Vänrikki Rainer Sormunen Tali- Ihantalan tulimyrskyssä

Rainer Eino Johannes Sormunen syntyi Helsingissä 1.5.1923. Isä Joelin sotilasapteekkarin tehtävä kuljetti perhettä ennen sotia Salmiin, Viipuriin, Lappeenrantaan ja Kuopioon. Vilkas karjalaispoika Rainer osallistui ennen talvisotaa pari vuotta vanhemman veljensä Leon kanssa suojeluskunnan poikaosaston toimintaan Viipurissa. Rainer halusi sotilastehtäviin talvisotaan jo 16-vuotiaana, mutta joutui ikänsä vuoksi tyytymään ambulanssin apumiehen tehtävään Parikkalan sotasairaalassa. Tehtävä oli nuorelle pojalle raju, kun haavoittuneita kuskattiin rintamalta kenttäsairaalasta sotasairaalaan.

Välirauhan aikana veli Leo oli saanut tietoa mahdollisuudesta siirtyä Saksaan sotilaskoulutukseen vapaaehtoiseen SS-pataljoonaan, josta Saksa ja Suomi olivat tehneet valtiollisen sopimuksen. Molemmat pojat olivat kiinnostuneita saamaan saksalaisen upseerikoulutuksen. Alaikäinen Rainer hyväksyttiin veljensä mukaan testien jälkeen hyvän fyysisen kuntonsa vuoksi. Palvelus Waffen-SS:ssä ja Wiking divisioonassa oli hänen osaltaan aluksi pääosin koulutusta. Talvella 1942 hän taisteli Ukrainassa Mius-joen kovissa kylmissä olosuhteissa ja sairastui pahoin. Toivuttuaan hänet määrättiin upseerikoulutuksen valmistavalle kurssille. Alkukesällä 1943 kaikki SS-miehet päätettiin kuitenkin kotiuttaa Suomeen.

Kenraali Ruben Lagus sovelsi sotatoimissaan panssaridivisioonan komentajana saksalaista hyökkäystaktiikkaa ja oli kiinnostunut saamaan täydennyksekseen kaikki SS-pataljoonan suomalaiset sotilaat. Tähän ylipäällikkö Mannerheim ei suostunut vaan sotilaat jaettiin useille joukko-osastoille. Lagus sai kuitenkin eniten näitä haluamiaan saksalaiseen sotatekniikkaan hyvin perehtyneitä miehiä. Heidän joukossaan ylikersantti Rainer Sormunen sijoitettiin Rynnäkkötykkipataljoonan toiseen komppaniaan 26.10.1943 ja alkoi perehdytys rynnäkkötykkivaunun johtajaksi. Pian tuli komennus reserviupseerikouluun ajalla 7.1.44.–29.5.44. Nuori kokelas Sormunen saapui Kannakselle juuri ennen Neuvostoliiton murskaavan suurhyökkäyksen alkua 10.6.1944.

Lohjalaiset tuntevat hyvin kenraali Laguksen sotatoimia, joista ylipäällikkö Mannerheim palkitsi hänet ensimmäisenä Marskin ritarina. Tässä kirjoituksessa siirrytään Laguksen johtamasta esikunnasta Tali-Ihantalan pohjoismaiden suurimman panssaritaistelun eturintaman tapahtumiin vänrikki Sormusen silmin Portinhoikan-Talin tielle 25.-26.6.1944. Tällä tiellä monet urhoolliset taistelijat kuten pataljoonien komentajat majurit Hynninen ja Mikkola, kersantti Lehväslaiho (sotakirjailijana tunnettu), luutnantti Talvitie, ylikersantti Brotell ja monet muut antoivat näyttönsä suomalaiseen sotahistoriaan. Tätä historiaa kuvaavat monet kirjat ja elokuvat.

