1 §
Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on:
Sotien 1939-1945 Lapin perinneyhdistys ry ja kotipaikka on Rovaniemi.
Tarkoitus ja sen toteuttaminen
Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Sotaveteraaniliitto ry:n (jäljempänä liitto) alueellisena jäsenyhdistyksenä
1. hoitaa ja vaalia sotien 1939—1945 ja sotasukupolven perinteitä ja arvoja Tammenlehvän Perinneliiton periaatteiden mukaisesti, toimia alueellisen perinnetyön koordinoijana ja toteuttajana sekä ylläpitää yhteenkuuluvuutta ja isänmaallista henkeä.
2. edistää ja valvoa Suomen sotien 1939—1945 veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä yhteiskunnallisia etuja, toimia toimeentuloturvan ja asumisolojen parantamiseksi ja kotipalvelujen ja kuntoutuksen edistämiseksi,
Yhdistyksen toimialueena on Lapin maakunnan alue. Toimialueen vahvistaa liiton hallitus.
3 §
Tarkoituksen toteuttaminen
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys toimialueellaan
1. huolehtii sotien 1939-1945 sotasukupolven perinteen ja arvojen siirtämisestä tuleville sukupolville, kokoaa alueensa toimijoita yhteisiin perinnetyön hankkeisiin, ohjaa ja koordinoi alueellista ja paikallista perinnetyötä, järjestää alueellisia perinnetyön tapahtumia, seuraa perinnetyön kohteiden hoitoa ja kuntoa sekä tekee aloitteita ja esityksiä perinnetyön toteuttamiseksi ja kehittämiseksi
2. seuraa Suomen sotiin 1939-1945 osallistuneiden veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä oloja, tekee aloitteita ja ryhtyy toimiin heidän elinolojensa turvaamiseksi ja kehittämiseksi.
3. harjoittaa tukitoimintaa ja perinnetyötä edistävää neuvontatoimintaa ja viestintää
4. pyrkii saamaan kansalaisia ja yhteisöjä tukemaan sotien 1939-1945 veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä tukitoimintaa sekä alueellista perinnetyötä
5. on yhteistoiminnassa yhdistyksen tukitoiminnan ja perinnetyön tarkoitusperiä edistävien julkisten ja yksityisten yhteisöjen ja säätiöiden sekä viranomaisten kanssa.
Yhdistys voi vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, järjestää arpajaisia, rahankeräyksiä sekä juhla- ja huvitilaisuuksia, harjoittaa kustannus- ja julkaisutoimintaa, jäsenpalveluja ja muistoesineiden myyntitoimintaa, perustaa rahastoja ja säätiöitä, hankkia ja omistaa kiinteistöjä sekä osallistua yhdistyksen tarkoitusperiä edistävien yhdistysten ja säätiöiden toimintaan.
Jäsenyys
4 §
Jäsenet
Yhdistyksen jäsenet ovat kunniajäseniä, puoliso- ja leskijäseniä, varsinaisia jäseniä ja kannattajajäseniä.
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi hallitus voi hyväksyä yksityisen henkilön tai rekisteröidyn yhteisön, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoitusperät ja haluaa tukea yhdistyksen toimintaa.
Veteraanijärjestöjen varsinaisina jäseninä olleet jäsenet kutsutaan kunniajäseniksi.
Kannattajajäseneksi hallitus voi hyväksyä yksityisen henkilön tai rekisteröidyn yhteisön, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa.
5 §
Yhdistyksestä eroaminen
Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä hallitukselle. Eroavan jäsenen on suoritettava yhdistykselle ennen jäsenyyden lakkaamista erääntyneet maksut sekä maksut, joihin hän on erikseen määrätyksi ajaksi sitoutunut.
6 §
Yhdistyksestä erottaminen
Hallitus voi kuultuaan jäsentä erottaa jäsenen, jos tämä
1) on jättänyt täyttämättä velvollisuudet, joihin tämä on yhdistyksen jäseneksi liittymällä sitoutunut,
2) on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut sitä tahi
3) ei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
7 §
Jäsenen velvollisuudet
Varsinaisen jäsenen ja kannattajajäsenen on kalenterivuosittain hallituksen määräämänä aikana suoritettava yhdistykselle vuosikokouksen päättämä jäsenmaksu. Kunnia-, puoliso- ja leskijäsenellä ei ole jäsenmaksua.
Jäsenellä on velvollisuus päivittää yhteystietonsa.
Yhdistyksen kokoukset
8 §
Kokoukset ja kokouskutsu
Vuosikokous pidetään vuosittain viimeistään huhtikuussa hallituksen kutsusta.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi, kokous niin päättää taikka vähintään yksi kymmenesosa yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä vaatii sitä kirjallisesti hallitukselta nimetyn asian käsittelemistä varten. Kokouksen ajan ja paikan määrää hallitus.
Kutsu vuosikokoukseen on toimitettava jäsenille vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta kirjeitse, sähköpostilla taikka ilmoittamalla siitä yhdistyksen tai liiton julkaisussa tahi toimialueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä.
Kutsu ylimääräiseen kokoukseen on toimitettava perille samalla tavoin ja samassa ajassa viipymättä kokouspyynnön tai -vaatimuksen esittämisestä.
9 §
Kokoukseen osallistujat
Päätösvaltaa kokouksessa käyttää kunnia-, puoliso-, leski- ja varsinainen jäsen, joka edellisen kalenterivuoden aikana on maksanut jäsenmaksunsa. Kukin varsinaisena jäsenenä oleva yhteisö voi valtuuttaa kokoukseen yhden edustajan.
