Kertomus suomenhevosesta, joka tunnisti isäntänsä vielä neljän sotavuoden jälkeen
Erkki oli maatilan työhevonen, sotahevonen ja lopulta ansaittuja eläkepäiviään viettänyt ”naisten hevonen”. Sen tarina on säilynyt suvussamme muistona suomenhevosen uskollisuudesta, oppivaisuudesta ja korvaamattomasta osuudesta sotaponnistuksissa.

Isotätini Anna Heinijoki Laviasta, Heinolankulmalta, avioitui 1900-luvun alkupuolella tilallinen Kustaa Holman kanssa. Anna sai Heinijoesta Suodenniemen Heinijärvenmaahan myöhemmin mukaansa nuoren varsan, jonka nimeksi oli annettu Erkki. Erkki palveli Kustaata ja Annaa maatilan töissä, kunnes vuonna 1940 se otettiin Puolustusvoimien palvelukseen sotahevoseksi. Kahteen vuoteen Erkistä ei kuulunut mitään.
Vuonna 1942 isotätini Anna sai rintamalta kirjeen, joka oli kirjoitettu paksulla lyijykynällä tuhruiselle paperille. Kirjeessä oli lohdullinen viesti: ”Erkki on täällä rintamalla minun hevoseni ja voi hyvin. Minä pidän siitä hyvää huolta.” Viestin kirjoittanut hevosmies oli inkerinsuomalainen sotilas. Sitten seurasi jälleen pitkä hiljaisuus, eikä Erkistä kuulunut mitään.
Sodan päätyttyä Annalle Holmaan saapui viesti: Niinisalon varuskuntaan oli palautettu 70 sotahevosta, ja niiden joukossa oli myös Holman Erkki. Kustaa pakkasi polkupyöränsä tavaratelineelle säkillisen heiniä, pani reppuunsa ruisleivän ja lähti polkemaan 60 kilometrin päähän Kankaanpäähän.
Perille saavuttuaan Kustaa ilmoittautui hevosista huolehtineelle vääpelille. Tämä kertoi, että Erkki oli laitumella suuressa hevoslaumassa, mutta saattoi olla näin pitkän ajan jälkeen vaikeasti tunnistettavissa. Kustaa vastasi: ”Eiköhän se meidän Erkki sieltä löydy.”
Miehet menivät laitumelle ja katselivat suurta hevoslaumaa. Kustaa vihelsi. Ensimmäisen vihellyksen jälkeen ei tapahtunut mitään eikä vielä toisenkaan. Kolmannella vihellyksellä yksi hevosista hirnahti heikosti ja nosti päätään.
”Se on varmaan meidän Erkki”, Kustaa sanoi. ”Mennäänpä katsomaan ja varmistamaan asia.”
He menivät hevosen luo. Kustaa asettui sen eteen ja katsoi hevosta. Hevonen katsoi takaisin. Kustaa iski sille silmää – ja vääpelin hämmästykseksi hevonen iski silmää takaisin.
”Tämä on varmasti meidän Erkki”, Kustaa sanoi. ”Se on opetettu tunnistamaan vihellys, jolla kutsun sen luokseni. Kun tapaamme, olen opettanut sen iskemään silmää. Asiasta ei ole epäilystä.”
Kustaa sai Erkin mukaansa. Alkoi pitkä, vuorokauden kestänyt paluumatka heikkokuntoisen hevosen kanssa takaisin kotiin Holmaan ja Heinijärvenmaahan.

Kotiin päästyään Erkki sai viettää eläkepäiviä, eikä sillä enää teetetty maatalon raskaita töitä. Sen sijaan siitä tuli niin sanottu naisten hevonen. Se kuljetti isotätiäni Annaa ja muita lähiseudun naisia kauppa-asioille Lavian tai Suodenniemen kirkonkylälle. Erkki valjastettiin kevyiden rattaiden eteen, ja niin matka taittui.
Sota oli kuitenkin jättänyt jälkensä Erkkiin. Se oli joutunut pelkäämään räjähdyksiä ja ryntäämään tien sivuun suojaan. Eräällä kauppamatkalla nousi kova ukonilma. Kun ukkonen jyrähti, Erkki säntäsi rattaineen metsään. Onneksi rattaat pysyivät pystyssä ja säilyivät ehjinä, mutta naiset saivat tehdä melkoisen työn saadakseen Erkin takaisin tielle. Lopulta kaikki päättyi hyvin ja seurue pääsi kotiin.
Tällaista oli eläkkeellä olevan Erkki-hevosen elämä ja sen viimeiset palvelukset isotädilleni Annalle ja hänen puolisolleen Kustaalle. Erkki oli palvellut sotahevosena neljä vuotta muiden suomenhevosten rinnalla ja muodostanut yhden sotaväkemme tärkeistä tukijaloista taistelussa vihollista vastaan.

Tarina Erkistä kulkee suvussamme osoituksena hevosen asemasta perheenjäsenenä sekä sen suuresta merkityksestä Suomen sotaponnistuksissa. Vihellys ja silmänisku riittivät kertomaan, että vuosien erosta huolimatta hevonen ja isäntä tunsivat toisensa yhä. Nostamme hattua myös Erkistä huolehtineelle hevosmiehelle.

Olavi Holman kertomuksesta muistiin merkitsi Veli-Matti Heinijoki

Kuvat:
Suodenniemen hevosia sotaan lähdössä
Anna, Kustaa ja esikoispoika Heikki
Anna Heinijoki ja Kustaa Holma kihlaparina 1916

Suomenhevonen sodissamme 1939-1944
TIETOLAATIKKO | SUOMENHEVONEN SODAN TUKIJALKANA
Sotakelpoiset hevoset. Vuonna 1939 Suomessa oli 318 000 täysi-ikäistä hevosta. Syksyllä sotakelpoisiksi arvioitiin yli 173 000 hevosta.
Puolustusvoimien palvelukseen. Talvisodan alla otettiin siviilistä noin 60 000 hevosta ja sodan aikana vielä noin 12 000. Jatkosotaan lähti 45 000 hevosta.
Tehtävät. Hevoset vetivät tykkejä sekä kuljettivat ampumatarvikkeita, muonaa, kenttäkeittiöitä, haavoittuneita ja kaatuneita. Ne palvelivat myös ratsu- ja lähettitehtävissä. Hevonen kykeni liikkumaan hiljaa ja varmasti vaikeassa maastossa, jonne moottoriajoneuvolla ei päästy.
Merkitys joukoille. Noin 15 000 miehen divisioonaan kuului 3 500 hevosta mutta vain noin 100 moottoriajoneuvoa. Tämä kertoo, kuinka ratkaisevaa hevoskuljetus oli kenttäarmeijan liikkumiselle ja huollolle.
Menetykset. Talvisodassa menetettiin 7 204 hevosta. Jatkosodassa kaatui tai katosi 14 753 hevosta. Yhteensä tämä merkitsee lähes 22 000 hevosta.
Lähteet: Suomenhevosen historia; Veteraanien Perintö: Suomalaiset hevoset sodassa.