Juhannuksena 1944 Talin ja Ihantalan kylien alueella alkoi historiallinen taistelu. Tähän pohjoismaiden suurimpaan taisteluun osallistui 50 000 sotilasta Suomen puolella ja vihollisen vahvuus oli noin 150 000. Merkittävä tekijä suomalaisten torjuntavoittoa ja vihollisen hyökkäyksen pysäyttämisessä oli panssaridivisioonan rynnäkkötykkipataljoonalla. Taisteluun osallistui myös alikersantti Olavi Taponen yhden sinne määrätyn rynnäkkötykin johtajana 25.6.1944. Kolme päivää ennen tätä hetkeä hänet ja Olof Lagus oli palkittu 2. luokan Vapaudenmitaleilla. Nyt aamulla klo 7:00 Taposen vaunu oli komennettu Murokallio nimisen paikan kallioleikkaukseen Portinhoikan -Talin tienvarteen odottamaan ja ottamaan vihollisen vaunut vastaan.
Olavi Taponen kertoi:
”Tähystäessäni ja usvan samalla haihtuessa johtajan haarakaukoputkella Talin suuntaan havaitsin 3 km pitkän suoran hiekkatien päässä runsaasti vihollisen panssarikalustoa ja massoittain sotilaita. Pian onnistuin laskemaan, että Murokallion-Hiihkallion suomalaispuolustusta päin oli tulossa ainakin 32 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä kannet täynnä jalkaväkeä. Vaunujen molemmilla puolilla juoksi nuoria jalkaväkisotilaita. Päästyään Leitimojärven lounaispäässä Jalkaväkirykmentti 13:n asemiin panssarit jatkoivat nyt jonossa tiellä vahvoine suojamiesjoukkoineen. Nuoren elämämme hetket näyttivät luetuilta.”
Alikersantti Taponen päästi vihollisen kärjessä edenneen vihollispanssarin noin 300 m päähän. Jolloin hän antoi tulikomennon vaununsa ampujalle korpraali Toivo Juomolle. Vastaukseksi hän sai Juomolta huudon. ”Häiriö, tykki ei toimi!” Taponen ilmoitti radiollaan takana olevalle vaunulle ja pyysi heitä ottamaan heidän vaunun paikan kallioleikkauksessa, jossa oli suojaisa tuliasema tielle kohti vihollisvaunuja. Taposen vaunu ei siis pystynyt ampumaan ensimmäistäkään laukausta tuossa kohtaa, eikä myöskään takana suojassa ollut rynnäkkötykki.
Kolme komppanian vaunuista oli ilmasuojassa noin 500 m taaempana. Niihin ei Taponen saanut yhteyttä radiolla, koska miehistöt olivat autuaan tietämättöminä edessä olevasta tilanteesta ja siirtyneet ruokailemaan. Taponen oli saanut vaununsa käännettyä ja ajettua ruokailijoiden luo kertomaan tilanteesta.
”Ettekö tajua? Ryssähän painaa tien täydeltä kohti Juustilaa ja sotkee teidät pian Kannaksen hiekkaan!”
Tästä syntyi vipinää ja ruokailemassa olleet vaunut suuntasivat Ihantalan suuntaan. Myös Taponen käänsi vaununsa ympäri muiden perään, mutta venäläisten vaunujen ruuhkassa syntyi erikoinen tilanne. Joitakin neuvostopanssareita ehti ohittaa suomalaiset vaunut edeten tiellä kohti Portinhoikkaa ja tuonne suuntaan oli vain yksi ura edettäväksi vaunuilla. Nyt tuota uraa eteni venäläisiä vaunuja ja heidän perässään alikersantti Taposen vaunu ja niiden perässä lisää vihollispanssareita sekä kersantti Pentti Nertamon vaunu vielä jossain välissä venäläisiä vaunuja. Ennen kuin Nertamon vaunu oli ehtinyt uralle, olivat he tuhonneet tieltä yhden vihollisen T-34 vaunun ja ottaneet siltä vapautuneen välin letkassa. Tilanne oli ollut siinä määrin sekava, että vihollinen ei ollut osannut antaa yhtään tulikomentoja kohti suomalaisten vaunuja, vaikka ampumaetäisyydet olisivat olleet lyhyitä avojonossa. Venäläisten tavoite oli edetä Saimaan kanavalle valitun uran suuntaisesti, eivätkä he välittäneet sivuteistä tässä kohtaa. Taponen käänsi vaununsa Portinhoikan tienhaarasta 150 m pohjoiseen ja käänsi vaununsa ympäri.
