Saimaan rannalla Lemillä on yhä pystyssä ja hyvässä kuosissa osa 1940 rakennettua parakkivaruskuntaa.  Suurin osa parakeista on purettu ja siirretty jo sotavuosina, mutta siellä on vieläkin kymmenkunta taloa, jotka ovat olleet lähinnä puolustushallintoon liittyvän henkilöstön vapaa-ajan käytössä. Nykyään metsähallituksen maalla vuokralla sijaitsevaa aluetta pyörittää perinneyhdistys.

Se järjesti lauantaina 31.8. 2024 jatkosodan päättymisen ja Kannaksen joukkojen komentajan esikunnan 80-vuotismuistojuhlan. Jatkosota päättyi 4.9.1944.

Jatkosodan loppuvaiheessa kesällä ja syksyllä 1944 Kannaksen joukkojen komentajan, kenraaliluutnantti Lennart Oeschin Esikunta (KaJoKE) toimi Kantturaniemen kasarmialueella.

Tali-Ihantalan, Viipurinlahden ja Äyräpään-Vuosalmen maineikkaat torjuntataistelut johdettiin Lemin Kantturaniemestä.

Kantturaniemen varuskunta on tänä päivänä parhaiten säilynyt kokonaisuus Talvisodan jälkeen rakennetuista lyhytaikaiseen käyttöön tarkoitetuista parakkivaruskunnista.

Varuskunta on vuonna 2023 tehdyssä kulttuurihistoriallisten kohteiden arvostustyössä määritetty pääosiltaan valtakunnallisesti merkittäväksi alueeksi sen arvokkaan arkkitehtuurin ja monivaiheisen historian johdosta.

Rakennukset nousivat ripeästi

Eevertti Tuuliainen, 95, on viimeinen elossa oleva kyläläinen, joka muistaa parakkikylän rakentamisen 1940, alueen vilskeisen kukoistuksen, siellä olleiden joukkojen lähdön sotaan 1941 sekä esikuntaelämää kesällä 1944.

– Kyllä täällä oli silloin (1940) vilskettä. Aika nopeassa tempossa rakennukset tänne syntyivät. Ei ollut työttömyyttä, Tuuliainen muisteli juhlassa selkeästi ja kuuluvasti.

Rantaan tuotiin rakennustarvikkeita lotjilla. Esimerkiksi hyvin isokokoisia ja aikansa parasta laatua olleita tiiliä purettiin pitkässä ihmisketjussa niin, että tiiliä heitettiin aina seuraavalle.

-Kyllä siinä monelta rukkaset ja lapaset kuluivat.

Lähitalojen elintarvikkeet kelpasivat varuskunnan sotaväelle. Tuuliaisen perhe esimerkiksi kasvatti joulusian, josta puolikas myytiin eversti Maskulalle.

-Tuli Maskulallekin läskiä. Hän oli isäni hyvä tuttu, ja siinä minä näin ensimmäisen kerran, kun nainen (everstin vaimo) kahvikupin ääressä vetelee savuketta meidän vanhassa tuvassa. Myö silmät pyöriänä katottiin. Everstin vaimo oli laulaja Ritva Arola.

Tuuliainen muisteli myös, kuinka sotilaat tavattoman pitkissä marssijonoissa ja hevoskärryletkoissa öiseen aikaan lähtivät varuskunnasta. Lähtöä katseltiin tuvan akkunasta.

Tuuliaisen elävät muistelut saivat aikaan naurunremahduksia ja lopuksi raikuvat aplodit.

Sopuisa yhteisö

Kantturaniemessä 45 vuotta kesiään viettänyt Timo Lehtonen muisteli alueen asukkaiden yhteisöllisyyttä ja toimeliaisuutta. Tästä ovat esimerkkeinä uuden saunan rakentaminen, porakaivo sekä alueen historiasta kertovat muistolaatat ja Mannerheim-risti.

Myös suhteet naapurustoon ovat säilyneet hyvinä.

