- Enonkoski,
- Sulkava ja
- Rantasalmi.
Millaista yhdistyksen toiminta on?
Yhdistyksen toimintatarkoituksena on vahvistaa, valvoa ja edistää Suomen sotien 1939-1945 veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä yhteiskunnallisia etuja, toimiva toimeentuloturvan ja sosiaalisen huollon kehittämiseksi sekä edistää veteraaniperinteen keruuta, tallentamista, ylläpitämistä ja ylläpitää yhteenkuuluvuutta ja isänmaallista henkeä.
Yhdistyksen toiminta on monipuolista. Tavanomaisten hallituksen kokousten lisäksi on luonnollisesti kevät- ja syyskokoukset.
Toiminnasta mainittakoon esimerkiksi viime vuodelta Tammisunnuntain muistopäivä ja laskiaislauantain hernerokkatilaisuus kansallista veteraanipäivää unohtamatta.
Kohtaamisia on tarjolla tiistaisin yhdistyksen kerhotilassa Savonlinnassa, jolloin tavataan ja kahvitellaan.
Tärkeää toiminnassa on sosiaalipalvelutoiminta, johon kuuluvat muun muassa jalkahoidot ja siivouspalvelu.
Viime vuonna yhdistys laajeni, kun Kerimäen, Punkaharjun ja Rintasalmen Rintamaveteraaniyhdistykset lakkautuivat ja jäsenet siirtyivät perinneyhdistykseen. Näin toiminta laajenee entisestään usean kunnan alueelle ja tapahtumiin.