Koskettava talvisodan sekä sotalesken ja sotaorpojen tarina

Professori, emerita Hanna Tähti julkaisi 14.10.2026 Tampereella kirjansa Sodan kaksi rintamaa. Kirjaa kertoo sotilaan vaikeista vaiheista talvisodan rintamalla ja kotirintaman vaikeuksista sodan aikana. Sotalesken ja perheen osalta taistelu elämästä jatkui sodan päätyttyäkin.
Teoksen sisältö on kirjoittajalle hyvin läheinen, sillä sotilas oli hänen isänsä, alikersantti Martti Tähti (1912–1940), joka kaatui Viipurissa talvisodan toiseksi viimeisenä päivänä 12.3.1940. Hanna Tähti oli vain puolivuotias, kun hän menetti isänsä. Hänellä ei siis ole mitään muistikuvia isästään, mutta on tieto siitä, että hän on ollut isänsä sylissä ristiäisissä ja isän lomalla ylimääräisten harjoitusten aikaan. Kirja tuo esiin lämpimiä tunteita. Sota-arvoiksi jäivät myös kirjoittajan vanhemmat sisarukset 5-vuotias veli ja 2-vuotias sisar.
Hanna Tähti on koonnut kirjaan isänsä sotapolkuun ja kohtaloon nivoen talvisodan suomalaisjoukkojen vaiheet ja kulun Karjalan kannaksella JR17:ssä/JR7:ssä. Lyhyesti sanottuna kyse on nykyisen Pirkanmaan alueen miehistä Summan ja Viipurin taisteluissa. Tähti on käyttänyt lähteinä isänsä kirjeitä, muita sota-ajan kirjeitä sekä kyseisen rykmentin ja isänsä joukko-osaston taisteluista ja vaiheista kertovaa kirjallisuutta ja sotapäiväkirjoja. Martti Tähti oli Sääksmäeltä (nykyisin Valkeakoskea). Hänet on haudattu Toijalan sankarihautausmaalle.
Allekirjoittaneelle kirjan sisältö on erityisen mielenkiintoinen, koska oma isäni taisteli samassa rykmentissä, mutta eri pataljoonassa ja eri komppaniassa. Tähti kertoo hyvin oman isänsä osalta allekirjoittaneelle tututuiksi tulleet ”hölmön tölmäykseksi” nimitetyn joulunaatonaaton 1939 hyökkäyksen, sitkeän puolustamisen kovissa pakkasissa Summan puutteellisissa asemissa, peräytymisen kohti Viipuria, ja varustautumisen ja taistelut Viipurissa sekä talvisodan päättymisen.
Kirjan pääsanoma on kuitenkin sotalesken ja sotaorpojen tarina. Siitä, miten äiti huolehti perheestään niukoin taloudellisin voimavaroin, miten lapsille pyrittiin saamaan parempi elämä, mutta myös sodasta vaikenemisen. Kirjoittaja kuvaa hyvin isättömyyden: miksi minulla ei ole isää, pienen lapsen tajuamisen, että isä ei tule koskaan kotiin, kuvitelmat isästä, ja sen, että asiasta vaiettiin. Kirjoittaja on voinut palata kokemuksiinsa vasta myöhemmällä ikää sotaorpojen vertaistuen ja löydettyjen kirjeiden yms. kautta.
Hanna Tähti on vuosikymmenten ajan ollut aktiivinen toimija Kaatuneitten Omaisten Liitossa ja Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaisten yhdistyksessä. Hän on myös Tammenlehvän Pirkanmaan Perinneyhdistyksen hallituksen varajäsen.
Lukusuositus. Kirjaa voi ostaa suoraan tekijältä.

Jouni Koskela