Sormunen ehti ennen Tali-Ihantalaa pääosin lähettiupseerina osallistumaan Kuuterselän, Perkjärven, Rokkalanjoen ja Tienhaaran taisteluihin pataljoonansa mukana. Lähettiupseeriksi hän oli sopiva erinomaisen kielitaitonsa vuoksi. Erityisesti tästä oli apua, kun lähempänä Viipuria Suomi ja Saksa sopivat nopeasta saksalaisesta avusta. Sen mukana Lagus sai vahvennuksekseen saksalaisen rynnäkkötykkiprikaatin nimeltään Sturmgeschütz-Brigade 303. Tähän yksikköön Sormunen tuli pitämään usein yhteyttä. Tosin Lagus piti tätä hyvin aseistettua joukkoa lähinnä reservinä takalinjassa.

Iltapäivällä 25. kesäkuuta kenraali Lagus käski Jääkäripataljoona 3:n vastahyökkäykseen komentajanaan majuri Jouko Hynninen, ja tätä tukemaan majuri Heikki Mikkolan PsP:n raskaat vaunut (mukana Sotkalla kersantti Lehväslaiho) sekä majuri Eric Åkermanin RynTykP:n 2.K. Noin 40 vihollispanssaria oli tätä ennen murtautunut läpi linjojen Portinhoikan ja Juustilan välille uhaten vakavasti VKT-aseman puolustusta. Sormusen esimies 2.K:n päällikkö luutnantti Talvitie sai käskyn ilmoittautua hyökkäystä johtaneelle jääkäripataljoona 3:n komentajalle majuri Hynniselle. Talvitien komppaniassa oli kunnossa vain kuusi vaunua. Tästä syystä Sormunen johti tässä vaiheessa taistelukuormastoa, joka huolsi vaunujoukkueita antaen niille mm. ammus- ja polttoainehuoltoa. Päällikkö Talvitien vaunu oli Sormusella huollossa ja siksi Talvitie joutui liikkumaan jalan hyökkäyksen edettyä Portinhoikan jälkeen Hiihkallion taakse Talin peltoaukealle Leitimojärven länsipuolelle. Tietä ei voitu voimakkaan vihollistulen vuoksi käyttää ja pari vaunua juuttui pehmeään peltoon. Tässä vaiheessa Sormunen oli siirtämässä komppanian korjattua johtovaunua peltoaukean reunalle. Siinä oli voimakkaampi radiolähetin ja siksi se sai käskyn toimia tykistön tulenjohtovaununa. Tulenjohtajaksi saapui parikkalalainen luutnantti Siitonen, jota Sormunen pyysi istumaan vaunun johtajan paikalle. Itse hän sillä aikaa istahti tien penkalle piippua polttaen. Samalla Siitonen sai vaunun luukun kautta vihollisen panssarikranaatista täysosuman ja menehtyi heti. Vaunun miehistöstä lisäksi yksi kaatui ja kaksi haavoittui. Vaunu oli jätettävä, mutta myöhemmin se saatiin siirrettyä korjattavaksi. Sormunen oli tavannut vuosia sitten Siitosen sukulaistensa häissä, mutta sotilasvarusteiden vuoksi miehet eivät enää tunnistaneet toisiaan.

Nyt vänrikki Sormunen siirtyi panssaritaistelun kiihdyttyä tukemaan vaunuja ammushuollossa. Yhdessä avoimen Volkswagen maastoautonsa (Kübelwagen) kuljettajan karjaalaisen Lasse Olssonin kanssa he kuskasivat rynnäkkötykeille uusia ammuslasteja aamuyön aikana. Tämä oli sen verran rohkeaa touhua, että Sormusta alettiin kutsua hulluksi vänrikiksi. Näin säästettiin vaunuja, koska niiden ei tarvinnut palata kauaksi ammushuoltoon ja paljastaa arkaa peräpeiliänsä vihollisen panssareille. Ne lisäksi pystyivät ampumaan tauotta tehokkaammin vihollisen vaunuja. Sormusen toimia pidettiin erityisen oma-aloitteisina ja rohkeina.

