Suomen sodissa 1939–1945 arvellaan noin 50 000 lasta jääneen sotaorvoksi. Mannerheimin lastensuojeluliiton sotakummivaliokunnan kortistossa vuonna 1947 heitä oli 50 343.

Sotakummivaliokunta hankki yksityisiä henkilöitä tai yhteisöjä kummeiksi, jotka sitoutuivat kuukausittain suorittamaan avustuksen kummilapselleen. Noin 50 000 sotaorvosta yli 12 000:lla oli ruotsalaiset sotakummit, yli 4 000:lla sveitsiläiset ja liki 3 000:lla tanskalaiset. Kotimaisia henkilökummeja oli yli 10 000. Lasten sotakummeilta saamat avustukset olivat enimmäkseen ruokaa ja käytettyjä vaatteita.

Kaikki alle 17-vuotiaat sotaorvot saivat huoltoavustusta. Myös ne yli 17-vuotiaat, jotka eivät sairauden, opiskelun tai muun syyn johdosta voineet elättää itseään. Etuuksien suuruus oli sidottu korvausluokkiin ja olosuhteisiin ja riippui iästä ja siitä, oliko orpo kokonaan vai puoliorpo. Esimerkiksi vuoden 1948 palkkatasoon suhteutettuna sotaorvon huoltoavustus oli vain murto-osa tehdastyöläisen keskipalkasta. Käytännössä sotaorvot joutuivat turvautumaan usein myös kunnalliseen huoltoapuun.

Kansakoulun päättäneen sotaorvon tuli saada ammatillista koulutusta. Sen tuli olla samantasoista, minkä isä olisi eläissään pystynyt kustantamaan. Koulutustuki oli kaksivuotinen, ja ainoastaan poikkeustapauksessa tehtiin mahdolliseksi muun kuin ammatillisen koulutuksen antaminen. Kunnilla ei ollut tiedotusvelvoitetta, eivätkä läheskään kaikki sotalesket tienneet tästä lastensa etuudesta.

Kun Suomi täytti 100 vuotta laskivat partiolaiset kaatuneiden muistopäivänä valkoisen ja sinisen ruusun jokaiselle Kuopion sankarihautausmaan hautakivelle. Kuva: Aino Tapaninen.

Sotamiehen lesken huoltoeläke oli vuonna 1953 vajaa 10 % kirvesmiehen vuosiansiosta. Eläkkeiden perusteena käytettiin kaatuneen sotilasarvoa.  Noin 70 % sotaleskistä sai eläkkeensä alimman eläkeluokan mukaan. Paikalliset sosiaaliviranomaiset saattoivat jättää kertomatta sotaleskille heille kuuluvasta eläketurvasta. Jos sotaleski avioitui uudelleen, sai hän ns. myynirahan, eli kolmen vuoden leskeneläkkeen kerralla, minkä jälkeen eläke lakkasi.

Vuonna 1945 sotalesket perustivat Kaatuneitten Omaisten Liitto -nimisen järjestön tarkoituksena ylläpitää vuoden 1939 jälkeisissä sodissa kaatuneiden, sodan aiheuttaman haavoittumisen tai sairauden johdosta kuolleiden omaisten luottamusta tulevaisuuteen ja luoda yleinen pohja näiden perheiden huollolle. Myöhemmin järjestöön liittyi myös kaatuneiden vanhempia. Vartuttuaan monet sotaorvot seurasivat äitiensä jälkiä ja liittyivät hekin paikallisiin yhdistyksiin.

Sitten sotaorvot unohdettiin

Vasta 1900-luvun lopulla sotaorvot ryhtyivät itse perustamaan yhdistyksiä ja ajamaan omia asioitaan. Ensimmäinen yhdistys perustettiin Lahteen vuonna 1999. Kuopioon perustettiin Pohjois-Savon Sotaorvot ry vuonna 2007. Samalla liityttiin Kaatuneitten Omaisten Liittoon. Sitä ennen osa Pohjois-Savon sotaorvoista oli jo liittynyt Kuopion Kaatuneiden omaiset -yhdistykseen, joka oli Sotaleskien Huolto ry:n Kuopion alaosastona perustettu vuonna 1943.

Suomen ja Ruotsin rajalle Kemiin oli jo vuonna 1996 paljastettu Pieni ikuisuus -sotalapsipatsas, mutta sotaorvoilla muistomerkkiä ei ollut. Kun valtiovalta ei saanut sitä aikaan, ryhdyttiin itse toimeen. Elokuussa 2012 paljastettiin Lappeenrannassa Suomen suurimman sankarihautausmaan tuntumassa kookas kaksiosainen puoliabstrakti Sotaorpo-muistomerkki. Sen on tehnyt lahtelainen taiteilija Juhani Honkanen. Teoksessa on itkevä poika edessään elämän rikkoutumista kuvaavia rauniolohkareita ja teksti: Suomen sotien 1939–1945 sotaorvot.

Sotaorpo-muistomerkki Lappeenrannassa. Kuva: Aino Tapaninen

Vuonna 2014 tunnusti valtiovalta vihdoin sotaorpojen olemassaolon. Tunnusten luovuttamista varten oli sotaorvot rekisteröitävä. Kaatuneitten Omaisten Liiton luomaan rekisteriin ilmoittautui 16 000 sotaorpoa.  Heille luovutettiin Aimo Vuorisen suunnittelema hopeinen rintamerkki, jonka lähtökohtana on Ranskan liljan tyylitelty heraldinen muoto. Keskellä on pieni vaakunaleijona merkkinä siitä, että valtiovalta on tunnuksen myöntänyt.  Kaatuneen leskelle, tyttärelle tai äidille oli jo aikoinaan annettu muistolahjaksi 4. luokan Vapaudenristi mustassa nauhassa.

Kirja muistaa 46:n Pohjois-Savon sotaorvon tarina tallennettiin vuonna 2012 kirjaan Me isänmaan isättömät.

Jäsenmäärät sotaorpoyhdistyksissä ja samalla liitossa vähenevät koko ajan, ja sen myötä yhdistyksiä lakkautetaan. Sotaorpoja arvioidaan olevan elossa vielä n. 12.000 keski-iältään 85 vuotta. Jäsenyhdistyksiä on Kaatuneitten Omaisten Liitossa vielä 45, kun niitä oli parhaillaan yli 70, ja jäseniä yhteensä enää noin 4500.  Pohjois-Savon Sotaorvoissa on 128 sotaorpojäsentä ja 20 kannattajajäsentä. Enimmillään jäseniä oli yhteensä yli 400.

Loppu häämöttää. Pohjois-Savon Sotaorvot ry liittyi kesällä 2023 Tammenlehvän Pohjois-Savon Perinneyhdistykseen, joka jatkaa sotaorpojenkin perinnetyötä.

Aino Tapaninen
puheenjohtaja
Pohjois-Savon Sotaorvot ry