Yrjö Kilpinen

Yrjö Kilpinen – Karjalohjan Mannerheim-ristin ritari

Karjalohjalla 31. heinäkuuta 1904 syntynyt Yrjö Kilpinen oli kirvesmies ja alikersantti, joka tunnettiin poikkeuksellisesta rohkeudestaan, oma-aloitteisuudestaan ja peräänantamattomuudestaan. Hän liittyi Karjalohjan suojeluskuntaan vuonna 1922 ja suoritti varusmiespalveluksensa Uudenmaan Rykmentissä vuosina 1924–1925.

Talvisodassa Kilpinen palveli huoltotehtävissä Karjalan kannaksella. Jatkosodassa hän toimi Jalkaväkirykmentti 13:ssa ryhmänjohtajana ja konepistoolimiehenä. Hän kunnostautui useissa taisteluissa vuonna 1941, erityisesti Tuulosjoella, Plotistinossa ja Jandeban alueella. Kilpinen osoitti huomattavaa henkilökohtaista rohkeutta muun muassa pelastaessaan haavoittuneen asetoverinsa voimakkaasta vihollistulesta sekä ottaessaan oma-aloitteisesti joukkueen johtoonsa sen johtajan haavoituttua.

Näistä ansioista marsalkka Mannerheim nimitti hänet Mannerheim-ristin ritariksi numero 59 15. toukokuuta 1942. Vakava haavoittuminen keskeytti Kilpisen rintamapalveluksen yli kahdeksi vuodeksi. Hän palasi vielä lyhyesti palvelukseen kesällä 1944.

Kilpinen oli itsenäinen ja suorapuheinen sotilas, jonka suhtautuminen sotilaskuriin aiheutti ajoittain ristiriitoja esimiesten kanssa. Poikkeuksellisista taistelusaavutuksistaan huolimatta hän ei saanut uusia ylennyksiä, vaan säilytti alikersantin arvonsa koko sotilasuransa ajan.

Sodan jälkeen Kilpinen palasi Karjalohjalle ja perusti puusepänverstaan. Hän eli kotiseudullaan kuolemaansa, 1. huhtikuuta 1983, saakka.

Yrjö Kilpinen muistetaan rohkeana ja oma-aloitteisena rintamasotilaana, jolle asetoverien auttaminen ja tehtävän suorittaminen olivat sotilaallisia muodollisuuksia tärkeämpiä. Hänen hautajaisiinsa Karjalohjalla osallistui kuusi Mannerheim-ristin ritariveljeä, jotka saattoivat aseveljensä viimeiseen lepoon.