Pohjois-Kymenlaakso oli talvi- ja jatkosodan aikana Neuvostoliiton aktiivisten sotatoimien kohde. Muun muassa Korian sillat ja Kouvolan rautatieverkosto olivat jatkuvien ilmapommitusten maalina. Alueemme ilmatorjunnalla oli äärimmäisen tärkeä rooli liikenteen solmukohtien ja asuinkeskittymien suojaamisessa. Utin lentotukikohdan hävittäjälentäjät suojasivat ilmatilaamme venyen uskomattomiin urotekoihin, vanhemmasta lentokalustosta ja lukumääräisestä alivoimasta huolimatta. Ilmavalvontaa suorittaneet lotat olivat tärkeä osa ilmatorjuntaa ja ajoissa annettu ilmahälytys antoi siviiliväestöllekin aikaa hakeutua pommisuojaan. Suojeluskunnille ja lotille kuuluukin iso kiitos vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämisestä.
Nykyisen Kouvolan miehet palvelivat talvisodan aikana pääasiassa 11. divisioonassa. Divisioonan tehtävä oli pysäyttää neuvostojoukkojen hyökkäys Mannerheim-linjalle. Myös 10. divisioonassa oli Keski-Suomen Rykmentissä palvelleita kouvolalaisia. 21. divisioonan JR 63 (3. täydennysjalkaväki-rykmentti) perustettiin Kymen sotilasläänissä ja sijoitettiin Kouvolaan.
Jatkosodassa kouvolalaisia palveli pääosin 4. divisioonassa, joka oli Salpausselän sotilasläänin perustama divisioona. Kyseiseen sotilaslääniin kuuluivat Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiiri sekä Pohjois-Kymen suojeluskuntapiiri. Tähän divisioonaan kuului Jalkaväkirykmentti 25, joka oli koottu Kymenlaakson reserviläisistä. Rykmenttiä kutsuttiin Piikkirykmentiksi vanhan kappalemitan piikin mukaan, joka tarkoittaa 25 kappaletta. Myös Jalkaväkirykmentti 7, Tyrjän rykmentissä oli kouvolalaisia sotilaita. JR 7 kuului 2. divisioonaan.
Reserviläisiä oli sijoitettuna kaikkiin aselajeihin maa-, meri- ja ilmavoimiin. Mannerheim-ristin ritareita alueeltamme nimitettiin 8. Kaatumiset ja haavoittumiset koskettivat syvästi myös Kymenlaaksoa. Pohjois-Kymenlaaksossa on 13 sankarihautausmaata ja niihin on siunattu tai haudattu yhteensä 1926 sankarivainajaa. Vapauden hinta oli kova.
Sivuvalikosta näet kaikki tähän mennessä julkaistut alaotsakkeet. Lista ei ole täydellinen; työ jatkuu.