Suomi joutui toiseen maailmansotaan ennen kaikkea siksi, että se pyrki säilyttämään itsenäisyytensä ja turvaamaan asemansa kahden suurvallan, Neuvostoliiton ja Saksan, välissä. Suomen kolme sotaa – talvisota, jatkosota ja Lapin sota – syntyivät kuitenkin erilaisissa olosuhteissa, eikä niiden syitä voi selittää pelkästään yhdellä tavoitteella.
Ensimmäisen maailmansodan seuraukset, suurvaltojen aluelaajennuspyrkimykset ja Euroopan turvallisuusjärjestelmän epäonnistuminen johtivat Suomen sotavuosiin.
Suomi joutui suurvaltojen eturistiriitojen keskelle
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Euroopan valtatasapaino muuttui perusteellisesti. Saksa menetti Versailles’n rauhassa alueitaan, sotilaallista voimaansa ja kansainvälistä vaikutusvaltaansa. Venäjän keisarikunnan hajoaminen puolestaan johti Suomen, Viron, Latvian ja Liettuan itsenäistymiseen.
1930-luvulla sekä natsi-Saksa että Neuvostoliitto pyrkivät laajentamaan vaikutusvaltaansa. Saksan kansallissosialistinen johto tavoitteli alueellista laajentumista ja Versailles’n rauhanjärjestyksen purkamista. Neuvostoliitto puolestaan halusi vahvistaa turvallisuusasemaansa ja määräysvaltaansa lähialueillaan.
Suomen kannalta ratkaisevaa oli Saksan ja Neuvostoliiton 23. elokuuta 1939 solmima Molotov–Ribbentrop-sopimus. Sen salaisessa lisäpöytäkirjassa Suomi määriteltiin kuuluvaksi Neuvostoliiton etupiiriin.
Tämä merkitsi sitä, että kaksi suurvaltaa sopi Suomen asemasta kysymättä Suomen mielipidettä.
Suomi oli ennen sotaa pyrkinyt turvaamaan asemansa pohjoismaisella puolueettomuuspolitiikalla. Erityisesti Ruotsilta toivottiin tukea, mutta sitovia sotilaallisia turvatakuita ei saatu.
Suomen turvallisuuspoliittinen liikkumavara kaventui ratkaisevasti, kun suurvallat sopivat etupiireistään ja Suomi jäi ilman sotilaallisesti sitoutunutta liittolaista.
Talvisota 1939–1940 – sota itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden puolustamiseksi
Neuvostoliitto piti Leningradin turvallisuutta tärkeänä perusteena Suomen vastaisille aluevaatimuksilleen. Suomen ja Neuvostoliiton välinen raja kulki Karjalan kannaksella lähellä Leningradia, ja Neuvostoliitto pelkäsi vihollisen voivan käyttää Suomen aluetta hyökkäykseen kaupunkia vastaan.
Syksyllä 1939 Neuvostoliitto vaati Suomelta muun muassa alueita Karjalan kannakselta, Suomenlahden saaria ja Hangon vuokraamista sotilastukikohdaksi. Vastineeksi tarjottiin alueita Itä-Karjalasta.
Suomen johto piti erityisesti Hangon sotilastukikohtaa ja puolustuksellisesti tärkeiden alueiden luovuttamista vakavana uhkana maan turvallisuudelle. Suomi oli valmis keskustelemaan rajatarkistuksista, mutta ei hyväksynyt Neuvostoliiton keskeisiä vaatimuksia.
Neuvottelujen epäonnistuttua Neuvostoliitto käytti Mainilan laukauksia tekosyynä kriisin kärjistämiseen. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30. marraskuuta 1939.
Neuvostoliiton perustama Otto Wille Kuusisen johtama Terijoen hallitus osoitti lisäksi, ettei kysymys ollut pelkästään rajansiirroista. Neuvostoliitto valmistautui korvaamaan Suomen laillisen hallituksen itselleen myötämielisellä hallinnolla.