Olavi Taponen kertoi:
”Panssarimies Juomoja pyysi nyt minut ampujan paikalle poistamaan tykin häiriötä, sillä Juomojalle oli opetettu teorian tunneilla, että mikäli hankalia häiriöitä ilmenee, kannattaa oitis kääntyä asentajan tai Saksassa koulutuksensa saaneiden puoleen. Nuoremmille näytti opetetun, että me vanhemmat tunnemme Sturmin paremmin. Noudatin Topin pyyntöä, irrotin ampujan oikealla puolella sijainneen sähköisen laukaisujärjestelmän johtoputken, pyyhkäisin sen päässä olleen vetisen ja paksun suojarasvan haalarini punttiin ja kiinnitin putken paikoilleen. Puristin käsikosketinta. Vihreä merkkivalo syttyi antaen tiedon siitä, että virtapiiri oli tältä kohdin kunnossa. ”
Panssarimies Olavi Taponen oli kuulunut niihin miehiin, jotka oli lähetetty vuotta aiemmin kesällä 1943 Saksaan saamaan koulutusta rynnäkkötykkeihin. Olavi Taponen oli ollut ennen panssarijoukkoja tykkimies ja palvellut Kenttätykistörykmentti 8:ssa ja sen 9.Patterin tulenjohtueessa. Vuoden 43 alussa perustettuun Rynnäkkötykkipataljoonaan haettiin ennen kaikkea vapaaehtoisia tykistön aselajin miehiä. Koulutus oli alkanut 20. helmikuuta Äänislinnassa, jonne Taponen saapui ensimmäisten aloittavien miesten mukana tyhjillään oleville Ukonkasarmeille. Miehiä tuohon koulutettavaan joukkoon saapui ympäri Suomea. Koulutus Suomessa oli BT-42 rynnäkkötykkiin tähän aikaan. Tuosta joukosta valikoitui ja aloitti kesäkuun 12. päivänä 1943 kolme upseeria, 14 aliupseeria ja 22 panssarimiestä salaisen koulutuskomennuksen. Osasto sai uudet varusteet parhaasta päästä ja siirtyi junalla Helsinkiin ja sieltä 19.6 Hankoon ja seuraavana päivänä laivalla Tallinnaan. Laivamatkan aikana osaston päällikkö kapteeni von Troil vasta kertoi muulle osastolle, että heidän määränpäänsä on Berliini, jonne heidän junansa saapuu 23.6. Itse koulutus oli hiukan etelämpänä pääkaupungista. Jüterborg nimisellä paikkakunnalla sijaitsi Artillerieschule II:n alainen Sturmartillerieschule. Saksassa rynnäkkötykistö kuului osaksi kenttätykistöä, ei panssarivoimiin. Koulussa annettiin kurssimuotoisesti opetusta kaikille henkilöstöryhmille, jotka sijoitettiin rynnäkkötykistöön. Koulutuksen kesto oli neljä viikkoa, mutta suomalaisten kurssi venähti yhdellä lisäviikolla, koska suomalaisten mukana ei ollut tulkkeja. Upseerimme joutuivat toimimaan tulkkeina. Koulutus kesti arki aamuisin neljä ja iltapäivällä kolme tuntia. Keskiviikko ja lauantai päivillä koulutusta oli vain aamupäivän kolme tuntia. Sunnuntait olivat koulutuksesta vapaat. Opetusohjelma sisälsi 144 tuntia opetusta koulutusryhmälle, jossa Taponen oli. Koulutettavilla oli siis myös vapaa aikaa tutustua mm. Berliinin sekä Dresdenin nähtävyyksiin. Taponen pääsi myös Berliinin olympia stadionille seuraamaan Saksan mestaruussarjan loppuottelua. Yleisön joukossa oli myös omassa aitiossaan itse Adolf Hitler. Taponen palasi Helsinkiin 12. elokuuta ollen paisetoipilaana. Samaan aikaan kun laiva saapui Katajanokalle, oli ensimmäiset Stu-40 rynnäkkötykit saapuneet Katajanokalle myös. Taponen oli yhdessä alikersantti Tauno Haikan kanssa viikon komennuksella saapumisensa jälkeen Helsingissä ja toimi vaunujen esittelijänä Helsingin herroille, mm. valtioneuvoston jäsenille, etelän kenraaleille ja eversteille sekä muille, joilla oli lupa tutustua uuteen kalustoon. Viikon komennuksen jälkeen esittelijät saivat 14 vrk:n kuntoisuusloman, jonka jälkeen hekin suuntasivat takaisin Äänislinnan kasarmeille.
