Anna-Liisa Siro on aina ollut aktiivinen harrastaja, ja erityisesti musiikki on ollut hänen sydäntään lähellä.

Anna-Liisa Siro syntyi vuonna 1927 Karjalan kannaksella, Antrean pitäjässä. Lapsuutensa hän vietti Äyräpään Pölläkkälässä. Paikkakuntana Pölläkkälä oli vilkas, sillä siellä sijaitsi Ahlströmin sahalaitos ja sen myötä runsaasti palveluita yhteiskoulusta sairaalaan.

Siro muistaakin lapsuutensa Pölläkkälässä kaikin puolin onnellisena aikana.
– Sitä on ihanaa muistella edelleen, hän toteaa.

Lapsuuden perheeseen kuuluivat äiti, isä, sisar ja äidinäiti eli mummo. Isä kuitenkin kuoli Anna-Liisan ollessa vasta 4-vuotias. Isän kuoleman jälkeen perhe muutti Terijoelta tuotuun taloon, jonka toisella puolella oli myös samalta seudulta siirrettyjä Emigranttien huviloita.

Talvisodan ollessa aluillaan Anna-Liisa lähti yhdessä mummonsa kanssa kohti Parkanoa, jossa asui sukulaisia. Paluu kotiseudulle kuitenkin tapahtui nopeasti, sillä äiti ilmoitti, että koulu alkaisi pian ja olisi syytä olla jälleen kotona Pölläkkälässä. Anna-Liisa lähtikin yksin junalla takaisin kotikylään odottaen, että paluu kouluun ja normaaliin arkeen tapahtuisi. Lukuisista junan vaihdoista ja matkanteosta selvittyään hän sai kuitenkin opiskella vain yhden päivän ajan, sillä tämän jälkeen koulu suljettiin.

Talvisodan sytyttyä oli Anna-Liisan lähdettävä jälleen pois Pölläkkälästä. Hänen tarkoituksensa oli matkustaa pois erään kylän perheen kanssa, sillä alue oli tyhjennettävä siviileistä. Perheen isä kuitenkin kuoli juuri niihin aikoihin ja hautajaiset oli järjestettävä Pölläkkälän kirkolla.

Siron äiti työskenteli samaan aikaan lottatöissä. Anna-Liisa lähtikin hautajaisten jälkeen hakemaan äitiään. Puolustusvoimien tehtävät olivat Anna-Liisallekin entuudestaan tuttuja, sillä hän oli itsekin ollut jo koulutyttönä auttamassa Mannerheim-linjan rakentajia muonittanutta äitiään. Matkalla kirkolta Pölläkälään vastassa olivat tyhjät talot ja kadut.

Kaikki siviilit oli jo siirretty turvallisemmille alueille ja he olivat vieneet mukanaan myös kotieläimensä. Näin ollen kylästä ei löytynyt enää yhtäkään hevosta, ainoastaan potkukelkka, jolla matkaa oli alettava taittamaan. Anna-Liisa ja hänen äitinsä lähtivätkin matkaan, jonka aikana tuli ylittää myös Vuoksen kapein kohta, jossa liikennöi lossi.

Lopulta yli 30 kilometrin matkanteon jälkeen he vihdoin tavoittivat loput äyräpääläiset, jotka olivat lähteneet matkaan jo aiemmin. Kyläläiset olivat majoittuneet erääseen maataloon ja Anna-Liisa muisteleekin perille pääsyä:
– Voi, kuinka mukavalta sitten tuntuikaan vihdoin, reilun 30 kilometrin matkan jälkeen päästä petiin makuulle.
Aamulla matka jatkui lava-autolla rautatien varteen, josta varsinainen evakkomatka alkoi. Anna-Liisa muistelee, että evakkojunan matkalla sattui kaikenlaista ja toteaakin, että ”tuttua on evakkotaival”.

Matkalaisille ei ollut tässä vaiheessa vielä selvää mihin heidän matkansa kävisi, arveltiin kuitenkin, että kohteena voisi olla Salon kauppala.
– Saloon juna meidät lopulta toikin.
Anna-Liisa yöpyi äitinsä kanssa ensimmäisen yön koulun lattialla, josta matka jatkui kohti Kiikalan pitäjää.

Kylältä edettiin kuitenkin vielä syvemmälle maaseudulle, ison talon luo, jonka rappusilla oli talon emäntä vastassa.
– Hyvä, ettei mustalaisia tullut, totesi emäntä. Tällainen olisi vastaanottomme.
– Meitä oli viisi ja meidät kaikki ohjattiin karjakeittiöön, joka oli hyvin pieni. Keittotilassa oli ainoastaan maalattia, Anna-Liisa kertoo.
– Vaatimattomista olosuhteista ja viileästä vastaanotosta huolimatta vähitellen kotiuduimme ja hyvin meni myös talon väen kanssa.

Täältä matka jatkui kohti Pertteliä, jossa olimme talvisodan syttyessä, hän kertoo. Samassa paikassa he kuulivat myös Karjalan menettämisestä.
– Se oli järkyttävä hetki kuulla, että Karjala on menetetty, silloin kaikki itkivät.

