Ylä-Savon perinnetoimikunnan toiminta-alueeseen kuuluvat Iisalmi, Kiuruvesi, Lapinlahti, Vieremä, SonkajärvI, Rautavaara, Pielavesi, Varpaisjärvi ja Pyhäjärvi
Ylä-Savon Perinnetoimikunta
puheenjohtaja: Esa Laukkanen
esa.laukkanen19@gmail.com
p. 0401855807
Ylä-Savon perinnetoimikunnan alue muodostuu entisestä Iisalmen Suojeluskunta- piiristä. Pyhäjärven miehet ovat taistelleet ylä-savolaisten rinnalla Talvisodassa ja Jatkosodassa ovat näin luontevasti mukana savolaisessa perinnetyössä. Ylä-Savon miehet taistelivat Talvisodassa jalkaväessä lähinnä Laatokan Karjalassa: Salmin, Suojärven ja Impilahden taisteluissa ja Pitkärannan alueella. Taistelupaikkoina mm. Kollaanjoki, Uomaa, Koirinoja, Ruhtinaanmäki, Kitilä, Lemetti, Syskyjärvi, Laatokan saaret, Pitkäranta. Nämä taistelupaikkojen nimet ovat valitettavasti tuttuja sankarihaudoilta. Iisalmen maalaiskunnan ja Iisalmen kaupungin miehet taistelivat pääsääntöisesti tykistössä em. taistelupaikoilla, mutta myös Karjalan Kannaksella ja rannikkotykistössä eri paikoissa.
Ylä-Savolaisten sotapolusta Talvisodasta ja Jatkosodassa on julkaistu useita kirjoja. Talvisodan osalta laajin Laatokan Karjalan sotatapahtumista kertova kirja on Antti Juutilaisen teos Mottien Maa. Kirja voidaan pitää sotatieteellisenä yleisteoksena. Pielavetisten sotapolusta on julkaistu tositapahtumiin perustuva Heikki Väisäsen kirja Me kohta kotiin tulemme. Erkki Airaksen kirja Pitkärannan miehet kertoon Pitkärannan teollisuustaajaman valtausyrityksistä. Jos haluaa tutustua venäläiseen näkökulmaan Anatoli Gordijenkon kirja Kuoleman divisioona kertoo korutonta kieltä puna-armeijan ahdingosta useissa moteissa Impilahden alueella.
TALVISODAN TAISTELUT / JR 39:n sotapolku
Liikekannallepanossa Savon sotilaslääni perusti eversti Hannu Hannukselan johtaman 13. divisioonan ylimääräisten harjoitusten alussa 14. lokakuuta 1939 alkaen. Joukot koottiin Kuopioon ja Mikkeliin. 13. divisioonan joukoista Kuopiossa perustettiin kokonaan Jalkaväkirykmentti 38 (JR 38) ja Jalkaväkirykmentti 39 (JR 39), Kenttätykistörykmentti 13:n toinen ja kolmas patteristo sekä Kevyt osasto 13. JR 38:n komentajana oli eversti Hannes Olkkonen 23.1.1940 saakka, jonka jälkeen komentajana toimi everstiluutnantti U. A. Tähtinen. JR 39 oli koottu Ylä-Savon reserviläisistä. Sen komentajana toimi eversti P. A. Autti, joka oli ennen sotaa Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin päällikkönä. Molemmat mainitut pohjoissavolaiset rykmentit joutuivat toimimaan Käsnäselän–Lemetin maantien suunnassa.
- divisioonan kuljetukset tulevalle toimialueelle (Laatokan ja Syskyjärven väliselle alueelle) alkoivat 17. lokakuuta 1939 ja oli pääosin suoritettu 23. lokakuuta mennessä. 13. divisioona otti vastuun Laatokan Karjalan eteläisten osien puolustamisesta alueelle jo keskitetyn 12. divisioonan joukoilta.
- divisioonan komentaja everstiluutnantti Hannuksela jakoi Käsnäselän–Lemetin tien suunnassa taistelevat joukot Lavajärven ja Kotajärven lohkoihin. Lavajärven lohkon puolustuksen rungon muodosti eversti Autin komentama JR 39 ja Kotajärven lohkon eversti Olkkosen komentama JR 38. 4./JR 39:ään etupäässä sijoitetuille kiuruvetisille sotilaille muodostui kohtalon paikaksi lähellä Pitkärantaa sijainnut Uomaa. Joulukuun 4. päivänä 1939 käydyssä puolustustaistelussa kaatui tai katosi yhteensä 26 kiuruvetistä. Varpaisjärveläisiä miehiä taistelu vei kuusi.
