Tällä sivustolla näet Turun seudun lottaperinneyhdistyksen tapahtumia ja toimintaa. Lisätietoa Turun seudun lottaperinneyhdistyksestä http://www.lottaperinneturku.fi/
Arvoisat lotat, pikkulotat ja perinnelotat
Tämä vuosi on monella tavalla merkittävä vuosi. Oma yhdistyksemme täyttää 30 vuotta, ja jatkosodan päättymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta. Välirauhansopimuksen ehtojen mukaan Lotta Svärd -järjestö jouduttiin lakkauttamaan 23.11.1944, mikä oli jäsenille luonnollisesti järkyttävä asia. Kun lotista saatiin taas puhua 1990-luvulla, pitkälti puolustusministeri ja pikkulotta Elisabeth Rehnin ansiosta, perustettiin Suomen Lottaperinneliitto ja sen alaisuuteen syntyi lisää paikallisyhdistyksiä. Turkuun oma yhdistys saatiin 12. helmikuuta 1994, kun rintama-
lotta Eeva Puutio, kotirintamalotta Katarina Piha ja pikkulotta Birgitta Vikström allekirjoittivat perustamisasiakirjan.
Toimintamme punaisena lankana on edelleen pikkulottien ja lottien henkisen ja fyysisen vireyden ylläpitäminen. Järjestämme Lotta Svärd Säätiön rahoittamaa lottakerhoa, jossa käynnistyi tänä vuonna toinen toimintavuosi. Kerhon ohjelmaan kuuluu yhteisen lounaan lisäksi liikuntaa, rentoutusta, muisteloja ja askartelua. Tämän vuoden lottakerholaiset on jo valittu, mutta mikäli lotta tai pikkulotta olet kiinnostunut liittymään mukaan ensi vuonna, 2025, niin olethan yhteydessä yhteyshenkilö Satu Heikkiseen. Avustamme kuljetuksissa.
Järjestämme syksyllä monipuolista toimintaa myös perinnelotille. Tässä jäsenkirjeessä on esitelty monta erilaista musiikki- ja esitelmätapahtumaa. Seuraathan myös Turun Sanomien kiltapalstaa, sillä elokuussa kaikki tapahtumat eivät ole välttämättä vielä tiedossa.
Yhdistyksemme on mukana niin Sotien 1939–1945 Varsinais-Suomen alueellisessa perinneyhdistyksessä kuin Naisten Valmiusliitossa, joista viimeksi mainittu järjestää monipuolista ja edullista varautumiskoulutusta kaikenikäisille naisille.
LOTTA JÄSENKIRJE 2-2024 sivu 1 LOTTA JÄSENKIRJE 2-2024 sivut 2-3 LOTTA JÄSENKIRJE 2-2024 sivu 4