Viime sotiemme invalidien ja muiden veteraanien valtakunnallisista organisaatioista ja järjestötyöstä on kirjoitettu monia historiateoksia. Ne ovat keskittyneet ko. järjestöjen omaan toimintaan. Sotainvalidien Veljesliitto perustettiin 1940, Suomen Sotaveteraaniliitto 1964 (SVL, edeltäjä 1957) ja Rintamaveteraaniliitto 1964 (RVL) sekä Rintamanaisten liitto 1980 (tässä niistä viimeksi vahvistetut liittonimet). VTT Olli Kleemolan syksyllä 2025 julkaistu teos Veteraanit ja suomalainen yhteiskunta poikkeaa aiemmista, sillä teos käsittelee kaikkia veteraanitoimijoita. Teos ei ole järjestöhistoriikki, vaan siinä kerrotaan veteraanisukupolven asemasta ja toiminnasta 85 vuoden ajalta. Teoksessa on paljon esimerkkejä Tampereen Sotaveteraanien Huoltoyhdistyksen toiminnasta vuosikymmenten aikana.
Kleemola pohtii mielenkiintoisesti, jos Suomen Aseveljien Liittoa ei olisi vuonna 1945 ulkopoliittisista syistä jouduttu lakkauttamaan. Koska liitto teki hoiva- ja tukityötä, niin olisiko myöhempiä liittoja tarvinnut lainkaan perustaa. Silloin ei olisi tullut lähes 20 vuoden katkosta vammautumattomien veteraanien järjestötyöhön. Äärivasemmistolainen suhtautuminen tuli esille muun muassa ”suojeluskuntahaamujen” näkemisessä, joka oli poliittisesti yhdistetty valkoisen Suomen perinteeseen.
Veteraanien vaikutus yhteiskunnassamme oli suurimmillaan 1970-luvulla, jolloin eduskunnassa oli parhaimmillaan 93 kansanedustajaa, jotka olivat palvelleet veteraanitunnukseen oikeuttavissa tehtävissä. Samaan aikaan kasvoi tarve ikääntyvien haavoittumattomien veteraanien saamiseksi lakisääteisten eläkkeiden ja sosiaalisten tukien piiriin. Käyttöön otettiin rintamasotilastunnus ja rintamapalvelustunnus, jotta tiedettiin, ketkä olivat veteraaneja.
Järjestö- ja edunvalvontatyön moottoreina olivat asevelihenki, veljesapu, maksamattoman kunniavelan lunastaminen, paikallistason aktiivisuus, talkootyö. Paikallisen toiminnan tärkeyttä niin sotainvalidi- kuin veteraanityössä Kleemola korostaa hyvin. Toimintaa haittasivat ulkopoliittinen varovaisuus, valtion talouden niukkuus, liittojen väliset skismat. Aikaa myöten sodan häviön mielialasta siirryttiin torjuntavoiton käsitteeseen ja sitä myöten sotasukupolven työn arvostamiseen.
Veteraanijäsenkunnan harvetessa toimintavastuuta ottivat kannattajajäsenet. Liittojen yhteistyö parani, kun 2000-luvulle tultaessa muodostettiin yhteistyöelimiä edunvalvontaa, keräystoimintaa ja perinnetyötä varten, toimitilat yhdistettiin ja siirryttiin yhteiseen lehteen. Jo vuonna 2003 liitot perustivat työtä jatkamaan Tammenlehvän Perinneliiton (TaPe). 22 vuotta myöhemmin kaikki toiminta on TaPen alaisuudessa, niin hoiva-, tuki- ja keräystyö kuin perinnetyö.
Olli Kleemola toteaa teoksen lopussa, että kun ajallinen etäisyys lisääntyy, niin perinteen säilymistä ei takaa mikään organisaatio, vaan se, miten tulevat sukupolvet sisäistävät veteraanien turvaamat ja takaamat arvot.
Kleemolan teosta voi ostaa muun muassa toimistoltamme (hinta 26 euroa). Se sopii hyvin myös lahjaksi. Teos löytyy myös PIKI-kirjastosta.

Jouni Koskela

Olli Kleemola, Veteraanit ja suomalainen yhteiskunta, 424 sivua, Gaudeamus, 2025