Talvisota ei alkanut Suomen hyökkäyksestä, vaan Neuvostoliiton sotilaallisesta hyökkäyksestä. Suomelle sota oli puolustussota, jossa pyrittiin säilyttämään maan itsenäisyys, demokraattinen yhteiskuntajärjestys ja alueellinen koskemattomuus.
Talvisodan päättänyt Moskovan rauha 13. maaliskuuta 1940 säilytti Suomen itsenäisyyden, mutta maa joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle huomattavia alueita, muun muassa Viipurin ja suuren osan Karjalan kannasta.
Jatkosota 1941–1944 – turvallisuuden tavoittelua, menetettyjen alueiden palauttamista ja yhteistyötä Saksan kanssa
Jatkosodan syyt olivat talvisotaa monimutkaisemmat.
Talvisodan jälkeen Suomi oli vaikeassa asemassa. Neuvostoliitto jatkoi Suomeen kohdistunutta painostusta, ja Suomessa pelättiin uuden hyökkäyksen mahdollisuutta. Samalla Saksa oli noussut Pohjois-Euroopan hallitsevaksi sotilaalliseksi suurvallaksi miehitettyään Tanskan ja Norjan.
Suomi alkoi lähentyä Saksaa, jolta se sai aseita, elintarvikkeita ja sotilaallista tukea. Yhteistyö syveni sotilaalliseksi valmistautumiseksi Saksan suunnittelemaan hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan.
Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 Suomi oli jo tehnyt sen kanssa sotilaallisia järjestelyjä. Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Suomea 25. kesäkuuta, minkä jälkeen Suomen hallitus totesi maan olevan sodassa.
Suomen tavoitteet eivät kuitenkaan rajoittuneet pelkästään talvisodassa menetettyjen alueiden takaisinvaltaukseen. Suomen armeija eteni myös vuoden 1939 rajan yli Itä-Karjalaan, missä se miehitti laajoja alueita.
Tämän vuoksi jatkosotaa ei voida historiallisesti kuvata yksinomaan samanlaisena puolustussotana kuin talvisotaa. Suomen sodanjohdolla oli sekä turvallisuuspoliittisia että alueellisia tavoitteita.
Suomi pyrki parantamaan turvallisuusasemaansa ja palauttamaan talvisodassa menetetyt alueet, mutta teki tämän Saksan rinnalla ja osallistui myös hyökkäyssotaan Neuvostoliiton alueella. Siksi jatkosodan syitä arvioitaessa on tunnustettava sekä Suomen kokema turvallisuusuhka että sen johdon omat sotilaalliset ja poliittiset valinnat.
Kesällä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjuminen nousi Suomen tärkeimmäksi tavoitteeksi. Karjalan kannaksen torjuntataistelut auttoivat säilyttämään Suomen mahdollisuuden irtautua sodasta itsenäisenä valtiona.
Lapin sota 1944–1945 – rauhanehtojen täyttäminen ja saksalaisten joukkojen karkottaminen
Syyskuussa 1944 Suomi solmi aselevon Neuvostoliiton kanssa. Moskovan välirauhansopimus velvoitti Suomen katkaisemaan suhteensa Saksaan ja poistamaan saksalaiset joukot alueeltaan.
Pohjois-Suomessa oli kuitenkin edelleen suuri määrä saksalaisia sotilaita, joiden vetäytyminen Norjaan vei aikaa.
Aluksi suomalaiset ja saksalaiset pyrkivät järjestämään vetäytymisen ilman laajamittaisia taisteluja. Neuvostoliiton johtama valvontakomissio vaati kuitenkin nopeampia toimia, ja tilanne johti aseelliseen yhteenottoon.
Lapin sodassa suomalaiset joukot taistelivat entisiä aseveljiään vastaan. Vetäytyessään saksalaiset tuhosivat laajasti Lapin rakennuksia, siltoja ja tieyhteyksiä.
Lapin sota oli seurausta Suomen tekemästä välirauhansopimuksesta. Suomi joutui karkottamaan saksalaiset joukot täyttääkseen rauhanehdot ja turvatakseen irtautumisensa toisesta maailmansodasta.
Miksi suomalaiset olivat valmiita puolustamaan maataan?