Koulutettava osasto sai koulutuksen Stu-40 rynnäkkötykkiin, joita Saksa myi Suomelle 59 kpl vuosien 43 ja 44 aikana. Sturmgeschütz III (StuG III) oli saksalainen rynnäkkötykki, joka oli Saksan eniten valmistama panssaroitu ajoneuvo toisessa maailmansodassa. Se oli rakennettu Panzer III -panssarivaunun alustalle. Alun perin se oli tarkoitettu liikkuvaksi, panssaroiduksi kevyeksi tykiksi jalkaväen tukemiseen, mutta jatkuvien muutosten myötä vuoteen 1942 tultaessa sitä käytettiin myös panssarintorjuntavaununa. Sturmgeschütz-sarjan vaunut ovat ehkä Suomen oloissa parhaiten tunnettuja erinomaisesta hinta/suorituskykysuhteestaan. Kääntyvän tornin puuttuminen madalsi rynnäkkötykin profiilia tehden sen havaitsemisen vaikeammaksi. Rakennusmateriaaleja ja rahaa säästyi panssarivaunuihin verrattuna, koska pyörivä torni oli kallis rakentaa ja kuulalaakereista oli pulaa. Rynnäkkötykin paino oli 23,9 tonnia, pituus 6,77 metriä. Leveys 2,95 ja korkeus 2,16 metriä. Vaunun panssarointi oli paksuimmillaan 80 millimetriä. Pääaseena 75 mm:n panssarivaunukanuuna ja lisäksi 7,92 mm:n MG 34 konekivääri. Vaunumiehistöön kuuluivat johtaja, ampuja, lataaja ja ajaja. Hevosvoimia 300 moottorissa ja maksimi nopeus tiellä 40 km/h. Suomessa vaunu sai lempinimekseen Sturmi. 30 taisteluun ehtineellä Sturmilla tuhottiin 87 vihollisvaunua. Vihollisille menetettiin tuhoutuneena tai muista syistä 8 vaunua.
Mutta palataan kesään 1944 ja 25. kesäkuuta hetkeen, kun kylmähermoinen alikersantti Taponen sai poistettua vaunun tykin häiriön lähellä Portinhoikan tienristeystä. Puolipäivä oli ylitetty ja kello kävi jossain yhden tietämillä. Taponen, vaikka oli vaunun johtaja, oli ampujan paikalla, kun vihollisen T-34-85:n havaittiin pyrkivän takaisin Talin suuntaan. Taponen ei empinyt, ammuttu kranaatti osui vihollisvaunun takaosaan ja vaunu lehahti tuleen. Toinen ja kolmaskin neuvostovaunu yritti edetä Taliin päin ja nämä kokivat saman kohtalon. Kaikki kolme vaunua jäivät tuhottuina roihuamaan niille sijoilleen. Hänen tilillään oli nyt 8 tuhottua vihollisvaunua. Aiemmat 5 vaunua silloinen korpraali Olavi Taponen saavutti 14-15.6 käydyssä Kuuterselän taistelussa.