Jatkosodan aikana äiti sai kutsun Lottatyöhön Pölläkkälään. Äidin suunnatessa muonituslotaksi lähti myös Anna-Liisa matkaan mukaan. Äidin työpaikkana toimi Valkjärven sotilashallintopiirin esikunta. Anna-Liisa puolestaan aloitti työskentelynsä vuonna 1942 sotatoimialueella, josta hänelle tarjottiin töitä.
– Olenkin aina tehnyt sen mitä on käsketty, hän toteaa.
1943 Anna-Liisa siirtyi toimistotöihin, joissa hänen tehtäviinsä kuuluivatkin erityisesti postitustehtävät.
– Kaikkinensa työskentelin kolmessa eri toimistossa. Pakkasin ja käärin sanomalehteen kirjeitä, joista monet olivat salaisia, myös kirjekuoret käytettiin aina uudelleen, hän muistelee.
– Olin sota-aikana nuori, joten jaksoin ja tein sen mitä käskettiin. Tunsin työn iloa ja ahkeruutta, ja ympärilläni oli aina paljon ihmisiä, Anna-Liisa tiivistää ajatuksiaan Lottana toimimisestä ja ylipäätään sota-aikana työskentelystään.

Anna-Liisalla on edelleen visusti tallessa komennustodistus, josta käy ilmi, että hänet on palautettu Lottatöistä Viipurin piiristä 7.10.1944.

Kysyttäessä sodan ajan peloista, muistelee Siro desantteja.
– Sotatoimialueella olevia desantteja piti varoa. Tiedän myös, että toimisto joutui ampumaan desantin, kun sellainen saatiin kiinni.

Ylipäätäänkin juuri tilanteiden ennalta-arvaamattomuus oli sodan aikana koko ajan läsnä.
– Äyräpäästä lähdettäessä meillä oli käytössämme esikunnan lava-auto, joka ei ollut kooltaan kovin suuri.
Reitillämme oli kolmen kilometrin pätkä aukeaa maantietä, jonka varrella ei ollut lainkaan puita. Yläpuolellamme lensi tiedustelulentokoneita, joista yksi oli erityisen matalalla ja muistan
katsoneeni tätä lentäjää suoraan silmiin. Hänellä olisi ollut mahdollisuus ampua autoa kohti, mutta hän ei sitä tehnyt. Automatka päättyi siihen, että hyppäsimme ojaan turvaan.

Sodanaikana Siro työskenteli kaikkinensa useissa erilaisissa tehtävissä.
”Työ tekijäänsä opettaa”, hän toteaa. Tämä lausahdus on pitänyt paikkansa myös myöhemmässä elämässä. Työ ja harrastukset ovat olleet Anna-Liisalle läpi elämän erittäin tärkeässä roolissa ja auttaneet myös vaikeampina aikoina.

Työuransa Siro on tehnyt Postilla ja Lennätinlaitoksella. Ura alkoi Toijalassa, jossa Siro asui 15 vuotta ja jonka aikana myös tytär syntyi.

Toijalasta Siro perheineen muutti vuonna 1957 Tampereen Kalevaan ja näin ollen työpaikka siirtyi Tampereen pääpostiin sekä myöhemmin Pyynikin haarakonttoriin.
– Vuonna 1944 muutin Toijalaan, jossa tätini asui. Pian totesin, että joku työpaikka olisi keksittävä. Kysyinkin töitä kahdesta paikasta, joista toinen oli Toijalan posti. Minulle vastattiin, että voisin aloittaa työt seuraavana päivänä, Anna-Liisa kuvaa postiuransa alkua.

Myös harrastustoiminnan puolella Anna-Liisa on ollut hyvin aktiivinen. Hän on ollut mukana muun muassa Marttojen ja seurakunnan toiminnassa kuten myös useissa eri kuoroissa.
Hän oli 1960-luvulla myös mukana keräämässä rahaa Tammenlehvätaloja varten ja on saanut tästä myös kunniamerkin.
– Haluan lähettää kiitokset koko Tampereen Sotaveteraanien Huoltoyhdistykselle, joka on järjestänyt paljon erilaista toimintaa ja jolta olen saanut tukea kaikissa tilanteissa. Erityiskiitokset puheenjohtaja Nuutiselle, joka antoi aikoinaan luvan sekakuoron perustamiselle, hän kiittää.
Kuorolaulu ja musiikki ylipäätäänkin ovat Sirolle hyvin tärkeitä.

Vaikka hän ei enää itse minkään kuoron toiminnassa ole mukana, käy hän säännöllisesti tyttärensä kanssa Tampere-Talossa kuuntelemassa konsertteja. Iän myötä harrastukset eivät olekaan suinkaan vähentyneet, ainoastaan hieman muuttuneet. Tällä hetkellä työn alla on muun muassa englannin kielen opiskelu.

Teksti ja kuva Veera Kivimäki