Takaisin Uudenkaupun seudun sivulle
Viimeinen heistä on poissa.
Kevät-kesällä 1944 elettiin Suomessa vaikeita aikoja. Valtion johdolla ja sotilasjohdolla oli tietoa siitä, että rauhallinen rintamatilanne olisi muuttumassa. Valtion johto koetti saada aselepoa aikaan, mutta diplomaattiset ponnistelut eivät tuottaneet tulosta. Samaan aikaan sotilasjohto pyrki valmistautumaan muuttuvaan tilanteeseen, vaikka ei ehkä riittävän ponnekkaasti. Näihin valmisteluihin liittyi muun muassa uusien valonheittimien ja kuulusuuntimien hankinta Saksasta. Jotta näitä laiteita voitiin käyttää, tarvittiin puolustushallinnon mukaan ”älykkäitä” miehiä koulutukseen. Tappiot oli kuitenkin olleet siinä määrin suuria, että Mannerheim kääntyi Helsingin, Turun ja Tampereen yliopistojen rehtorien puoleen, jotta saatiin ”älykkäitä” naisia valonheittimien ja kuulosuuntimien käyttäjiksi. Aluksi kaikki rehtorit kieltäytyivät naisten opintojen keskeyttämiseen, ja Lotta Svärdin johtaja Fanny Luukkonen suhtautui hyvin kielteisesti suunniteltuun naisten sotilaskoulutukseen mukaan lukien ase- ja ampumakoulutus. Pitkien neuvotteluiden jälkeen lopputuloksena oli, että vapaaehtoiset, korkeakouluissa opiskelleet naiset aloittivat kesäkuussa 1944 koulutuksen Helsingissä. Tähän noin 150 naisen joukkoon kuului myös Kaarina Alvajärvi (o.s. Ravantti) 22-vuotiaana korkeakouluopiskelijana.
Koulutus oli Kaarinan mukaan fyysisesti raskasta, mutta naiset olivat päättäneet, etteivät he valita. Tosin yhden kerran he valittivat; elokuussa 19440patteri siirrettiin Helsingin Kaarelaan paikkaan, jonka peitetunnus oli ”Leppä 5”. Majoitusparakissa oli runsaasti luteita ja naiset ilmoittivat, etteivät he suostu nukkumaan luteiden kanssa. Niinpä heille toimitettiin majoitukseksi teltta, jonka he itse joutuivat pystyttämään. Teltta oli vain majoitukseen ja kaikki muu toiminta tapahtui ulkona. Toiminta oli tukikohdan rakentamista ja ylläpitoa, laitteiden käytön harjoittelua ja hälytyksiin vastaamista. Aika usein he olivat myös yövartiossa ja Kaarinan mukaan tämä oli pelottavaa, koska huhut kertoivat desanttien ja vankikarkureiden olevan liikkeellä. Tätä jatkettiin koko elo-syyskuun, vaikka rauha oli jo muodollisesti solmittu. Syyskuun lopulla patteri luovutti varusteensa ja 1. lokakuuta oli juhlallinen päättäjäisjuhla. Juhlassa patterin päällikkö kapteeni K. H. Pentti kertoi, että naiset oli hyväksytty Ilmatorjuntamiehet ry:n jäseniksi nimellä ”Rykmentin tyttäret”. Myös silloinen ilmavoimien komentaja kenraaliluutnantti J. F. Lundqvist kiitti lottia tehdystä työstä lähettämässään tervehdyksessä.
