Mitä enemmän Hitlerin valta Saksanmaalla lisääntyi, sitä suuremmaksi diplomaattinen toiminta Euroopan eri valtioiden välillä tuli. Saksan ulkoministeri Rippentrop lenteli kuin mehiläinen valtakunnasta toiseen. Jännitys Euroopassa kasvoi ulottuen myös Suomeen. Kesä 1939 oli täällä jo sellaista aikaa, jolloin uumoiltiin jotain erikoista olevan tulossa. Jännitys vaan lisääntyi, kun Kosken reserviläiset saivat kutsun 7.7. kuukauden kestäviin kertausharjoituksiin Kankaanpäähän. Koskellakin elettiin jännityksen vallassa ja sitä lisäsi vielä enemmän päivittäin radiosta tulevat tiedotukset.

Olen merkinnyt kalenteriini vuodelta 1939 päivittäin juttua päivän töistä, olivathan miehet meillä silloin rakentamassa asuinrakennusta. Sen vuoksi meillä vallitsi ”korkeapaine”. Aamulla noustiin aikaisin 4.30 ja nukkumaan päästiin 23 maissa. Ei siinä paljoa nukuttu. Mutta työjuttujen lisäksi olen merkinnyt kalenteriin muutakin, mikä koski yleismaailmallista tilannetta ja varsinkin niitä maatamme mullistavia tapauksia kuin on talvisota. Tässä jutussa tulee hieman elämästä sitä ennen.

Ensimmäisenä päivänä syyskuuta meillä olivat asuinrakennuksen työt edistyneet siihen vaiheeseen, että muurarit saivat hommansa melkein valmiiksi, kun radiossa ilmoitettiin sodan syttyneen Euroopassa. Saksa hyökkäsi Puolaan ja siitä se vyöry lähti liikkeelle. Suomen hallitus määräsi polttonesteet säännöstelyyn. Linja-autoliikennettä vähennettiin puolella ja yksityisautot olivat vallan ”rokulissa”. Moottoriöljyjen ostoluvat piti hankkia nimismieheltä. 16. syyskuuta viljan hinnat nousivat. Syyskuun 17.päivänä Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan, koska se pelkäsi Saksan ottavan sen kokonaan haltuunsa. Sen jälkeen Puola ei voinut enää kauaa pitää puoliaan, vaan luhistui.

8. lokakuuta kirvesmiehet saivat urakkansa valmiiksi ja saman päivän yönä kolmen aikaan oli Kankaan koululla suojeluskunnan kyläosaston hälytysharjoitus. 8. lokakuuta tapahtui se, mikä sai jännityksen nousemaan huippuunsa: Kosken reserviläiset, lähes 300 miestä, saivat määräyksen lähteä ”ylimääräisiin” ja 9. lokakuuta miehet lähtivät kokoontumispaikkaan Turkuun. Turusta lähdettiin vasta 14. lokakuuta Kannakselle Muolaanjärven lähettyville. Asemilla, joissa pysähdyttiin, oli kauheasti väkeä, oli omaisia ja muuta kansaa. Lotat tarjoilivat pojille teetä ja voileipiä. Tässä vaiheessa en vielä ikäni puolesta joutunut lähtemään.

Tämä miesten lähteminen Kannakselle veti jo monen totiseksi ja vielä totisemmaksi tultiin, kun radiosta kuulutettiin, että Suomen edustajat oli kutsuttu neuvottelemaan Moskovaan. Neuvottelijat lähtivät 9. lokakuuta. Taisipa moni perheen emäntä jo vallan pelästyä, kun 12. lokakuuta ilmoitettiin, että sokeri meni kortille. Puoli kiloa sitä sitten annettiin kuukaudessa henkeä kohden. 13. lokakuuta otettiin reserviä lisää. Tänään lähti Saarelan Aku. Suomen neuvottelijat viipyivät yhä Moskovassa.

Mellilässä ovat viljanostot lamassa, kukaan ei halua ottaa riskiä. Koskella samoin kuin Mellilässä paalataan heiniä armeijalle. Nuoremmat meidän rakennusmiehistämme ovat nyt paalaushommissa ja rakentaminen on pysähtynyt muutamaksi päiväksi. Perunoita takavarikoidaan siltä, jolla niitä on ollut enemmän kasvamassa. Sipilä (Linna) luovutti kaikki teollisuusperunansa tänään. Pankeista ei saa rahaa ulos.