Jokaisella äänioikeutetulla on yksi ääni. Äänestys on avoin, jollei suljettua äänestystä ole vaadittu ja kannatettu. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
Kannattajajäsenellä ja kannattajayhteisön edustajalla on yhdistyksen kokouksessa puheoikeus.
10 §
Kokousasiat
Vuosikokouksessa esitetään
1. hallituksen kertomus edelliseltä toimintavuodelta;
2. tilinpäätös edelliseltä toimintavuodelta;
3. tilintarkastajan/toiminnantarkastajien tilinpäätöksestä ja hallinnosta antama lausunto sekä hallituksen sen johdosta tarvittaessa antama selvitys;
päätetään
4. tilinpäätöksen vahvistamisesta;
5. vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille:
6. hallituksen ehdotuksesta toimintasuunnitelmaksi alkaneelle toimintavuodelle;
7. hallituksen ehdotuksesta talousarvioksi alkaneelle toimintavuodelle;
8. jäsenmaksun suuruudesta;
9. hallituksen jäsenten lukumäärä alkaneeksi toimintakaudeksi;
10. hallituksen jäsenten kokouspalkkioiden sekä matka- ja päivärahojen suuruudesta;
11. tilintarkastajan/toiminnantarkastajan palkkioiden suuruudesta;
valitaan
12. hallituksen puheenjohtaja;
13. hallituksen jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle;
14. edustajat Sotaveteraaniliiton liittokokoukseen
15. yksi varsinainen ja yksi varatilintarkastaja tai kaksi varsinaista toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa käsitellään
16. muut kokouskutsussa mainitut asiat, jotka voivat olla hallituksen esittämiä ja asioita, jotka jäsen on esittänyt kirjallisesti hallitukselle vuosikokouksessa käsittelemistä varten.
11 §
Hallitus
Hallituksen tehtävänä on johtaa yhdistyksen toimintaa lain, yhdistyksen päätösten ja sääntöjen sekä liiton päätösten mukaisesti, hoitaa yhdistyksen asioita, omaisuutta ja taloutta sekä edustaa yhdistystä.
Hallitukseen kuuluu vuosikokouksen vuodeksi kerrallaan valitsema puheenjohtaja, joka samalla on yhdistyksen puheenjohtaja ja vähintään kolme ja enintään viisitoista muuta jäsentä, sekä yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä, jotka vuosikokous valitsee kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Puolet jäsenistä ja varajäsenistä on vuosittain erovuorossa. Hallituksen jäsen voidaan valita peräkkäin enintään kolmeksi kahden vuoden toimikaudeksi.
Hallitus valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan varapuheenjohtajan.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet muista jäsenistä tai varajäsenistä on saapuvilla.
Hallitus voi ottaa toiminnanjohtajan, asettaa toimikuntia ja määrätä niiden tehtävät. Yhdistyksen paikallistason organisoimiseksi voi hallitus nimittää paikallisia perinnetoimikuntia.
Hallituksen velvollisuutena on vuosittain viimeistään toukokuussa toimittaa yhdistyksen toimintakertomus ja tilipäätös liittoon.
12 §
Alueellinen neuvottelukunta
Yhdistyksellä voi olla alueellinen neuvottelukunta. Neuvottelukunnan tehtävänä on seurata alueellisen perinneyhdistyksen toimintaa sekä edistää perinnetyön tarvitseman tuen saamista.
Alueellinen neuvottelukunta koostuu perinneyhdistyksen toimialueella toimivien Tammenlehvän Perinneliiton jäsenyhdistysten edustajista, yksityishenkilöistä sekä muiden perinneyhdistysten tarkoitusta tukevien yhteisöjen edustajista. Hallitus kutsuu neuvottelukunnan jäsenet kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
13 § Jäsenen aloite
Saadakseen varsinaisen kokouksen käsiteltäväksi vuosikokouksen asialuettelon kohdassa 16 tarkoitetun asian jäsenen on tehtävä siitä kirjallinen ilmoitus hallitukselle viimeistään helmikuussa.
14 § Nimenkirjoittajat
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, hallituksen varapuheenjohtaja, hallituksen varsinaisista jäsenistään nimeämä henkilö tai toiminnanjohtaja, aina kaksi heistä yhdessä.
15 § Tilinpito
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös ja toimintakertomus on kulloinkin viimeistään helmikuussa jätettävä toiminnantarkastajille/tilintarkastajalle. Näiden on annettava lausuntonsa tilinpäätöksestä ja hallinnosta viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta
16 §
Sääntöjen muuttaminen
Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia yhdistyksen kokouksessa. Muutokseen tarvitaan vähintään kaksi kolmasosaa äänestyksessä annetuista äänistä. Sääntömuutoksen rekisteröinti edellyttää liiton vahvistusta.
17 §
Yhdistyksen purkaminen
Yhdistyksen purkamisesta on päätettävä kahdessa yhdistyksen kokouksessa, joiden välillä on oltava vähintään kuukausi.
Purkamiseen vaaditaan kummassakin kokouksessa vähintään kolme neljäsosaa äänestyksessä annetuista äänistä.
Suunnitelma yhdistyksen purkamistoimista on tehtävä yhteistyössä liiton kanssa.
Yhdistyksen purkautuessa sen varat luovutetaan käytettäväksi purkautuneen yhdistyksen toimialueella tehtävään sotien 1939-1945 perinnetyöhön.
18 §
Lain säännökset
Niissä kohdin, joista näissä säännöissä ei ole määräyksiä, noudatetaan yhdistyslain säännöksiä.