Siilinjärven perinneyhteisö
Talvisota vei 69 siilinjärveläismiestä
Kutsu ylimääräisiin harjoituksiin (YH) ja reserviläisten varustaminen Siilinjärvellä
Lokakuun 11. päivänä 1939 Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin päällikkö, everstiluutnantti Pietari Autti, soitti Siilinjärven suojeluskunnan paikallispäällikölle alikersantti Pekka Hussolle ja antoi käskyn ryhtyä toimenpiteisiin reserviläisten kutsumiseksi ylimääräisiin kertausharjoituksiin (YH). Kutsut tuli jakaa reserviläisille 12.–13.10. välisenä yönä. Joukkojen piti olla kokoontumispaikoilla Kuopiossa 14. lokakuuta, ja sieltä heidät sijoitettaisiin muodostettaviin yksiköihin.
Ingmanin koulu 1930 luvulla
Kutsun saatuaan Siilinjärven miehiä alkoi 13. päivänä kokoontua kahteen eri paikkaan: Toivalaan tohtori Ingmanin koululle sekä muihin majoitustiloihin – nuorisoseurantalolle, entiselle tynnöritehtaalle sekä pariin maataloon. Suojeluskuntalaiset kokoontuivat puolestaan omalle talolleen kirkonkylässä. Talo tunnetaan nykyisin Mantun talona. Vielä samana päivänä suojeluskuntalaiset siirtyivät junalla Toivalaan.
Suojeluskuntalaisilla oli omat varusteet. Muille jaettiin kiväärin lisäksi vain niukasti varusteita. Kookkaammille reserviläisille ei löytynyt vaatteita lainkaan. Silloinen sotamies ja myöhemmin ylikersantti sekä Mannerheimin ristin ritari Erkki Oinonen muisteli sodan jälkeen, että hän sai pystykorvakiväärin lisäksi vain kokardin ja leijonavyön. Jotkut miehet kertoivat, että jossakin päin Suomea reserviläisille ei ollut antaa muuta kuin kokardi ja heinäseiväs kainaloon – jutun todenperäisyyttä tosin vahvasti epäiltiin.
Seuraavana aamuna, 14. päivänä, miehet käskettiin
nelijono
on läheiselle maantielle ja siitä alkoi marssi kohti Kuopiota.
johti marssirivistöä. Varusmiesaikanaan harmaisiin vaatteisiin tottuneet miehet katsoivat ihmeissään marssijonoa: osalla oli sotilaspuku, mutta suurimmalla osalla vain siviilivaatetus, pitkä takki ja päässä lippalakki.
Kuopion kasarmilla vaatehuoltoa jatkettiin, mutta se ei juuri muuttanut tilannetta. Lisäksi varustukseen kuuluvia aseita huollettiin sekä pikakiväärien ja konepistoolien lippaita täytettiin. Illan päätteeksi suoritettiin vielä lääkärintarkastus.
Siilinjärveläiset sijoitettiin pääosin 38. Jalkaväkirykmentin
ensimmäisen pataljoonan 3. komppaniaan. Osa sijoitettiin saman pataljoonan 2. komppaniaan. JR 38 kuului eversti Hannu Hannukselan komentamaan 13. Divisioonaan. Rykmentin komentajana toimi jääkärieversti Hannes Olkkonen. Ensimmäisen pataljoonan komentaja oli kapteeni Kalle Castrén ja siilinjärveläisistä muodostetun kolmannen komppanian päällikkö luutnantti Juhani Tereska.
Seuraavana aamuna, 15. lokakuuta, pataljoona (I/JR 38) siirtyi hyvässä järjestyksessä junaan ja matka mahdolliselle sotatoimialueelle alkoi. Miehille ei kerrottu määränpäätä, mutta Pieksämäen kohdalla joku arveli, että ”Laatokan koillispuolelle tässä männystellään”. Arvelu osoittautui oikeaksi, sillä junasta purkauduttiin Ala-Uuksussa Aunuksen alueella. Vajaa viikko kului Ala-Uuksussa, jonka jälkeen pataljoona marssi 20 kilometrin matkan Syskyjärvelle. Siellä odoteltiin jatkokäskyjä ja samalla kaivettiin hyökkäysvaunuesteitä.
