Uusi muistomerkki tuntemattomille sankarivainajille Lappeenrantaan

Lappeenrannassa vietettiin sunnuntaina 25.8. 2024 viimeistä veteraanijärjestöjen kirkkopyhää. Messun jälkeen paljastettiin sankarihautausmaalla Tuntemattoman sotilaan muistomerkki.

Veteraanipäivän juhlapuheen piti iltapäivällä Sotkussa Lappeenrannan yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa. Koko puhe on luettavissa hänen Facebook-sivullaan.

– Tärkeimpänä oppina saimme sodissa eri rintamilla taistelleilta veljiltä ja siskoilta sen tosiasian, että Isänmaalle tärkeiden arvojen puolustaminen tarkoittaa sitä, että yhteisö asetetaan oman hyvinvoinnin, jopa hengen edelle. Tässä sekasortoisessa maailmassa oppi omien arvojen puolustamisesta on ajankohtaisempi kuin vuosikymmeniin, Saksa sanoi.

– Kunnianarvoisat Etelä-Karjalan veteraanijärjestöjen viimeisen kirkkopyhän sankarit. Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUTin rehtorina minulla on suuri kunnia saada kiittää teitä juhlapuheeni kautta suuresta henkilökohtaisesta panoksestanne edellisen, oman sekä tulevien sukupolvien hyvinvoinnin eteen. Teidän ansiostanne Suomi on yksi maailman parhaista, turvallisimmista, vihreimmistä sekä luotettavimmista paikoista elää ja tehdä työtä tulevien sukupolvien eteen.

– Me tässä salissa ja salin ulkopuolella emme unohda. Me, joille on suotu hetkeksi Isänmaassamme vetovuoro, lupaamme, että jatkamme työtä, jotta seuraavilla sukupolvilla olisi asiat vieläkin paremmin kuin meillä. Lupaamme myös tehdä kaikkemme jatkuvuuden eteen ja kasvattaa seuraavan sukupolven nuoret rohkeasti ottamaan vastuuta Isänmaan rakentamisesta, Saksa lupasi.

Messussa saarnasi kenttäpiispa Pekka Asikainen, ja muistomerkillä puhui kansaedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra.

Muistomerkki on taipalsaarelaisen taideseppä Antti Niemisen tekemä. Kiviveistoksella on korkeutta 180 senttiä, ja se kuvaa kypärä päässä olevaa sotilasta. Veistokseen on kiinnitetty rosoinen tuntolevy ilman tekstiä. Materiaali on Rapasaaren laiturista purettua graniittia.

Lappeenrannan sankarihautausmaalla lepää 2117 sankarivainajaa. Hautaustoimitukset jatkuvat edelleen, ja niissä haudataan Venäjältä etsinnöissä löydettyjä ja kotiutettuja sankarivainajia.