Puolen yön jälkeen Hynninen johti jääkärinsä ja panssarinsa vähitellen peltoaukean keskelle metsäsaarekkeeseen. Tässä käytiin raivoisaa taistelua aamun tunneille saakka. Lopulta oli peräydyttävä voimistuneen vastuksen vuoksi viivyttäen takaisin aukean laitaan metsän suojaan, johon puolustuslinja asettui useiksi päiviksi. Talvitien komppania käskettiin nyt lepoon.

Yrjö K.K. Talvitien komppania tuhosi yön aikana 24 vihollisen vaunua sekä muuta kalustoa, ja menetti edellä kuvatun yhden omansa. Talvitielle ehdotettiin tämän jälkeen kaksi kertaa Marskin ritariutta, mutta näitä ehdotuksia ei päämajassa hyväksytty. Menestys perustui nopeampaan ja tarkempaan ammuntaan venäläisiin verrattuna. Taistelun jälkeen päällikköä ja joukkueiden johtajia haastateltiin Talin taisteluiden päätyttyä radioon. Talvitien komppania osallistui kuun vaihteessa vielä Laguksen suurmotin valtausyritykseen suojaten pääteitä Portinhoikan, Viipurin ja Ihantalan suuntiin. Tämän jälkeen Sormunen sai tehtäväksi kouluttaa yhdessä lähettiupseeri vänrikki Karlssonin kanssa saksalaista rynnäkkötykkiprikaatia sekä Mikkolan panssaripataljoonaa rynnäkkötykkien käyttöön suomalaisessa maastossa. Tämä toteutettiin sekä oppitunnein että maastoharjoituksin. Tämän lisäksi Sormunen huolehti yhteyden pidosta saksalaiseen prikaatiin. Sodan jälkeen muutamat saksalaiset suomalaispataljoonassa palvelleet veteraanit myös vierailivat Lohjalla Sormusen vieraana komentajansa suomalaisen SS-pataljoonan 1. komppanian päällikkö Karl-Heinz Ertelin johdolla, joka oli korkean saksalaisen Rautaristin ritariristin kantaja.

Sormunen osallistui vaunujoukkueen johtajana vielä Vuosalmen suurtaisteluun. Siellä hän haavoittui 12.7.44 päähän. Hän palasi vielä Lapin sotaan syyskuun puolivälissä. Miinoitusten ja siltojen hävittämisen vuoksi panssareita, eikä etenkään Sturm 40-malleja, voitu siellä syksyllä 1944 hyödyntää. Näin rynnäkkötykkimiesten ei tarvinnut juurikaan osallistua Lapin sodan taistelutilanteisiin. Sormunen kotiutettiin 15.11.1945.

Saksan itärintamalle osallistuneet entiset SS-miehet joutuivat NL:n painostuksen vuoksi ikävään tilanteeseen sodan jälkeen. Heitä ei hyväksytty enää ns. vaaran vuosien aikana puolustusvoimien, valtion eikä kuntien palvelukseen. Näin Rainer Sormusen ura jatkui yksityisten yritysten palveluksessa. Sodan jälkeen hän pätevöityi laborantiksi ja työskenteli Helsingissä kemian alan yrityksissä myyntitehtävissä ja myynnin esimiehenä. Sormunen siirtyi eläköidyttyään sodan jälkeen asumaan Lohjalle Karkalinniemeen ja osallistui aktiivisesti Lohjan reserviupseereiden ja sotaveteraanien toimintaan. Hänet ylennettiin reservin majuriksi vuonna 1983 ja hän on Lohjan reserviupseereiden kunniajäsen. Hän menehtyi 8.5.2014 ja hänet on haudattu sukuhautaan Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.

Teksti: Lauri Hietaniemi

Veteraani Rainer Sormunen haastattelu 1990 luvulta, jossa hän muistelee sota-aikoja ja sodan jälkeisiä asioita SS-miehen ja veteraanin perspektiivistä.

(Videoiden kestot 58min ja 11min )