Suomalaisten vastahyökkäys kohti Kuuterselkää alkoi 14.6 klo 22:45. Tykistön tulivalmistelun ja Junkers-pommikoneiden hyökkäyksen jälkeen jääkärit hyökkäsivät rynnäkkötykkien tukemana. Valitettavasti omien pommit putosivat osittain suomalaisten rynnäkkötykkijoukkojen ryhmityksiin, saaden pahaa tuhoa omissa. Vaunut pääsivät kuitenkin mukaan hyökkäykseen. Luutnantti Sartion johtama vaunujoukkue kärsi vaurioita ja se siirtyi alun voitokkaiden suoritusten jälkeen taaemmaksi huollattamaan vaunuja. Hyökkäyksen lähti luutnantti Aulangon johtovaunu. (Aulanko oli vaihtanut vaunuaan Liikolassa virtapiirin häiriön vuoksi). Jonkun matkaa kärjessä edettyään, joutui se vastatusten vihollisen ISU-152:n kanssa. Tähän mennessä Suomalaiset olivat nähneet moisia vain lehtikuvissa. ”Tulta!” kuului vaunujohtajan komento ja tykkiampuja, korpraali Olavi Taponen laukaisi. Osuma ja siihen pysähtyi 46 tonninen kolossi. Kaikki ketkä tiedostivat tapahtuneen, huokaisivat helpotuksesta. JP 4:n jääkärit pääsivät jatkamaan etenemistä vaunun molemmin puolin kohti Kuuterselän kylää. Pian vastaan tuli venäläinen hevosvetoinen panssarintorjuntatykkikomppania. Se kohtasi suomalaisten tulituksen ja vaunun oli pakko jatkaa yli tuskaa hirnuavien hevosten yli, jotta hyökkäys etenisi. Ennen kylänaukeata ilmestyi vasemmalta metsiköstä vihollisen T-34 ja laukaisi kanuunansa. Laukaus meni ohi Aulangon vaunun. Korpraali Taponen ampui puolestaan takaisin ja paremmalla tarkkuudella, vihollisen Sotka syttyi tuleen. Aulangon vaunu saavutti aukean ja samassa osui toisen neuvostosotkan panssarikranaatti Aulangon johtovaunun taistelutilan oikeaan ylänurkkaan. Vaunun panssariteräs murtui ja kappaleet sinkosivat taistelutilan takaseinään. Suurin teräksen palasista leikkasi lataajana toimineen panssarimies Paavo Havun pään kahtia. Muu miehistö säilyi ja vaunukin toimi, vaikka oikeassa otsapanssarissa oli ammottava aukko.
Olavi Taponen kertoi:
”Ajaja panssarimies Pentti Leppäkoski veti oikeasta sivukytkimestä taakse, itse puristin käsikosketinta, tykki totteli ja jälleen uupui vihollissotka Leningradin rintaman vaunuvahvuuksista. Panssarimies Havu oli pelastanut meidät. Hän oli juuri ennen kaatumistaan ehtinyt ladata kanuunan.”
Mutta taisteluja ei voinut jatkaa, sillä lataaja uupui vaunusta ja ilman sitä Sturmi oli taistelukyvytön. Vaunun johtaja ja Taponen jalkautuivat, kun vaunun ajaja lähti viemään kaatunutta lataaja joukkosidontapaikalle. Hetken kuluttua jalkautumisesta Taponen pyydettiin alikersantti Koskenniemen vaunuun ampujaksi, koska vakinainen tykkiampuja oli menettänyt hermonsa, työntynyt ulos luukusta ja juossut tukka hulmuten tulosuuntaan. Aulangon luvalla Taponen siirtyi toiseen vaunuun. Pian tuon tapahtuman jälkeen ja toimien ampujana siinäkin vaunussa. Taistelujen aikana, panssarivaunujen lisäksi, ehti Taponen ampua ja tuhota vihollisen muutakin kalustoa. Kuten kenttätykkejä, kuorma-autollisen vihollisen ammustarvikkeita ja lavalla ollen useampia vihollissotilaita kyydissä osuman räjäyttäessä auton totaalisesti palasiksi. Ei siis ihme, ettei kaikkia Taposen tuhoamia vaunuja saatu hänen voitoikseen sodan aikana, koska hän toimi useammassa vaunussa ampujana.
Alkujaan Taposen tuhoamat kolme voittoa oli kirjattu korpraali Toivo Juomojan saavutuksiksi virheellisesti. Juomoja ei tuolloin toiminut vielä edes tykkiampujana vaunussa.
Yleisesti suomalaiset kirjasivat ujosti alakanttiin tuhottuja vaunuja jostain syystä, mutta vihollisen sotapäiväkirjoista on voitu todeta heidän ilmoittamien määrien olleen per taistelu enemmän. Puolustukseksi voidaan sanoa, että taistelut ovat olleet kaoottisia ja niissä ei päällimmäisenä ole ollut muistaa ja kirjata kaikkea ylös muistiin.