Tämän jälkeen pataljoonan sivustaan kohdistui neuvostojoukkojen vastahyökkäys ja pataljoon
an oli 57 miehen tappion kärsineenä pakko vetäytyä Siirantien suunnassa takaisin pohjoisen suuntaan 3. JR 39:n (Pielaveden ja Keiteleen pataljoona) suojiin Kotajärvelle. Taistelussa ensikertalaisen pataljoonan tappiot olivat raskaat. Samanlainen oli tilanne muissakin yksiköissä ja joukko-osastoissa. Esimerkiksi JR 39:n ensimmäisen pataljoonan täydennystarve oli vuoden päättyessä 6 upseeria, 28 aliupseeria ja 126 sotamiestä, yhteensä siis 160 sotilasta eli ko
mppanian verran. Täydennystä ei paljoakaan vielä saatu, joten oli tultava toimeen jälkeenjääneillä.
Laatokan koillispuolella taistellut 13. divisioona oli vetäytynyt 9. joulukuuta 1939 mennessä Haukkalahden–Kitilän–Ruokojärven–Syskyjärven–Varpajärven noin 30 kilometrin levyiselle puolustuslinjalle. Vihollinen yritettiin lyödä 12.–19. joulukuuta useilla vastahyökkäyksillä, mutta ne eivät johtaneet kuin koviin tappioihin. Tammikuun alussa niin sanotun suuren vastahyökkäyksen seurauksena suomalaiset joukot pääsivät kahden tien yli Laatokan rantaan. Ryhmä Autti katkaisi 11. tammikuuta puna-armeijan 168. divisioonan maayhteydet ja neuvostovoimat onnistuttiin saartamaan. Näin syntyi niin sanottu Kitilän suurmotti, johon suljettiin kokonainen puna-armeijan 168. divisioona. Yleensä suomalaiset eivät pyrkineet motintekoon talvisodassa, niitä vaan syntyi, kun voimat eivät riittäneet vihollisen joukkojen tuhoamiseen ja nämä eivät paenneet, vaan kaivautuivat puolustukseen.
Lisäksi syntyi lukematon määrä pienempiä motteja; muun muassa Koirinojan lähellä olevat Läntinen Lemetti, Itäinen Lemetti ja Rykmentin motti, jotka kyettiin kovien ponnistelujen jälkeen laukaisemaan. Läntinen Lemetti murtui 4. helmikuuta 1940, itäinen eli niin sanottu Kenraalimotti helmikuun lopussa alkaneessa hyökkäyksessä. Kenraalimottia – jossa motitettuna oli kaksi venäläiskenraalia – oli pitkään piirittänyt ja kurittanut JR 39:n 1. pataljoona (I/JR 39) eli lapinlahtelaispataljoona komentajanaan kapteeni L. Virtanen.119 Se oli neulanpistoissaan kärsinyt huomattavia tappioita. Jääkäripataljoona 4 (JP 4) ja Hämeen Ratsurykmentistä (HRR) muodostettu hiihtopataljoona tulivat apuun tuhoamaan mottia
Sodan päätyttyä miehet kotiutettiin muutamien viikkojen kuluessa. Tehty rauhansopimus oli raskas taakka sodan jälkeen koko kansalle, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Lasse Laaksonen on sotahistoriallisessa väitöskirjassaan todennut, että Kannaksen puolustus oli romahtamaisillaan ja Viipurinlahdella laajeni uhkaava maihinnousu. Rauha oli ainoa vaihtoehto. Puolustajan voimavarat alkoivat olla lopussa. Talvisodan rauha 13. maaliskuuta 1940 ei tullut yhtään liian aikaisin.
JATKOSOTA RUKAJÄRVELLÄ
Jatkosodassa alueen miehet taistelivat pääsosin Rukajärven suunnalla. Rukajärven suunnan taisteluhistoria on hyvin laajasti tallennettu. Rukajärven suunnan historiayhdistys ja 14. divisioonan perinneyhdistys ovat tehneet perinteen vaalimistyötä. Rukajärven suunnalla taistellut 14. Divisioona perustettiin Maaselän sotilasläänin alueella. Divisioonan esikunta perustettiin Kajaanissa, komentajana eversti, sittemmin kenraalimajuri Erkki Johannes Raappana ( 1893 – 1962 ). Jo 18.6.1941 oli Divisioona saanut Päämajan käskyn, jonka mukaan se tuli toimimaan suoraan Päämajan eli ylipäällikkö Mannerheimin alaisena. Reserviläisensä Divisioona sai Kainuun ja Iisalmen suojeluskuntapiirien alueilta Ylä-Savosta, Kainuusta ja Pielisen Karjalasta. Päällystöä oli myös muualta Suomesta.