Siiri Kaarina Alvajärvi (o.s. Ravantti) syntyi 10.6.1922, Uusikirkko Tl:ssä (myöhemmin Kalanti, nykyään kuuluu Uuteenkaupunkiin), Lahden koululla, jossa hänen vanhempansa olivat opettajina. Kaarinan äiti kuoli 23.12.1924 ja seuraavana kesänä perhe muutti Sortavalaan, koska Kaarinan isä sai sieltä opettajan paikan. Koulu sijaitsi kolmen kilometrin päässä kaupungista. Moskovan rauhan vuoksi perhe joutui jättämään tämän erittäin hienon paikan taakseen ja perheen suurena apuna oli Kaarinan äidin suuri suku Lokalahdella, sekin nykyään Uuttakaupunkia. Sieltä hänen isänsä sai vaatimattoman paikan ja Kaarinalla oli edessäni oppikoulun loppuvaiheet. Kaarinan vanhempi veljeni kaatui 20-vuotiaana Kollaan kovissa taisteluissa 27.7.1941. Tästä järkyttyneenä päätti Kaarinakin tehdä jotain isänmaan puolustukseksi ja hän liittyi heti seuraavana päivänä lottiin, Lokalahden paikallisjärjestöön. Lukion loppuun vieminen ja jotkut sotaan liittyvät asiat aiheuttivat sen, että Kaarina pääsi varsinaisiin lottatöihin vasta kesällä 1944. Hän siis liittyi lottana 14. valonheitinpatteriin, joka oli ainoa Suomen armeijan pelkästään naisista koostunut, sotilaallisesti toiminut ja taisteluvastuuta kantamaan tarkoitettu yksikkö.
Sodan jälkeen Kaarina Alvajärvi jatkoi keskeytyneitä opiskelujaan Helsingissä valmistuen opettajaksi seuraten siten vanhempiensa jalanjälkiä. Hän teki pitkän uran uskonnon ja kirkkohistorian lehtorina muun muassa Puolalanmäen Yhteislyseossa. Hän opetti muun muassa allekirjoittanutta käydessäni Puolalanmäen koulua vuosina 1978–1984. Kaarina toimi työn ohella aktiivisesti vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa jakaen erityisesti omia kokemuksiaan ainutlaatuisesta kokemuksestaan valonheitinlottana. Vuonna 2022 hänen täyttäessä 100-vuotta, Lotta Svärd säätiö nimesi hänet vuoden lotaksi. Tällöin Turun Iso-Heikin palvelutalotalossa asunut Kaarina kertoi, että oli jo käymässä yöpuulle, kun hoitaja kertoi hänelle tuotavasta kukkalähetyksestä. Kukkien mukana olleessa kortissa tasavallan presidentti Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukio onnitteli Kaarina Alvajärveä Vuoden Lotta -tunnustuksesta, kiitti panoksesta isänmaan puolustamisessa ja onnitteli ”mitä lämpimimmin” 100-vuotismerkkipäivän johdosta.
Minulla oli kunnia tutustua uudelleen Kaarinaan noin 35 vuotta lukiosta valmistumisen jälkeen. Vuonna 2019 olin käymässä Porin prikaatissa Säkylässä samaan aikaan, kun Turun seudun rintamanaiset olivat kesäretkellä varuskunnassa. Sotilaskodissa kuulin, kun eräs rintamanaisista kutsui minua nimeltä ja kysyi, ”etkö tunne minua”. Rehellisesti en kyllä heti myöntänyt tuntevani, kunnes hän kertoi nimensä ja olleensa minun uskonnonopettajanani Puolalanmäen koulussa. Niinpä tietenkin, hän oli valonheitinlotta, rintamanainen, uskonnonopettaja ja uskomaton tervaskanto Kaarina Alvajärvi. Sen jälkeen olin häneen yhteydessä useita kertoja hämmästellen joka kerta sitä, kuinka reipas ja teräväpäinen hän oli kunnioitettavasta iästä huolimatta. Usein muistelimme niin hänen lotta-aikaansa kuin myös minun kouluaikojani. Vielä yli satavuotiaana hän muisti kouluajoiltani sellaisia asioita, joita olin itse tietoisesti koettanut unohtaa. Siiri-Kaarina Alvajärvi, o.s. Ravantti siirtyi taivaallisen valonheitinpatterin 12.1.2025 viimeisenä erityisen koulutuksen saaneena valonheitinlottana. Lämmin osanotto läheisille. Himmetä ei muistot koskaan saa.
Joni Lindeman
Sotien 1939–1945 V-S Perinneyhdistyksen puheenjohtaja