Veteraanikiven muistolaatta paljastettiin 27.4.2025 Keravalla
Suomessa vietetään Kansallista veteraanipäivää vuosittain valtiovallan ja kansan kiitollisuudenosoituksena veteraani- ja sotasukupolvelle taistelusta itsenäisyytemme ja vapautemme hyväksi. Tänä vuonna teemana on ”Rauhanviesti”.
J.V. Snellman on todennut: ”Kansakunta, joka unohtaa kaatuneet soturinsa, unohtaa itsensä ja oikeuksistaan ensimmäisen – vapautensa”.
Keravalla, kiitollisuuden osoituksena, on kaupungin toimenpitein asennettu Paasikiven aukiolle Perinnekivi ja siihen veteraanipäivän alla muistolaatta. Perinnekivi seisoo arvoisellaan paikalla Keravan kasvatuksen, opetuksen, koulutuksen ja kulttuuritoimintojen kehdossa. Perinnekivellä kunnioittivat tilaisuutta Suomen lippu, veteraaniliput, Keravan Karjalaseuran lippu ja partiolippukuntien lippurivistö.
Muistolaatan paljastivat kunniakansalaisemme Matti Lahtinen ja Mirjam Silvander yhdessä nuorten partiolaisten kanssa. Nuoret myös laskivat kukkalaitteen perinnekivelle.
Juhlan musiikista vastasi MPK Etelä-Suomen Soittokunta ja Keravan Karjala-kuoro. Kaupungin tervehdyksen toi kaupunginjohtaja Kirsi Rontu. Keravan seurakunnan diakoniapappi Marika Dahl toi tilaisuuteen sanoman Rauhasta. Puheen ”Veteraaniajasta Perinneaikaan” piti Tammenlehvän Keravan perinnetoimikunnan puheenjohtaja Jarmo Ahonen.
Puheessa kerrattiin Suomen menestystarina taistelussa itsenäisyydestä. Teoista ja merkityksistä, kun koko kansan voimavarat on valjastettu vapauden säilyttämiseen. Puheessa tuotiin esiin huoli nuoristamme. Miten me aikuiset voimme rohkaista, kannustaa ja tukea nuoria tässä vaikeassa, ennustamattomassa maailmanpoliittisessa tilanteessa, kun isänmaankin haasteita riittää ratkottavaksi?
Suomalaisen kulttuurin keskeinen periaate sukupolvittaisesta jatkumosta; isältä – pojalle ja äidiltä tyttärelle, ei saa nyt katketa.
Veteraanisukupolven perinteiden siirtämisessä päähuomio tulisi kohdistaa veteraanien ja veteraanityön kantaviin ja ajan kulutuksen kestäviin aineettomiin tekijöihin: arvoihin ja asenteisiin, muistitietoihin ja kokemuksiin sekä erilaisiin merkkitapahtumiin liittyviin hyviin toimintamuotoihin ja toimintatapoihin. Tällöin oltaisiin lähellä veteraanisukupolven tuottamaa kansanperinnettä – voimme puhua veteraanisukupolven henkisestä perinnöstä.
Keskeisesti meidän kokeneempien on huolehdittava nuorten halusta ja kyvystä rakentaa sekä puolustaa omaa ja Suomen yhteistä tulevaisuutta – Suomea itsenäisenä ja kansanvaltaisena isänmaana. Veteraaniperinnetyössä jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin viisaus on hyvänä ohjenuorana: ”Kansa, joka ei tunne historiaansa, ei voi rakentaa tulevaisuuttaan”.
Suomen menestystarinassa ilmainen koulutus ja oppivelvollisuus, yleinen äänioikeus, ilmaisun- ja lehdistönvapaus sekä asevelvollisuusjärjestelmämme ja maanpuolustustahtomme ovat myös nuorten kasvun, oppimisen, harrastusten – hyvän elämän keskeisiä kivijalkoja.
Itsenäinen isänmaa ei ole itsestäänselvyys. Perinnekiven äärellä kiitämme ja kunnioitamme kunniakansalaisiamme – koko veteraani- ja sotasukupolvea – teitä, jotka kaiken tämän perintömaan olette meille taistelleet ja työllänne rakentaneet.
Kirjoittaja Jarmo Ahonen, jarmo.ahonen(at)kolumbus.fi
Kuva @Jarmo Ahonen: Muistolaatta, Perintö itsenäinen isänmaa, Rauha Keravan Srk
Lisätietoa: keski-uusimaa@tammenlehva.fi
Merja Kukkonen, tiedotusvastaava
meku.kukkonen(at)outlook.com