Sota alkaa
Neuvostoliitto aloitti 30.11.1939 klo 6.50 tykistötulella sotatoimet ilman sodanjulistusta. Samalla puna-armeijan 168. divisioona ylitti rykmentinkomentaja Bondarevin johdolla valtakunnan rajan Laatokan rannikolla ja aloitti useiden teiden suunnissa etenemisen kohti Salmin kirkonkylää suomalaisjoukkojen suorittaessa käskynmukaista viivytystehtävää.
Seuraavana päivänä vihollinen jatkoi etenemistään. Neljännen armeijakunnan komentaja, kenraalimajuri Heiskanen, anto
i 3.12. hyökkäyskäskyn, jonka mukaan joukkojen tuli hyökätä samana päivänä lohkoaan vastaavalla kaistalla ja lyödä vastassaan olevat vihollisjoukot valtakunnan itäpuolelle. Syskyjärvellä oleva JR 38, johon myös siilinjärveläiskomppania kuului, pidätettiin Heiskasen reserviksi. Hyökkäys oli kuitenkin huonosti valmisteltu ja epäonnistui kaikissa suunnissaan.
Jalkaväkirykmentti 38:n ensimmäisen pataljoonan tulikaste – Uomaa
JR 38:n komentaja antoi 4.12. käskyn ensimmäisen pataljoonan komentajalle, kapteeni Kalle Castrénille, nopean vastahyökkäyksen suorittamisesta pohjoisesta Siiran tien suunnasta kohti Käsnäselän–Lemetin tietä. Pataljoona siirtyi 6.12. lähemmäs hyökkäysaluetta, joka sijaitsi lähellä Uomaa–Latvajärvi-ti
etä. Seuraavana päivänä, 7.12. aamuhämärissä, siirryttiin kohti ryhmittymispaikkaa. Kello 11.45 hyökkäys alkoi.
Komppaniat olivat järjestäytyneet joukkueittain avoneliöihin. Pataljoonan komentaja, komppanioiden päälliköt ja muut upseerit etenivät etujoukossa. Eräs veteraani muisteli silloin miettineensä, että missä olivat tunnustelijat ja sivuvarmistukset? Ja minne oli jäänyt tykistövalmistelu, josta oli ollut puhetta? Jälkeenpäin selvisi, että hätäinen tai huolimattomasti suoritettu tiedustelu oli kuitenkin täysin epäonnistunut: venäläiset olivat jo miehittäneet kumpareet, joita suomalaiset pitivät tavoitteinaan. Lisäksi mäellä oli kenttätykistön ja kranaatinheittimien tulenjohtue sekä hyökkäysvaunujen piiskatykit valmiina.
Suomalaisten ehdittyä lähietäisyydelle venäläiset avasivat tulen. Tulitus tuli joka suunnasta. Onneksi rinne vietti niin paljon, että suurin osa tulituksesta meni yli. Myös piiskatykin kranaatit räjähtelivät puissa katkoen petäjien käkkärälatvoja. Miehet seurasivat komppanian päällikkö Tereskaa, joka huusi: ”Hyökätkää yli, seuratkaa!” Viholliseen oli matkaa parikymmentä metriä.
Vain noin kaksikymmenminuuttinen yhteenotto johti siihen, että useat upseerit ja rivimiehet kaatuivat tai haavoittuivat. Pataljoonan komentaja Kalle Castrén haavoittui, siilinjärveläisten komppanian päällikkö Juhani Tereska ja kakkos- sekä kolmosjoukkueiden johtajat, vänrikki Allan Virkkunen ja vänrikki Hannes Kinnunen, kaatuivat. Samoin kaatui kolmetoista muuta siilinjärveläistä.