21. lokakuuta tuli sitten ”päärakennuksemme” ulkoa valmiiksi ja sisältäkin se mikä kirvesmiesten kuului tehdä. 23. lokakuuta illalla oli Kankaan koululla hartausseurat. Oli paljon väkeä ja puheessaan kirkkoherra Kivistö lausui kuulijoilleen lohdutuksen sanoja kohdistaen ne erityisesti niille perheille, joista isä oli lähtenyt maanpuolustustehtäviin. Hän kehotti kuulijoitaan rauhallisuuteen, koska vielä neuvoteltiin Moskovassa: ”Ja onhan meillä se hyökkäämättömyyssopimuskin, joten ei tässä mitään hätää ole”.

Rauhattomuus vaan lisääntyi, ja taas 28. lokakuuta radio ilmoitti, että kahvi meni kortille. Pidä siinä sitten ”skemujasi”, sanoivat emännät, kun neljänneskilon sai kuukaudessa pekkaa päälle. 30. lokakuuta me sitten muutimme tilapäisasunnosta pääriviin, jossa toistaiseksi oli valmiina vain keittiö.

3. marraskuuta Suomen valtuutetut olivat Moskovassa neuvottelemassa jo kolmannen kerran. 11. marraskuuta oli illalla 17 – 21 pimennysharjoitus koko läänin alueella. Välimaan Alpertti tuli ovesta sisälle, ja ilmoitti karskisti, että ”ikkunat pimeäksi ja äkkiä”. Alppe oli Kankaalla määrätty tähän tehtävään. 18. marraskuuta tein Metsokankaan Jalmarin kanssa urakkasopimuksen päärivin sisämaalauksista ja tapettien laitosta. Urakkasumma oli 850 markkaa.

3. marraskuuta sitten pamahti – tapahtui se mitä oli vähiten odotettu: Neuvostoliitto irtisanoi Suomen kanssa solmimansa hyökkäämättömyyssopimuksen ja katkaisi 30. marraskuuta diplomaattiset suhteensa Suomeen ja aloitti sodan Suomea vastaan. Suomen neuvottelijat palasivat kotiin Moskovasta. Sinä iltana oli joka ikkuna pimeänä ja jännitys sanoin kuvaamaton koko maassa.

Joulukuun 1. päivänä Neuvostoliiton ilmavoimat pommittaneet Helsinkiä ja muitakin Suomen kaupunkeja, muttei Turkua. Turku säästyi pommituksilta vielä yli viikon. Rajalla oli vihollinen lyöty takaisin suurin tappioin. Lentokoneita oli pudotettu useita. Samana päivänä oli Honkamäessä väestönsuojeluryhmän ensiapuharjoitus. 2. joulukuuta oli Suomi julistettu sotatilaan. Mannerheimista tuli ylipäällikkö puolustusvoimille. Hallitus oli muodostettu uudelleen. 3. joulukuuta luovutettiin Terijoki vapaaehtoisesti. 16 lentokonetta oli pudotettu ja 36 tankkia tuhottu.

4. joulukuuta: Jo aikaisemmin oli ollut puhetta siitä, että Kannas evakuoidaan mahdollisesti sodan syttyessä. Vaikka kukaan ei uskonut sodan syttymiseen, pelättiin kuitenkin. Tänä päivänä nimittäin saapui junalasti evakkoja Mellilän asemalle Muolaasta, Kivennavalta ja muutamista muistakin pitäjistä Kannakselta. Koskelle siirrettiin avonaisissa kuorma-autoissa noin 1000 henkeä, etupäässä naisia, lapsia ja vanhuksia. Kuljetuksen aikana vallitsi nollakeli; lunta oli noin 15 senttiä. Autojonon etupää oli Kankaan kaupan kohdalla ja viimeiset autot jossakin Mellilän puolella – niin pitkä oli autojono. Kuljetus tuntui oudolta, kun sellaiseen ei oltu totuttu. Juoksimme tienvarteen autojen pysähdyttyä Kankaan kaupan eteen, ja purkaminen aloitettiin. 95 henkeä purettiin Kankaalle ja siitä piirimiehet ohjasivat eri taloihin tulevat siirtolaiset. Siinä oli vilskettä kerrakseen, kun perheet sekoittuivat. Vaimo haki miestään tai lapsiaan, tai päinvastoin. Lapset parkuivat ja hälinä oli kova. Piirimiehillä oli kova työ järjestelyissä, mutta lopulta sekin onnistui. Kaikki pääsivät onnellisesti uusille asuinsijoilleen. Jotkut olivat joutuneet lähtemään kotoaan niin äkkiä, etteivät olleet ehtineet ottaa mukaan kuin välttämättömät vaatteensa ja sokerikorttinsa.