Vuonna 1941 Iisalmen suojeluskuntapiirissä oli Pyhäjärvi mukaan luettuna 80 000 asukasta, Iisalmen kaupungissa ja maalaiskunnassa yhteensä 16 000 asukasta, kaupungissa 3 600 ja maalaiskunnassa 12 500. Hyökkäysvaiheen alussa Divisioonassa palveli noin 25 000 miestä ja 1 000 naista.
Everstiluutnantti Lauri Kumlin ( 1899 – 1969 ) on vuonna 1950 julkaissut teoksen ”Rukajärven suunnan taistelut”, jossa hän käsittelee lähinnä JR ( jalkaväkirykmentti ) 52:n osuutta. Kumlin palveli Rukajärvellä I pataljoonan komentajana. Hän kirjoittaa, että ”JR52 joutui aina toimimaan taistelujen polttopisteessä ja on siten pysyvästi piirtänyt nimensä Rukajärven suunnan taistelujen historiaan”. Jalkaväkirykmentti 52 oli yläsavolaisrykmentti. Esikunta, esikuntakomppania ja kaksi tykkipatteristoa ( III/KTR 18, komentajana majuri, sittemmin everstiluutnantti E. Hartikainen sekä Rask.Psto29, komentajana kapteeni, sittemmin everstiluutnantti L. Kaje ) perustettiin Iisalmen kaupungissa ja Iisalmen maalaiskunnassa; Sukevalla perustettiin Tyk.K eli tykkikomppania, Sonkajärvellä kolonna ja Nurmeksessa Krh.K eli kranaatinheitinkomppania. Pataljoonia ja komppanioita perustettiin Ylä-Savon kunnissa seuraavasti: Rautavaaralla rykmentin I pataljoonan 1. K, Varpaisjärvellä 2. ja 3. K ja Sonkajärvellä 1. KKK eli 1. konekiväärikomppania.
Rykmentin II pataljoona perustettiin Lapinlahdella eli 4. K, 5. K, 6. K ja 2. KKK.
Pielavedellä perustettiin III pataljoona eli 7. K, 8. K, 9. K ja 3. KKK.
Kiuruvedellä perustettiin Kev.Os. 2 ( KevytOsasto 2 ).
Rykmentin ensimmäinen komentaja oli eversti Kaarlo Raunio. Hänen jälkeensä rykmentin komentajia olivat everstit Joose Hannula, Kai Savonjousi ja Lauri Könönen.
Divisioona piti asemansa jatkosodan loppuun saakka. Ylipäällikön nimitettyä Divisioonan komentajan Erkki Raappanan 3.8.1941 Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim–ristin ritariksi, mainitaan nimitysasiakirjoissa ”taitavalla johdolla suoritetut sotatoimet erittäin vaikeissa erämaaolosuhteissa Itä-Karjalassa”.
Korpisotureiden kestämistä ja jaksamista edesauttoivat erinomaiset erätaidot, aseveljeys, yhteenkuuluvuuden tunne, lottakanttiinit, sauna ja huumori. Vihollinen ei ollut vihollinen, vaan ”vihulainen”. Tärkeitä olivat yhteydet kotiin ja kotiseudulle. Pataljoonankomentaja Kumlin kiittää muistelmissaan rykmentin papiston hengellistä työtä, kenttähartaus – ja ehtoollistilaisuuksia. Yläsavolaiset reserviläiset olivat neuvokkaita, kovakätisiä ja käteviä käsistään. Esikuntakomppanian iisalmelainen päällikkö Sakari Satamo kirjoittaa kirjassaan, ”Vienan saloilta ja vesiltä” ( 1972 ) – ”isosta sotasavotasta”. Seuraavat viestit ”sieltä jostain” on kirjoittanut TK–kirjeenvaihtaja Lasse Jaakkola, TK- on lyhennys sanasta tiedotuskomppania (Lähde: Koljonvirta, Iisalmen suojeluskuntapiirin lehti, lokakuu-marraskuu 1941): ”Tulilinjoilla sanotaan. Tykit jyrähtelevät, ammukset räjähtelevät, mutta kiuas kihisee suloisesti.”