-Viime aikoina ole kuullut, että täältä ei enää paljon kuulu melua edes. Ilmeisesti porukka on hiljentynyt, Lehtonen arvioi.

Juhlapuheessaan Puolustusvoimain entinen komentaja, kenraali evp Timo Kivinen totesi aluksi, että sodan todellisuus näyttäytyy meille päivittäin Ukrainan sodan myötä, ja se muistuttaa meitä omasta historiastamme.

Puolustusvoimien suorituskyky on tärkeä, mutta vähintään yhtä tärkeää on maanpuolustustahto, joka meillä veteraanien perintönä on, Kivinen totesi.

-Tärkein puolustuslinja kulkee korvien välissä.

Kivinen kertasi Talvisodan jälkeistä aikaa, joka johti Salpalinjan sekä parakkivaruskuntien rakentamiseen, turvaamaan uutta Moskovan rauhan rajaa. Sitä seurasi pian joukkojen valmistautuminen uuteen sotaan, joka alkoi olla näköpiirissä keväällä ja kesällä 1941.

Marskin luottokenraali

Kesällä 1944 Neuvostoliiton aloitettua suurhyökkäyksensä ja edettyä nopeasti kävi ilmeiseksi, että Kannaksen armeijakuntia ei voitu johtaa suoraan päämajasta Mikkelistä. Nopeatempoisissa taisteluissa suunnittelu ja päätöksenteko siirtyivät yhä enemmän rintamaesikuntiin. Päämajassa päädyttiin siihen, että Kannasta puolustavien joukkojen tulisi toimia yhden rintamakomentajan alaisuudessa. Mannerheim määräsikin 14.6.1944 perustettavaksi Kannaksen joukkojen esikunnan, ja määräsi sen komentajaksi kenraaliluutnantti Karl Lennart Oeschin.

-Marsalkka luotti häneen, Kivinen totesi. Oeschilla oli näyttönä muun muassa Talvisodan torjuntavoitto Viipurinlahdella, hän johti armeijakuntansa voittoon Karjalan kannaksella 1941, löi ylivoimaiset neuvostojoukot Syvärillä 1942 ja johti asemasodan aikaan Aunuksen ryhmää. Tätä taustaa vasten nimitys Kannaksen joukkojen komentajaksi oli looginen.

-Kesän 1944 ratkaisutaistelujen merkittävät päätökset valmisteltiin ja tehtiin täällä Kantturaniemessä, Kivinen muistutti. Voidaan vain kuvitella, millaisia keskusteluja ja pohdintoja esikuntarakennuksessa käytiin Suomen kohtalon ollessa veitsenterällä.

-Kannaksen joukkojen komentajana kenraali Oeschin merkitys vihollisen hyökkäyksen pysäyttäjänä oli keskeinen. Esikunnassa palvelleet ovat aikanaan kertoneet, että Oesch oli harvinaisen rauhallinen komentaja, joka omalla esimerkillään rauhoitti koko esikunnan. Hänen ei muisteta koskaan hermostuneen, vaikka hän oli vaativa esimies.

Enimmillään Oeschilla oli käytössään Suomen kaikkien aikojen suurin monikansallinen ja usean puolustushaaran sotatoimiyhtymä, jolla puna-armeijan suurhyökkäys pysäytettiin. Vastaavaan ei kyennyt mikään muu Neuvostoliiton kanssa sodassa ollut maa toisen maailmansodan loppuvaiheessa, eikä kukaan komentaja. Hän johti tehtävätaktiikan periaatteella, eli annettiin alaisille tehtävä, jonka toteuttamisesta päättivät tehtävän saaneet alaiset itse.

Esikunnan vahvuus oli vain noin sata, joista upseereita 36. Se oli perustettu johtamaan operatiivista toimintaa, kun komento- ja huoltoasiat joukot hoitivat suoraan päämajan kanssa. Ratkaisu osoittautui toimivaksi, ja siitä voi yhä ottaa oppia nykyaikaisessa nopeatempoisessa ja teknistyvässä sodankäynnissä.

