Jouni Koskelan Hämeenkyrön käpykaartilaisten epäisänmaallisesta toiminnasta kertova kirja vuodelta 2017.

Julkaisin kansallisena veteraanipäivänä vuonna 2017 kirjan ”Ovat unehen vaipuneet kaikki”. Se kertoo tositarinan tarinankertojilla lisättynä, miten ja miksi Hämeenkyrössä oli jatkosodan alkaessa runsaasti metsä- eli käpykaartilaisia, jotka olivat vahvasti aseistautuneita. Tutkin poliisikuulustelupöytäkirjat, kenttäoikeuden ja sotaylioikeuden tuomiot, sotilaskantakortit, lehtijutut, tein aikalaishaastatteluja, kävin tapahtumapaikoilla jne. Yksi Suomen rajuimmista tulitaisteluista käpykaartilaisten kiinniotoissa tapahtui Mouhijärven puolella syntymäkotini lähistöllä (kaksi kuollutta ja kaksi haavoittunutta, joista toinen poliisimies).
Näitä käpykaartilaisia Hämeenkyrössä oli kaikkiaan 60. Heistä 48 sai tuomion, 8 kuoli kotirintamalla (pääosin kiinniottojen tulitaisteluissa), 4 onnistui piileskelemään koko jatkosodan ajan. Huhupuheiden mukaan viimeksi mainittuja olisi ollut viisi. Pystyin kuitenkin dokumentein vahvistamaan neljä. He selvisivät rauhan tultua ilman tuomiota, myös Erillisen Sotapoliisiosaston kapteenin kiinniottotilanteessa surmannut käpykaartilainen. ”Käännynnäisajan” alettua heidän todettiin ”taistelleen liittoutuneiden puolella fasisteja vastaan.”
Kirjassani olen maininnut kaikkien 60 metsäkaartilaisen nimet. Myös niiden neljän, jotka eivät jääneet kiinni. Yksi heistä oli Leo August Leppänen (1915–1980).

Leo Leppäsen saama kirje vaimoltaan Lyyliltä 27.4.1940.

Miksi kirjoitan tästä nyt? Siksi, että sain muutama päivä sitten sotamateriaalin keräilijältä Tuomo Puuruselta ison kirjekuoren, missä oli sisällä muun muassa sota-ajan kirjeitä. Hän tuo minulle erityisesti sellaisia, joissa on kytkentä syntymäpitäjääni Hämeenkyröön. Ensimmäisen kirjekuoren päällä luki Leo August Leppänen. Se oli leimattu 27.4.1940. Sen oli lähettänyt hänen vaimonsa Lyyli päivää aiemmin. Mielessäni nimi ja asia loksahtivat heti yhteen. Varmistaakseni asian kaivoin esille 10 vuoden takaiset kirjani tausta-aineistot. Niissä on paljon sellaista lisätietoa, mitä en kirjaan kirjoittanut.
Konekivääriampuja, korpraali Leo Leppänen oli Summan taistelija talvisodassa, kuten lähes kaikki muutkin tutkimani karkurit. Tuon kirjeen lähettämisen aikaan talvisota oli jo päättynyt, mutta miehiä ei ollut vielä kotiutettu. JR7:n miehiä, joihin isänikin kuului, kotiutettiin hieman eri aikoihin, sillä isäni oli lomautettu toistaiseksi 25.4.1940. Leppäsen kantakortin, jonka aikanaan kansallisarkistossa tutkin, mukaan hänet oli lomautettu toistaiseksi 9.5.1940. Se on tapahtunut siis noin kaksi viikkoa em. kirjeen ajankohdan jälkeen.
Asevelvollisuutensa Leppänen oli suorittanut Valkjärvellä Karjalan kannaksella JP2/KKK:ssa (aiempi PPP2) 1936–1937. Hän oli siellä samaan aikaan kuin isäni, mutta yhtä palvelukseen astumisikäluokkaa myöhempänä. Asepalveluksen Leppänen oli suorittanut hyvin arvosanoin. Hän oli tuohon aikakauteen keskimääräistä kookkaampi mies (185 cm, 85 kg). Hän urheili TUL:ään kuuluvassa seurassa Kyröskosken Kiskojissa. Vuonna 1934 Leppänen voitti paikallisen pyöräilykilpailun. Ammatiltaan hän oli puutarhatyömies. Talvisodassa Leppäsen taistelupaikat olivat samat kuin isäni: Summajoki, Summa, Rajajoki, Rajakorpi ja Viipuri.
Liikekannallepanon aikaan 18.-19.6.1941 Leo Leppänen kuului joukkoon, joka pakeni metsiin. Tähän yllytti Kyröskosken tehdasyhteisössä ollut vahva äärivasemmistolainen henki. Sitä tuki ja kannatti paikallisesti aktiivinen Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura, joka oli kommunistinen piilojärjestö. Kuulusteluissa seuraa nimitettiin ”Moskovan ystäviksi”. Leppänen kuului ns. rapiolaisiin, joilla oli omat piilo- ja yhteyspaikkansa. Aseena hänellä oli Mauser-pistooli. Kiinniottotilanteissa kyröläiset karkurit käyttivät hanakasti aseitaan niin kiväärejä kuin pistooleja. Käpykaartilaisten aseistukseen kuuluivat myös konepistoolit ja käsikranaatit. Osan varustuksistaan he saivat desanteille pudotetuista tavaratäydennyksistä.
Leo Leppäsestä en löytänyt mitään dokumenttimerkintöjä syksystä 1941 syksyyn 1944. Hänen sotilaskantakortissaan lukee lyijykynällä kirjoitettuna: ”Palvelukseenastumispäivästä ja palvelusvaiheista sodan 41–44 aikana ei tietoa. Kotiutettu 13.12.44.”
”Kotiutettu” kuulostaa falskilta, mutta se liittyi tuohon ”käännynnäisaikaan”. Kuutta päivää aiemmin metsäkaartilaiset oli vapautettu syytteistä tiedotuksella, jonka mukaan Neuvostoliiton ja muiden yhdistyneiden kansakuntien hyväksi sodan aikana toimineita ja sodasta kieltäytyneitä ei saanut asettaa syytteeseen ja vireillä olevat syytteet tuli katsoa rauenneiksi.
Nyt saamani kirjeen, jonka sisältö oli hyvin tavanomainen kuulumisineen ja terveisineen, kirjoittaja Lyyli-vaimo (1917–1986) olisi kyllä tiennyt miehensä liikkeistä 1941–1944. Hänestä minulla on vain yksi dokumenttitieto: Lyyli Leppänen oli Työväen ja Pienviljelijäin vaaliliiton kunnallisvaaliehdokas Hämeenkyrössä 1945. Tittelinä hänellä oli vaimo.
Tällaiseen muisteluun johti Puurusen Tuomolta saamani sota-ajan kirje. Varmastikaan kaikkien sota-ajan kirjeiden lukeminen ei tuo näin paljon dramaattisia muistoja tai tuntemuksia esille. Olkoon tämä kuitenkin esimerkkinä, että yksikin kirje voi synnyttää paljon ajatuksia 86 vuotta myöhemmin, vaikka kaikki osalliset ovat unehen vaipuneet. Itselläni se tulee seuraavan kerran mieleen, kun käyn Hämeenkyrön vanhalla hautausmaalla. Leppästen hauta sijaitsee melko lähellä Koskelan sukuhautaa.

Jouni Koskela