Kenraalimajuri Lagus kirjasi 26.6 päivällä divisioonansa joukkojen tuhoamia vihollispanssareita Tali-Ihantalassa aiemmilta vastahyökkäyspäiviltä: 38 tuhottua, 4-5 epävarmaa ja 8-9 lähes ehjänä haltuun otettua vaunua. Nämä luvut hän lähetti IV armeijakunnan esikuntaan. Luvuissa on mukana Panssarijääkäripataljoonan, panssaritykkikomppanioiden, yksittäisten jääkäreiden lähitorjunta asein saavutetut voitot sekä Panssariprikaatin voitot. Saldoissa ei ole Raskaan Patteriston 14. tuhoamisia, vaikka he tykistökeskityksillä tuhosivat vihollisvaunuja jo ryhmitysalueille. Mutta silloin ei ollut myöskään suomalaisia vahvistamassa ja laskemassa tuhottujen romujen määrää.
Taposen tuhoamistyötä Portinhoikassa ei jäänyt pataljoonan kirjanpitoon, koska hänen komppaniastaan kaatuivat taistelussa henkilöt, jotka olisivat voineet korjata voittojen kirjaamisessa tapahtunutta sotkua. Taponen itse haavoittui 26.6 Nurmilammella Talinmyllyn pohjoispuolella, eikä hän täten myöskään ollut oikaisemassa tuhottujen vaunujen määrää esimiesten kirjanpitoon. Vasta vuonna 1996 virhe korjattiin ja puolustusvoimain komentaja myönsi Olavi Taposelle panssarituhoajan perusnauhan ja sen ylle kaksi lisänauhaa. 8 vahvistettua voittoa vihollisesta, joka oli kolmanneksi eniten kaikista panssarintuhooja miehistä!
Olavi Taposen vanhemmat olivat kotoisin menetetystä Karjalasta Heinjoelta, jossa myös Olavi oli syntynyt 11.2.1920. Olavilla oli kaksi siskoa Terttu ja Eevi. Välirauhan aikaan perhe asui Varsinais-Suomessa Marttilassa. Marttilassa Olavi tapasi myös aikanaan tulevan vaimonsa Ilmi Ester Lehtosen ja heidät vihittiin sodan jälkeen vuonna 1946. Ilmi oli kotoisin Turun suunnalta Merimaskusta ja asunut nuoruutensa Kakskerrassa, joka on nykyisellään Turkua. Ilmi oli päätynyt Marttilaan töiden perässä ja työskenteli kirjanpitäjänä kauppayhtymässä.
Sodan jälkeen heinjokilaisia sijoitettiin Karkkilan alueelle enemmänkin ja heidän mukanaan Olavi Taposen vanhemmat ja koko perhe päätyivät myös Karkkilaan asumaan. Valtion tila nimeltään Ropoin tila lohkottiin osiin ja Taposet saivat parinkymmenen hehtaarin maatilan, jossa peltoa oli n. 4-5 hehtaaria. Taposet raivasivat lisää peltomaata tilasta ja peltoala laajeni n. 11 hehtaariin. Tila oli karjatila tuolloin. Vuonna 1950 Olavin perheeseen syntyi poika, joka sai nimekseen Jorma. 50 luvulla tila siirtyi Olavin vanhemmilta hänen hoidettavakseen. Olavin isä menehtyi jo varsin nuoressa iässä 56 vuotiaana. Maatyöt olivat fyysisesti raskaita ja kuormittavia ja myös sodassa haavoittuneen Olavin työ ei ollut helpoimmasta päästä fyysisyydeltään pellon raivauksineen. Vuonna 1964 Olavi oli henkilöauton kyydissä, joka ajoi pahan kolarin kuorma-autoa päin. Olavi loukkaantui erittäin pahasti tuossa onnettomuudessa ja siitä seurasi lopuksi elämää vaivaavia hermostollisia kipuja. Sodassa Taponen oli haavoittunut suuhun ja saanut kranaatin sirpaleita ympäri kehoa. Nyt onnettomuudessa isku tuli suoraan kasvoihin ja kohdistui päähän. Olavi Taponen muuttui ihmisenä tuon aivovamman seurauksena.
