Kun Suomesta siirrettiin lapsia sotaa pakoon talvi- ja jatkosodan aikana 1939–1945 muihin Pohjoismaihin, pidettiin ensin etusijalla invalidien ja sodassa kaatuneiden lapset. Äidille oli tarjottu mahdollisuutta lähettää yksi neljästä sotaorpolapsestaan Ruotsiin.

Aluksi äidistä koko ajatus oli tuntunut vastenmieliseltä. Ruokaa oli kuitenkin vähän. Satoa oli tullut huonosti, kun kaikki maanviljelystyöt olivat jääneet hänen harteilleen, eikä viljaa pommituhojen jäljiltä muualtakaan ollut oikein saatavilla. Pääsisihän yksi leveämmän leivän ääreen, ja samalla jäisi toisille hiukan enemmän syötävää. Lähtijäksi olivat äiti ja mummu valinneet meistä vanhimman, Reiman. Hän oli reipas ja selviytyisi parhaiten uusissa oloissa.

Reima Turunen lähtövalmiina. Kuva: Samuli Komulainen

Reimalle oli teetetty sodassa kaatuneen isän mustasta pompasta talvitakki. Isosta karvakauluksesta oli saatu koivistolaismallinen karvahattu ja vielä takkiin karvakaulus. Tädin suutarimies oli tehnyt uudet lapikkaat ja lisännyt niihin vielä pojan pyynnöstä markalla naukuvata. Kun asu oli ollut valmis, oli kylän valokuvaaja ”Samppa”, Samuli Komulainen, kutsuttu ottamaan laatikkokameralla kuva lähtijästä.

Kaikki oli valmista. Oli lähdön aika. Lähtijä oli vietävä autotien varteen, josta hänet noudettaisiin. Äiti oli jo valjastanut Urho-ruunan liistereen eteen. Veli hyvästeli äänettömänä tuvan rahilla istuvia sisaruksiaan ja yritti pidätellä itkuaan. Isä oli sanonut sotaan lähtiessään, että  Reima jäisi nyt kotirintaman vanhimmaksi mieheksi. Miehet eivät itke.

Mummulta oli sota vienyt jo pojan, vävyn ja miehensä menetyksen suruun kuolleen tyttären. Hänen mielestään mikään maailmassa ei ollut niin sydäntäsärkevää katsottavaa, kuin lapsen ikävä.

– Kuulehan Helmi.

– No?

– Eiköhän meillä riitä ruokaa vielä Reimallekin. Mitä, jos ei häntä laitettaisikaan sinne vieraisiin oloihin?

– Sitähän minäkin olen tässä jo miettinyt. Kauppias sanoi, että saan ajaa hevosella kuormia kaupungista. Tiet ovat usein tukossa eikä autoja tahdo saada. Saahan sieltä aina jotakin ruokaa. On pojasta jo apuakin, ainakin hevosen ajossa.

Äiti riisui hevosen valjaista ja vei takaisin talliin.

Reiman mummu Karoliina Turunen ja ukki Juho Turunen. Kuva perhealbumista

Vuosien kuluessa kuva veljeni lompakossa rispaantui, mutta kuolemaansa saakka hän säilytti kuvaa maailman parhaasta mummusta.

Aino Tapaninen