Meille tuli aluksi kuusi henkeä: Kuhaset Muolaasta Kuusaan kylästä. Perheeseen kuuluvat kaksi alle kaksikymmentävuotiasta tytärtä saapuivat myöhemmin, koska he olivat lehmäjunassa lehmiään hoitamassa. Perhe pantiin tupaan asumaan. Toisiin taloihin joutuneet kävivät meillä naapureitaan katsomassa ja juttua matkan vaiheista riitti. Santavaaraan tuli Muolaan Kyyrölästä kaksi naista, jotka eivät osanneet sanaakaan suomea. He puhuivat venäjän kieltä niin kuin Kyyrölässä puhuttiin. He kävivät meillä saunassa, kun Santavaaran sauna ei silloin vielä ollut valmis. Olivat oikein kohteliaita ihmisiä. Meillä oli kaupan luona iso savikuoppa, jossa oli siihen aikaan vielä puhdasta vettä. Siirtolaiset huomasivat sen ja viruttelivat siihen hakatulla avannolla pyykkiään, ettei se koskaan päässyt uudelleen jäätymään. Kankaan kaupasta loppui ompelulanka kokonaan, eikä sitä meinattu saada mistään.

5. joulukuuta jouduin määräyksestä takavarikoimaan piikkilankaa armeijan tarpeisiin 36 talosta 1340 kg. 6. joulukuuta tuli Mellilään taas junalasti siirtolaisia, joista osa siirrettiin Koskelle. Koska koulut olivat jonkun aikaa pysähdyksissä, pantiin Kankaan koulullekin luokkahuoneet täyteen siirtolaisia, yhteensä 150 henkeä. Myös meille tuli lisää, niin että pääluvuksi tuli kaikkiaan 30 henkeä. Sinä yönä ei nukuttu, ovi kävi jatkuvasti ja huoneet täytti kova jutun sorina. Seuraavina päivinä siirrettiin naapureihin osa ja osa pitäjän muihin kyliin. Meille jäi kevääseen asti 8 henkeä.

Seuraavana päivänä tuli Mellilään siirtolaisten lehmäjuna. Lehmiä tuli 400, jotka purettiin junasta ja ajettiin Kreulan aidatulle pellolle ruokintaa varten. Siitä ne ajettiin valtoimenaan pitkin tietä Koskelle. Mahtava oli sekin näky; tie täynnä lehmiä kilometrikaupalla. Lehmäparat olivat niin väsyneitä matkasta, että kesken kaiken panivat maantielle maata ja ruuhkia pakkasi tulemaan. Osa lehmistä jäi Kankaan taloihin, osa jatkoi eteenpäin Tuimalaan. Meillä oli navetta täynnä omia lehmiä, joten Kuhasen lehmät, luvultaan viisi, pantiin naapurin navettaan ja Kuhasen tytöt kävivät niitä siellä lypsämässä. Tytöt kertoivat, että kun lehmiä pantiin junaan Kannaksella, ne pelästyivät yleistä hälinää ja juoksivat pitkin metsiä. Lopulta ne saatiin kokon ja junaan. Lehmät tuotiin Mellilään umpivaunuissa, mutta myöhemmin, kun vaunuista oli pulaa, niitä tuotiin avovaunuissa kovassa pakkasessa. Niistä ei sitten enää lypsylehmiä tullutkaan, olivat palelluttaneet utareensa niin pahoin, että niitä oli teurastettava.

Niitä suunnattomia kärsimyksiä, joita siirtolaiset saivat kokea jättäessään kotinsa ja muun omaisuutensa viholliselle, on sivullisen vaikea kuvata. Mutta pääasia oli silloin, että päästiin pois vihollisen ja sodan jaloista.

7. joulukuuta minä lähdin talvisotaan.

Yrjö Väinölä

Yrjö Väinölä oli 1903 syntynyt koskelainen maanviljelijä. Hän palveli talvisodassa JR 62:ssa ja jatkosodassa JR 35:ssä sekä JR 60:ssä. Väinölä on kuvannut tarkemmin koskelaisten sotatietä jatkosodassa niin kirjoituksissa kuin myöhemmin 1980-luvulla maalaamissaan tauluissa. Yllä oleva kirjoitus on julkaistu Koskelainen-lehden numerossa 1 helmikuussa 1975.