On vuosi 1939 Sallan Sovajärvellä. Maija Pollari o.s. Parkkinen ei ole vielä kolmea vuotta, kun tulee lähtö evakkoon. Ensin yhdeksänlapsinen perhe siirtyy Kemijärvelle, josta sitten Käylän kylään  Kuusamon pohjoispuolelle. Kun perhe vielä jatkosodan aikana palaa takaisin, se löytää kotinsa poltettuna. Maijan vanhemmat lapsineen asettuvat nyt Suomen puolelle Sallan pitäjään.

Maijan uusi koti Sallassa.

Syksyllä 1944 tuli seuraava lähtö, nyt junan härkävaunussa Kokkolaan. Maijan isä tuli myöhemmin hevosella hakemaan perheensä Alavetelin Jolkkaan, jossa perhe asui ns. kesätorpassa. Talo oli talvella todella kylmä. Seuraavana syksynä 1945 Maija sairastui, ja hänet vietiin muiden lasten mukana kylmältä suojaan Pietarsaaren lastensairaalaan. Alavetelissä muu perhe asettui asumaan Lindroosin kaupan yläkertaan.

Tuli vuosi 1946. Maija oli 9-vuotias, kun vanhemmat päättivät lähettää hänet sotalapseksi Ruotsiin. Isä vei hänet junalla Turkuun, josta S/S Arcturuksella matka jatkui Tukholmaan. Siellä odottivat ensiksi täisauna ja terveystarkastus. Uusi koti löytyi Skånesta, Kristianstadin läheltä uskovaisesta perheestä. Perheellä oli vauras maalaistalo, jonka töihin Maija osallistui ja viihtyi todella hyvin. Kouluun Maija ei ruotsin kieltä taitamattomana voinut mennä. Kun kotiinlähdön aika koitti seuraavana kesänä, Maija ei olisi halunnut lähteä. Hän oli unohtanut suomen kielen ja kutsui sijaisperheen vanhempia isäksi ja äidiksi. Paluumatkasta Suomeen Maija ei muista mitään muuta kuin eväänä olleen luumupussin.

Vuonna 1947 syyskesällä Maijan junan saavuttua Tornion asemalle kukaan ei ollutkaan pientä kotiintulijaa vastassa. Maija arvelee syyksi kirjoitusvirheen: sukunimi Parkkinen oli kirjoitettu muotoon Parkkonen. Maijalle järjestyi kuitenkin tilapäinen yösija, mutta seuraavana päivänä hänet vietiin takaisin asemalle; Ruotsista oli nimittäin tulossa uusi erä sotalapsia Suomeen. Maija jäi kuitenkin jälleen yksin asemalle. Sitten hänet laitettiin etelään menevään junaan, ja Kemissä hän törmäsi isosiskoonsa, joka oli tullut hakemaan omaa tytärtään sotalasten joukosta. Siskon mukana hän pääsi takaisin lapsuusperheensä luokse Sallan Aholanvaaraan, jonne oli asetuttu Alavetelin vuosien jälkeen asumaan. Sinne, Sallan Kuukasviitaan, oli rakennettu uusi koti 1948.

Uudessa kodissa vietettiin sitten Maija Parkkisen ja Antti Pollarin häitä 1955. Maija ja Antti olivat tutustuneet Sallassa, jonne Antti oli tullut tapaamaan sisartaan, Maijan veljen vaimoa.

Pian häiden jälkeen Antti ja Maija muuttivat Keski-Pohjanmaalle Veteliin. Pollarin perheeseen syntyi kaksi lasta, Pekka vuonna 1956 ja Tiina 1972. Lapsenlapsia Maijalla ja Antilla on neljä, lastenlastenlapsiakin jo viisi.

Nyt jo 89-vuotias Maija viettää eläkepäiviään Vetelissä viihtyisässä kodissaan puolisonsa Antin kanssa. Hänen lempiharrastuksiinsa kuulu käsitöiden teko. Raskaista kokemuksistaan huolimatta hän on säilyttänyt valoisan elämäasenteensa. Maija seuraa tarkoin maailman tapahtumia ja erityisesti Ukrainan tilanne huolestuttaa häntä kovin.

Usein mieleen nousee hätä sodan keskellä elävistä lapsista, joiden kohtaloon Maija sanoo voivansa sydämestään samaistua.

Mieleenpainuvasta juttutuokiosta Maijaa kiittäen

Maija ennen paluuta Ruotsista Suomeen.

Hilkka Läspä