Torjuntavoitto merkitsi, että Suomi sai siedettävämmän ja kunniallisemman tien rauhaan. Neuvostoliitto ei enää vaatinut ehdotonta antautumista, ja rauhan ehdot, vaikkakin raskaat, olivat toista luokkaa kuin aiemmin kesällä, Oesch itse on aikanaan todennut.

Kivinen kertoi puheessaan myös marsalkka Mannerheimin vierailusta Kantturaniemessä 14. heinäkuuta 1944, kun marsalkka kävi luovuttamassa Mannerheim-ristin numero 131 Oeschille. Tapahtumat on kirjattu esikunnan sotapäiväkirjaan.

Kun marsalkan auto oli lähdössä, lähiseudun pikkupojat olivat kerääntyneet tien varrelle kunniantekoasentoon. Marsalkka käski pysäyttää auton poikien kohdalla, ja lausui tervehdyksenä ”päivää pojat!” Pojat olivat jääneet hetken suuruuden lumoamina paikalleen vielä pitkäksi aikaa, kun marskin auto oli mennyt. Vierailun aikana marsalkka vaikutti korkeasta iästään huolimatta olleen hyvällä ja reippaalla tuulella.

Mannerheimin hyvään mielialaan lienee vaikuttanut menestys torjuntataisteluissa sekä kaunis kesäsää, Kivinen arvioi sotapäiväkirjan kertomaa.

Alue on arvokas

Kivinen totesi Kantturaniemen Varuskunnan Perinneyhdistyksen tehneen merkittävää työtä alueen historiallisten ja maanpuolustuksellisten arvojen vaalijana, ja toivoi historian ja sotahistorian painavan myös kaavoituksessa ja muussa päätöksenteossa. Parakkikylä on metsähallituksen mailla vuokralaisena, ja vuokrasopimus on pian katkolla. Kivisen mukaan Kantturaniemi täyttää asiantuntija-arvioiden perusteella kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen kriteerit.

-Vastaavia kohteita ei enää ole jäljellä. Myös kaavoittaja näkee, että aluetta on käsiteltävä historiallisia arvoja kunnioittaen. Onkin toivottavaa, että yhdistys ja vuokranantaja metsähallitus pääsevät sopimusneuvotteluissa kulttuuriperinnön vaalimisen kannalta toimivaan ratkaisuun. Sen tämä paikka ansaitsee.

Tilaisuuden musiikista vastasi MPK Kaakkois-Suomen soittokunta Riku Huhtasalon johdolla.

Muistojuhlan järjestänyt perinneyhdistys luovutti tilaisuudessa maakuntajohtaja Satu Sikaselle Kantturaniemestä ja muista parakkivaruskunnista kertovan historiikin, jonka ovat laatineen Raino Kinnunen ja Pekka Intke.

Sikanen kertoi Kantturaniemen olevan Etelä-Karjalan liiton agendalla muun muassa kaavoituksen merkeissä. Hän lupasi, että maakuntakaavaan tulee merkintä kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta kohteesta Kantturaniemen kohdalle.

Esa Makkonen, perinneyhdistyksen puheenjohtaja ja ”kyläpäällikkö” kertoi omassa puheenvuorossaan, että yhdistys perustettiin vaalimaan alueen, siellä olleiden joukkojen ja esikunta-aikojen sotahistoriallista perintöä.

-Tätä tehtävää toteutamme pitämällä huolta rakennuksista ja alueesta. Haluamme kunnioittaa rakennusperinteitä, ja sisäisesti olemme sopineet, että rakennusten julkisivut pyritään säilyttämään alkuperäistä tyyliä kunnioittaen.

Aluetta on käyty esittelemässä useissa tilaisuuksissa lähimaakunnissa, ja sen seurauksena useita ryhmiä on käynyt tutustumiskäynneillä. Myös itse alueella järjestetään esittelytilaisuuksia. Lemin koulukeskuksen kahdeksasluokkalaiset käyvät Kantturaniemessä vuosittain sotahistorian opetukseen liittyen.

Ilkka Pohjalainen

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Yhdysmies-verkkopalvelussa.