Sotien syitä tarkasteltaessa on tärkeää erottaa toisistaan valtioiden poliittiset ratkaisut ja tavallisten suomalaisten kokemukset.
Suomalaisille sotilaille ja heidän perheilleen keskeinen kysymys oli usein yksinkertainen: säilyisikö Suomi itsenäisenä ja voisivatko ihmiset jatkaa elämäänsä omassa maassaan?
Vuoden 1918 sisällissodan jälkeen suomalainen yhteiskunta alkoi vähitellen eheytyä. Sosiaaliset uudistukset, kansalaisten yhdenvertaisuuden vahvistuminen ja yhteiskunnallisten vastakohtaisuuksien lieventyminen loivat pohjaa talvisodan aikaiselle kansalliselle yhtenäisyydelle.
Sotilaiden motiivit olivat silti yksilöllisiä. Isänmaallisuuden rinnalla vaikuttivat velvollisuudentunto, läheisten suojeleminen, kotiseudun puolustaminen ja vastuu omista asetovereista. Kaikki eivät suhtautuneet sotaan tai sen tavoitteisiin samalla tavalla.
Mitä historiantutkimus kertoo Suomen ratkaisuista?
Historiantutkimuksessa talvisodan luonne Neuvostoliiton hyökkäyksenä on selvä. Jatkosodan tulkinnassa on enemmän kysymyksiä, koska Suomen turvallisuustavoitteisiin yhdistyivät sotilaallinen yhteistyö natsi-Saksan kanssa ja Itä-Karjalan valloitus.
Esimerkiksi kansainvälisen oikeuden professori Lauri Hannikainen katsoo tutkimuksessaan, että Suomen toiminta vuonna 1941 liittyi Saksan hyökkäyssotaan, mutta sodan myöhemmissä vaiheissa Suomen toiminnan painopiste siirtyi puolustukseen.
Myös tuoreempi tutkimus korostaa, että Suomen ja Saksan yhteistyö oli suunniteltua ja laajaa jo ennen jatkosodan alkamista. Suomen johto teki ratkaisuja todellisen turvallisuusuhan alla, mutta sillä oli myös omaa päätösvaltaa.
Nämä näkökulmat eivät vähennä suomalaisten sotilaiden uhrausten merkitystä. Ne auttavat erottamaan toisistaan sotilaiden toiminnan, valtiojohdon päätökset ja sodan kansainvälisen taustan.
Johtopäätös – miksi Suomi soti?
Suomen sotavuosien 1939–1945 keskeinen yhdistävä tekijä oli pyrkimys säilyttää itsenäinen valtio suurvaltojen välisessä sodassa.
Talvisodassa Suomi puolustautui Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan. Jatkosodassa Suomi pyrki palauttamaan menettämänsä alueet ja parantamaan turvallisuusasemaansa Saksan sotilaallisella tuella, mutta osallistui myös hyökkäykseen vuoden 1939 rajojen ulkopuolelle. Lapin sodassa Suomi taisteli poistaakseen saksalaiset joukot maastaan ja täyttääkseen välirauhansopimuksen ehdot.
Sotien lopputulos oli Suomelle raskas. Maa menetti alueitaan, joutui maksamaan sotakorvauksia ja kärsi suuria inhimillisiä menetyksiä. Samalla Suomi kuitenkin säilytti itsenäisyytensä, parlamentaarisen demokratian ja mahdollisuuden päättää tulevaisuudestaan.
Juuri tämä on Suomen sotavuosien tärkein historiallinen lopputulos: Suomi ei saavuttanut kaikkia sodanaikaisia tavoitteitaan, mutta säilyi itsenäisenä valtiona.
Kirjan Länsi-Uudenmaan sotavuodet 1939–1945 näkökulmasta tämä tausta auttaa ymmärtämään, miksi myös Länsi-Uudenmaan miehet ja naiset joutuivat osallistumaan sotaponnistuksiin ja millaisissa historiallisissa olosuhteissa heidän ratkaisunsa ja uhrauksensa tapahtuivat.
.
Suomi
