Tietoa meistä
Keskisen Uudenmaan kuntien muodostama alueellinen perinneyhdistys vaalii Suomen vuosina 1939–45 sotien veteraanien, sotainvalidien ja sotasukupolven perinteitä ja arvoja. Tehtävä on laaja ja vaativa. Siksi sitä ohjataan myös valtion taholta.
Perinnetyön lisäksi yhdistys hoitaa osaltaan veteraanien, sotainvalidien sekä heidän puolisoidensa ja leskiensä tukitoimintaa ja edunvalvontaa ja varmistaa tukityön jatkumisen nykyisten veteraaniyhdistysten purkautuessa ja hyvinvointialueiden toiminnan vakiintuessa.
Ensimmäisten toimintavuosien tärkeitä tehtäviä on ollut ohjata paikallisia perinnetoimikuntia organisoitumaan ja valmistelemaan ja toteuttamaan toimintaansa. Tämä on tapahtunut jatkamalla jo vuosina 1999–2020 syntyneitä ja käytännössä toimivia VETRES, Keski-Uusimaan toimintatapoja. Kaupungit, seurakunnat, veteraani-, reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöt sekä perinne-, nuoriso- ja muut paikalliset yhdistykset ja sidosryhmät ovat nimenneet edustajiaan paikallisiin, kuntakohtaisiin perinnetoimikuntiin. Vuoden 2025 perinnetoimikunnan työ vakiintuu uusien jäsenten myötä.
Yhteistyö tiivistyy
Veteraaniperinnetyö merkitsee perinteisen mutta myös uudenlaisen yhteistyön kehittämistä ja tiivistämistä.
Perinneyhdistyksille on luotu toimintamalli, jota ne noudattavat. Jotta perinneyhdistys voi toimia saumattomasti yhteistyössä Tammenlehvän perinneliiton kanssa, on Keski-Uudenmaan perinneyhdistys liittynyt sen jäseneksi. Näin on voitu luoda yhteistyölle hyvät toimintaedellytykset alusta alkaen. Yhteistyö paikallisten veteraaniyhdistysten tai niiden perinneyhdistysten, paikallisten perinnetoimikuntien sekä Uudenmaan muiden alueellisten perinneyhdistysten ja sidosryhmien kanssa vahvistunut.
Perinneyhdistyksen tärkein tehtävä on varmistaa veteraanien perinnetyön jatkuminen ja siirtäminen seuraaville, uusille sukupolville, etenkin nuorille. Tämä vaatii uudenlaista yhteistyötä koulujen ja oppilaitosten kanssa sekä resursseja, joita yhdistys kerää jäsen- ja tukimaksuin, avustuksin, lahjoituksin sekä luomalla itse uusia tulolähteitä.
Suunnittelun vuosista toiminnan vuosiin
Tammenlehvän Keski-Uudenmaan perinneyhdistys ry:n vuosikokous 2025 pidettiin maaliskuussa Tuusulassa. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2024 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä vuoden 2025 toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Perinneyhdistyksen hallituksen apuna ja asioiden valmistelijana toimii hallituksen nimeämä työvaliokunta. Hallituksen tukena toimii tarvittavia toimikuntia ja työryhmiä, jotta kunnianhimoisia tavoitteita voidaan toteuttaa. Toimikuntia on vähän, mutta niitä voidaan tarvita vuosittain lyhyeksikin aikaa esim. tukitoimintaa, hengellistä toimintaa, tapahtumia, viestintää sekä nuoriso- ja perinnetoiminnan kehittämistä varten.
Kuvatarina
Paikalliset perinnetoimikunnat
– Tuusulan perinnetoimikunta
– Keravan perinnetoimikunta
– Järvenpään perinnetoimikunta
– Mäntsälän perinnetoimikunta ja
– Pornaisten perinnetoimikunta