Tila siirtyi 1981 pojan nimiin ja Jorma Taponen piti sivutoimisena tilaa, mutta päätyö oli metsätalousalalla. Olavi tai lempinimeltä ”Olli” kuten häntä jo armeijassa ja myöhemminkin kutsuttiin harrasti Suomen hevosten kasvattamista ja maatilalla oli useasti eri varsoja kasvamassa ja koulutettavana. Taponen osallistui myös harraste mielessä jäärata-ajoihin hevosensa kanssa, mutta hänen hevosensa olivat enemmän työtä varten kuin kilvan ajoon jalostettuja. Taponen piti kunnostaan huolta myös eläkepäivillään ja vaikka hän sai pitää ajokortin pitkään, ei hän välttänyt ahkeraa kävelyä ja kuntoilua myöskään viimeisimpinä vuosinaan. Mainittakoon myös, että Taponen oli myös 1960 luvulla perustetun Panssarikillan aktiivijäsen. Maatalostaan Olavi Taponen muutti rivitaloon Karkkilan keskustan alueelle, jossa hän asui viimeistä vuottaan lukuun ottamatta. Viimeisen elinvuotensa hän joutui viettämään hoivakodissa, koska oli kaatunut kotona pahasti ja toipuminen siitä ei enää edennyt entisen laisesti. Vuonna 2001 nukkui pois hänen vaimonsa Ilmi ja Olavi eli rivitalossaan itsekseen siitä eteenpäin. Olavi Taponen nukkui pois 12. helmikuuta 2011 ja hänet siunattiin Karkkilan keskustassa sijaitsevaan hautausmaahan vaimonsa viereen lepäämään.
Sodan muisto…
Vuonna 2007 sai ensi iltansa Tali – Ihantala 1944 taisteluista tehty elokuva, jonka ohjasi Åke Lindman. Taposen henkilöhahmo esiintyy nimi roolissa kyseisessä elokuvassa. Olavi Taponen vieraili myös itse elokuvan kuvauksissa aikanaan, saaden ansaittua huomiota myös paikalla olleilta median edustajilta. Kesän 1944 tapahtumista tulee kuluneeksi pyöreät 80 vuotta ensi kesänä. Ensi juhannuksena lippua salkoon nostaessa kannattaa hetki miettiä Tali – Ihantalan ja muitakin sotiemme veteraaneja, kuinka suurta ylivoimaa vastaan Suomen sotilaat aikanaan taistelivat ja maksoivat kovan hinnan, jotta siellä salossa liehuu siniristilippu.
Teksti: Juha Frosterus
Lähteet:
- Kirja: Erkki Käkelä, Laguksen rynnäkkötykit – Rynnäkkötykkipataljoona 1943-1944.
- Jorma Taponen haastattelu
- Panssarimuseo
- Wikipedia
.
Aamulla 25. kesäkuuta 900 putken tykistöryhmä ja 24 raskasta raketinheitintä aloittivat puolentoista tunnin tulivalmistelun. Tuon jälkeen vihollisen tankit jylisivät läpi Talin kylän kohti Portinhoikan risteystä. Heidän yllätyksekseen heitä oli kuitenkin vastassa Kenraalimajuri Laguksen Panssaridivisioona
Tilanne Leitimojärven luoteispuolella 25.6.1944 klo 12:10. 1.Rynnäkkötykkikomppanian vaunujen paikat on merkitty niiden numeroin. Hiihkallion kallioleikkauksessa etummaisena Alikersantti Taposen nro. 6 vaunu ja sen takana vänrikki Janhusen vaunu nro. 2 KUVA: Karttapohja Erkki Käkelä kirjasta; Laguksen rynnäkkötykit – Rynnäkkötykkipataljoona 1943-1944
Miehistön sijoittuminen Stu-40-vaunuun: edessä vasemmalla näkyy ajaja, keskellä ampuja ja ylimpänä oikealla vaununjohtaja. Lataaja istuu ampujan kohdallakanuunan peräkappaleen toisella puolella. KUVA: Parolan panssarimuseo
Stu-40-vaunut Ensossa Puolustusvoimien lippujuhlapäivänä 4. kesäkuuta 1944. Edessä 1.Komppanian kersantti Eino Vartian vaunu nro. 7 jäljessään Kuuterselkään jääneen alikersantti Ilmari Koskenniemen vaunu nro 6. KUVA JA KUVATEKSTI: Erkki Käkelä kirjasta; Laguksen rynnäkkötykit – Rynnäkkötykkipataljoona 1943-1944