Raskaan taistelun jälkeen miehet vetäytyivät suon yli kantaen mukanaan haavoittuneita ja kaatuneita. Onneksi venäläiset hätäilivät ja vetäytyivät samaan aikaan omista asemistaan. Pataljoona menetti taistelussa 57 miestä. Synkissä tunnelmissa joukot palasivat Syskyjärvelle valmiiksi kaivettuihin asemiin, missä he saivat huoltoa ja ruokaa. Raskaasta mielialasta huolimatta yhteenkuuluvuuden tunne ja tahto puolustaa kotimaata vahvistui.
Taistelut jatkuvat
Syskyjärvellä ja Ruhtinaanmäellä käytiin taisteluita joulukuussa, jolloin pataljoonan komentajana toimi Kasurilassa asuva jääkärikapteeni Otto Halonen. Siilinjärveläiset joukot pysyivät Ruhtinaanmäellä vuoden loppuun asti ja siirtyivät tammikuun alussa Ruokojärvelle, jolloin kapteeni Aho otti komennon. Taisteluosasto Oinaan alaisuudessa pataljoona mm. katkaisi vihollisen yhteyksiä ja eteni Jerhilänmäkeä kohti, saavuttaen Ruokojärven kaakkoisnurkan 8.1. ja sitoi siellä vihollisen taisteluun.
Majuriksi ylennetyn kapteeni Ahon JR 38:n ensimmäinen pataljoona irrotettiin Ruokojärveltä. Pataljoona siirtyi 13.1. yöllä ja päätyi Pitkärannan kuuluisan Lemetin motin takapuolelle. Sota muuttui Pitkärannassa asemasodaksi ja kiusantekoa tehtiin puolin ja toisin. Tätä jatkui siihen asti, kun venäläiset 6.3. valtasivat Petäjäsaaren ja avasivat huoltoyhteyden Koirinojan mottiin Laatokan jäitä pitkin. Tässä vaiheessa Ahon pataljoona joutui vetäytymään venäläisrintamien välistä siirtyen Nietjärvelle. Siellä saatiin kosketus neuvostojoukkoihin ja taistelut jatkuivat rauhantuloon saakka.
Rauha
Maaliskuun 13. päivänä 1940 kello 9 aamulla saatiin Päämajalta viesti, jonka mukaan rauha oli sovittu Neuvostoliiton ja Suomen välillä ja vihollisuudet lopetettaisiin samana päivänä kello 11. Käsky kuului, että kello 11:n jälkeen ei saanut ampua laukaustakaan. Venäläisten tulitus jatkui kuitenkin aivan viime hetkeen asti, mutta kello 11 kaikkialle laskeutui syvä hiljaisuus. Rauha oli tullut.
Jalkaväkirykmentti 38 vetäytyi muiden joukkojen mukana uudelle valtakunnanrajalle 15.-25.3.1940 välisenä aikana, kuten rauhansopimuksessa määrättiin. Sodan päätyttyä miehiä ei heti päästetty kotiin, vaan heitä lomautettiin vähitellen. Tämä tarkoitti sitä, että he saivat mennä kotiseudulleen, mutta heidät voitiin kutsua nopeasti takaisin, jos tilanne muuttuisi. Ensimmäisinä lomautettiin maataloustöissä olleet, koska kevättyöt alkoivat pian ja heitä tarvittiin pelloilla. Lomautukset aloitettiin 15.4.1940, ja suurin osa miehistä pääsi kotiin kesäkuun puoliväliin mennessä.
Talvisodassa kaatui 69 siilinjärveläistä miestä. Siilinjärven osuus oli varsin suuri suhteessa väkilukuun, sillä kunnan asukasluku oli tuolloin noin 6 000. Kaatuneet on haudattu Siilinjärven sankarihautausmaalle. Lisäksi talvi-, jatko- ja Lapin sodan sankarivainajien nimet on kaiverrettu kunniatauluihin, jotka ovat nähtävissä Ahmon koulukeskuksessa.
Aki Puranen
Lähteet:
JR 38:n ensimmäisen pataljoonan sotapäiväkirjat.
Jukka Kasurinen: Maalaismiehiä. Talvisodan taisteluihin osallistuneiden siilinjärveläisten veteraanien kertomuksia.
Jari Leskinen ja Antti Juutilainen: Talvisodan pikkujättiläinen.
