Divisioonan joukkojen kokoonpanoja Talvisodassa

YH:n alkaessa perustetut pioneerijoukot muodostettiin pääasiassa voimassa olleen komppaniaorganisaation pohjalla. Pioneerikomppanioita perustettiin 29 kappaletta sekä kaksi erillistä pioneerikomppaniaa ja yksi moottoroitu pioneerikomppania.

Pioneerikomppanian kokoonpano oli kolme pioneerijoukkuetta sekä toimitusjoukkue.  Komppanian vahvuus oli 6 upseeria, 32 aliupseeria ja 242 miestä. Kuljetuskalustona oli 44 hevosajoneuvoa, 6 ratsua ja 30 polkupyörää. Sekä armeijakunnan että divisioonan pioneerijoukkoihin kuului kaksi pioneerikomppaniaa.

Perustettujen komppanioiden henkilöstömäärä, toteutunut kokoonpano ja etenkin materiaali poikkesivat lähes säännönmukaisesti määrävahvuuksien edellyttämästä vahvuudesta. Pioneerikomppaniassa saattoi olla joukkueita neljä ja miehistöä sekä aliupseereita joko liikaa tai liian vähän. Käsiaseisiin, pioneerityökaluihin, talvivaatetukseen sekä majoitusvälineisiin liittyvät puutteet olivat tavallisia ja vaikutukseltaan jopa merkittäviä.

Pioneerikomppanioiden numerot saatiin kertomalla divisioonan numero kahdella, josta saatiin suurempinumeroisemman komppanian numero ja toisen komppanian numero oli tästä yksi alaspäin. Esimerkiksi 5. Divisioonassa: 5 x 2 = 10. Pioneerikomppania ja toinen komppania oli 9. Pioneerikomppania.

Divisioonan joukkojen kokoonpanoja Talvisodassa