R-706 on pesty Lohijoen rannalla Änislinnassa keväällä 1943. Tornissa Olavi Taponen, torniin nousemassa Eino Runtti ja taaempana Pentti Nertamo. Muut vasemmalta: Ilmari Koskiniemi, Hille Hoikka, Lauri Leiponen (taustalla), Matti Rajamäki (edessä), Uljas Inkinen, Viljo Hyppönen, Jaakko Kurikka-Jyrä, Sami Montin (?) ja oikealla Lauri Leppänen. KUVA: Erkki Käkelä kirjasta; Laguksen rynnäkkötykit – Rynnäkkötykkipataljoona 1943-1944 KUVA JA KUVATEKSTI: Erkki Käkelä kirjasta; Laguksen rynnäkkötykit – Rynnäkkötykkipataljoona 1943-1944
Suomalaiset rynnäkkötykkikoulutettavat aloittamassa aamupäivän palvelusta Rynnäkkötykkikoulussa Jüterbogissa. Vasemmalta: 1. korpraali Kurikka, korpraali Räsänen, panssarimies Soimala ja 5. korpraali Kuismin. Miehet oikealta: 1. alikersantti Liimatta, 2. alikersantti Nertamo, 3. alikersantti Peltomäki, 4. kersantti Hyytiäinen, 5. takana oleva panssarimies Taponen ja 6. edessä vääpeli Aulanko. KUVA: Erkki Käkelä kirjasta; Laguksen rynnäkkötykit – Rynnäkkötykkipataljoona 1943-1944
Äänislinnan poikia Berliinin keskustassa. Ärimmäisenä oikealla panssarimies Olavi Taponen. KUVA: Erkki Käkelä kirjasta; Laguksen rynnäkkötykit – Rynnäkkötykkipataljoona 1943-1944
1.Ryn.Tyk.P:n miehiä koulutuksessa Äänislinnassa. Ps.531-1 on lähetetty Varkaudesta käyttäjille suojalevyt paikallaan. Levyistä luovuttiin pian. Miehet vasemmalta: Olavi Taponen, Aulis Silvennoinen, Sami Montin, Reino Anttila, Honkola (?, ylempi), Adiel Sorvisto, kapteeni C.-B Kvikant (ylinnä),Veikko Haapamäki, Sulo Järveläinen, tuntematon, Joel Kuntto, Urho Virolainen, Eino Varia, Nikolai Kuismin, Aake Hermunen, Oiva Savela ja johtajan luukussa Pentti Nenonen KUVA: Erkki Käkelä kirjasta; Laguksen rynnäkkötykit – Rynnäkkötykkipataljoona 1943-1944
Tuhottu Venäläinen ISU-152-rynnäkkötykki Ihantalassa kesällä 1944. KUVA: SOT.VIRK. O.LINDH
Rynnäkkötykki Sturmgeschütz 40 Ausführung G Ps. 531-6,lempinimeltään ”Liisa” sijaitsee nykyisin Panssariprikaatin pääportilla Mannerheim-ristin ritarien muistomerkin luona. Vaunu on juuri se sama vaunu, jolla 15.6.1944 Kuuterselän taistelun aikana luutnantti Aulangon ampuja, korpraali Taponen tuhosi ”Liisaksi” nimetyllä vaunulla kaksi vihollisen T-34/85 vaunua ja yhden ISU-152 raskaan rynnäkkötykin. Vihollisvaunun osuman seurauksena vaunun lataaja, panssarimies Havu menehtyi lataajan tilassa – tämän osuman jäljet ovat edelleen nähtävissä lataajan luukun etupuolella. Kuvassa oleva Sturmi on Parolan Panssarimuseossa näytillä oleva Ps 531-19 ”Marjatta” lempinimeltään ja joka oli Olof Laguksen johtama vaunu KUVA: Wikipedia
Taponen Olavi esitys VR4 tlk myöntämisestä. KUVA: Panssarimuseo
Karjalainen Olavi ”Olli” Taponen oli Laguksen eturivin panssarisotilaita, jonka saavutukset tunnustettiin virallisesti vasta 1990-luvulla. Kuva Veteraanien juhlasta vuodelta 2004 Ihantalan 60 v , jossa paljastettiin molempien maiden yhteinen muistomerkki. Kuvassa panssarimies Olavi Taponen keppeineen ja kunniamerkkeineen toinen oikealta. Olavi Taponen oikealla puolella kuvassa Karkkilainen miinanraivaaja veteraani Pekka Frosterus, joka on niitä harvalukuisia veteraaneja, jotka ovat vielä keskuudessamme. KUVA: Kirjasta Stefan Forss: Tali – Ihantala 1944 Elokuva ja historia