14. divisioonan perinneyhdistys
14.divisioonan näkyvimpiä toimintamuotoja ovat olleet vuodesta 2006 järjestetyt veteraani, -nuoriso, ja perinnepäivät. Perinneyhdistyksen tiedotuslehti on Korven Kaiku. Perinneyhdistys kerää myös alaan liittyvää perinneaineistoa ja harjoittaa julkaisutoimintaa, sekä järjestää juhla-, kokous-, esitelmä-, keskustelu-, retkeilu-, ja tutustumistilaisuuksia.
Rukajärven suunnan historiayhdistys
Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia Talvi- ja Jatkosodan ajan Rukajärven suunnan ja rintamajoukkojen sotahistoriallisia perinteitä. Yhdistys kokoaa veteraanien ja lottien yhteisiä muistoja. Yhdistys pyrkii lujittamaan maanpuolustustahtoa yhdessä muiden järjestöjen kanssa.
Yhdistys jatkaa ja täydentää Rukajärven suunnan joukoissa taistelleiden veteraanien Nurmeksen asevelikokouksessaan 15.6.1986 perustaman Rukajärven suunnan historiikkitoimikunnaksi nimetyn toimielimen työtä.
Rukajärven suunnalla, rintamalla, joukoilla ja veteraaneilla tarkoitetaan kaikkia sotien aikaisia kyseisen rintamavastuualueen sotatoimiyhtymiä, joukko-osastoja ja muita yksiköitä. Näihin kuuluvat varsinaisen Rukajärven suunnaksi kutsutun vastuualueen joukkojen ohella näiden sodanaikaiselle komentajalle kenraalimajuri E.J. Raappanalle alistetuissa joukko-osastoissa alueen ulkopuolellakin taisteluihin osallistuneet sotilaat.
Rukajärven suunnan muistoristin sääntöjen mukaisesti veteraaneihin rinnastetaan linnoitusjoukoissa palvelleet, Lotta Svärd -järjestön lotat, sotilaskotisisaret ja lääkintähenkilöstö sekä suunnan taisteluissa kaatuneiden lähimmät omaiset, jotka kaikki siten ovat saavuttaneet oikeuden kantaa muistoristi.
Rukajärvi-keskus
Yhdistyksen keräämää aineistoa on näytteillä Lieksassa ja Kiuruvedellä sijaitsevissa Rukajärvi-keskuksissa. Lieksan toimipiste sijaitsee entisessä Rajavartioston kasarmissa ”Timitran linnassa” jossa toimii nykyisin matkailuyritys. Kiuruveden toimipiste on sijoittunut Hotelli Peltohovin yhteyteen.
Keskukseen kootaan veteraanien rintamalla valmistamia puhdetyöesineitä ja taideteoksia. Siellä on esillä video- ja ääninauhat. Videodokumentteja on yli 130 ja ääninauhoitteita 800. Keskuksessa on yksityiskohtaiset tiedot Rukajärvellä kaatuneista 2750 sotilaasta. Rukajärvi-keskuksessa on tiedot suunnan kenttävartiolinjan tukikohdista koordinaatein. Veteraanien luovuttamia valokuvia siellä on liki 7000 kappaletta. Rukajärvi-keskuksessa tulee olemaan esillä laaja, reilut 300 teosta käsittävä kirjasto, joka käsittelee Rukajärven suunnan taisteluja.
Yhdistyksen kotisivuilta löytyy runsaasti perinneaineistoa. Voidaankin todeta, että Rukajärven suunnan taistelut ja veteraanien ja lottien kertomukset ovat laajasti dokumentoitu ja kerätty perinneaineisto on laaja.
Rukajärven suunnan taisteluista on kirjoitettu useita kirjoja. Kirjailija Antti Tuurin Rukajärvi-sarja kertoo veteraanien ja lottien omilla äänillä. Lisäksi Rukajärveä käsittelee kirjat mm. Urpo Korhonen Sissinä Rukajärvellä, Tauno Oksanen Armoton Erämaa, Kahden sodan aloittaja, Kauko Kemppainen Kirjeitä Rukajärveltä, Veli Lumiala Rukajärven rautaporteilla, Onni Palaste Rukajärven sissit, Esa Siren Rukajärvi, Jorma Haverinen Taistelujentie; Rukajärvi 1941-1942, Jeljärven huoltokohdan tuho, Raappanan ritari, Rukajärven luutnantti.
Lisäksi Olli Saarelan ohjaama elokuva Rukajärven Tien kertoo tiedustelupartion kilpajuoksusta kuoleman kanssa ja rakkaudesta väkivallan keskellä. Elokuva kuvaa löyhästi kevytosasto 2 polkupyöräosaston tiedusteluretkestä Lieksajärven ympäri. Sodan aikainen Kevytosasto oli koottu kiuruvetisistä taistelijoista.
