lotta Liisa Leppäkoski (myöh. Mattila) sotavuodet pohjoisen lentotukikohdissa

Lotta Svärd -järjestö perustettiin virallisesti maaliskuussa 1921 tukemaan Suomen maanpuolustusta. Lotat toimivat vapaaehtoisina muun muassa muonitus-, lääkintä- ja ilmavalvontatehtävissä, mikä vapautti miehiä sotilaallisiin tehtäviin. Sotavuosina järjestön jäsenmäärä kasvoi noin 200 000:een, ja siitä muodostui maailman suurin naisten vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö.
Liisa Leppäkoski, myöhemmin Mattila, liittyi Pusulan Lotta Svärd -järjestöön jo 1930-luvulla. Sodan alussa hän palveli ilmavalvontalottana Pusulan seuratalo Ahjolan katolla. Myöhemmin hän sai komennuksen Pohjois-Suomeen ja Norjaan saksalaisten ilmavoimien lentotukikohtiin. Hänen palveluspaikkojaan olivat Kemin Lautiosaari, Petsamon Parkkina ja Norjan Banak, joissa hän työskenteli lentäjien ja upseerien muonitustehtävissä.
Liisan äidilleen lähettämät kirjeet vuosilta 1941–1944 antavat henkilökohtaisen kuvan lotan elämästä kaukana kotiseudulta. Työ saksalaisten upseerikasinoissa oli vaativaa, mutta muonitusolot olivat suomalaisiin oloihin verrattuna poikkeuksellisen hyvät. Tarjolla oli muun muassa tuoreita hedelmiä ja kahvia, joista Suomessa oli sota-aikana pulaa.
Pohjoisen lentotukikohdissa lotat joutuivat myös vihollisen ilmapommitusten vaaraan. Elokuussa 1942 Liisa kertoi Banakista äidilleen, kuinka pommituksen aikana kranaatinsirpale oli lentänyt ikkunasta hänen vuoteeseensa. Hän oli juuri ehtinyt nousta sängystä ja välttyi näin mahdolliselta vakavalta loukkaantumiselta.
Kirjeissä kuvataan sotatapahtumien ohella Jäämeren rannikon luontoa, arkisia huolia, vaatetuksen kulumista ja koti-ikävää. Sotilaallisia tietoja ei voinut kirjoittaa vapaasti, sillä kirjeenvaihtoa valvottiin ja sensuroitiin. Erityisesti Liisa kantoi huolta iäkkäästä äidistään ja rintamalla palvelevista veljistään. Kirjeet kertovat myös sisarusten kaipauksesta ja toiveesta sodan pikaisesta päättymisestä.
Vaarallisista tilanteista ja jatkuvasta koti-ikävästä huolimatta Liisa jatkoi palvelustaan velvollisuudentunnosta ja vakaumuksensa tukemana. Yhteiset kokemukset synnyttivät lottien välille pitkäaikaisia ystävyyssuhteita. Liisan lottakomennus päättyi syksyllä 1944, ja seuraavana vuonna hän avioitui kotiseudullaan.
Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin marraskuussa 1944 välirauhansopimuksen jälkeisissä oloissa. Järjestön perintöä ja lottien tekemää työtä alettiin myöhemmin vaalia säätiöiden ja lottaperinneyhdistysten toiminnalla. Vuonna 1991 perustettu Lotta Svärd Säätiö oli tärkeä osa lottien työn julkista tunnustamista.
Liisa Mattilan kirjeet ovat arvokas kuvaus pusulalaisen lotan sotavuosista. Ne kertovat naisten merkittävästä panoksesta maanpuolustukseen, mutta myös sodan arkisesta todellisuudesta: vaarasta, koti-ikävästä, läheisten puolesta tunnetusta huolesta ja velvollisuudentunnosta. Hänen kokemuksensa tuovat esiin sen usein vähemmälle huomiolle jäävän työn, jota naiset tekivät Suomen sotaponnistusten hyväksi.