Isäni Matti Heinijoki syntyi Pohjois-Pirkkalassa 8.11.1922. Kansakoulu alkoi Pispalan harjulla ja jatkui myöhemmin Lamminkylän koulussa. Mummuni ja taatani tiet erkaantuivat isän ollessa 12-vuotias. Kraatu-Elli kutsumanimellä tunnettu ompelija ei yksin kyennyt huolehtimaan perheestä, joten Isä-Mattikin joutui töihin Branderin kenkätehtaalle lähetiksi ja varastolle. Hänestä tuli perheen mies ja elättäjä.
Kun kutsu kävi sotatöihin jatkosotaan, kuten isäni asian ilmaisi, niin matkaan oli lähdettävä. Sota-ajan tapahtumista isä ei juuri koskaan puhunut. Sen sijaan hän kehui pataljoonan komentajaa, joka piti koulua asemasodan aikana. Isä oli innokas oppija. Ainoa sotajuttu, jonka muistan, irtosi häneltä, kun hän keskusteli tyttäriemme kanssa heidän kokemuksistaan vaihto-oppilaina Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. ”Suurin piirtein saman ikäisenä minäkin olin vaihto-oppilaana Neuvostoliitossa. Muutama vuosi siinä kului pyssy selässä elämää opiskellessa. Minulle sota oli kuitenkin siihenastisen elämäni helpointa aikaa”. Isän nukuttua ikiuneen, hänen laatikoistaan paljastui kersantin kuvalla varustettu sotilaspassi ja kyrillisillä kirjaimilla kirjoitettu henkilökortti, jossa oli sama kersantin kuva. Kortin alkuperä ei ole meille selvinnyt.
Sodasta isä kotiutui Liperin Ylä-Myllyllä ja alkoi paluu Tampereelle. Ensin takaisin töihin ja perheen pariin, kunnes elämään tuli suuri käänne. Tampereen Teknillisen koulun rakennusmestarilinjan ovet avautuivat ja isä pääsi opiskelemaan. Koulukaveri ja pitkäaikainen Ukko-Mestari kaveri oli kirjailija Kalle Päätalo. Tämän jutun tarkoitus on tehdä kunniaa sen ajan päättäjille, jotka olivat niin viisaita, että elämän laidalle ajautuneet nuorukaiset saivat sodan jälkeen mahdollisuuden ammatin hankkimiseen ja päästä kyvyillään konkreettiseksi osaksi Suomen rakentajasukupolvea. Isän ensimmäinen työpaikka avautui Vennamon hommissa Tampereen ympäristössä evakoille taloja suunnitellen ja töitä valvoen. Työreissulta mukaan vaimoksi tuli porilainen Sointu, joka oli palvellut lottana molemmissa sodissa. Isän jäljiltä maassamme on useita kouluja, sairaaloita ja muita suuria rakennuskohteita. Isän ”pärjääminen” sotahommissa, halu opiskella ja kehittyä ovat mahdollistaneet meille lapsille eli seuraavan polven tamperelaisille mahdollisuudet opiskella ja elää hyvää ja turvallista elämää.

Veli-Matti Heinijoki
everstiluutnantti evp
Toiminnanjohtaja SVL:n Pirkanmaan piiri ry

PS Hauska yksityiskohta on, kun nykyisessä tehtävässäni tutustuin Alpo nimiseen tamperelaiseen sotaveteraaniin. Hän oli aikoinaan kulkenut isänä kanssa samassa työporukassa. Isän avulla minäkin olin päässyt kesätöihin Tesomalle kauppakeskusta rakentamaan. Nykyisin on hauska muistella, kuinka siellä kärräsin betonia veteraani Alpolle, joka valoi lattiaa veteraani-isäni valvovan silmän alla. Tamperekin on pieni kaupunki.