Tämä tarina, on tarina suomalaisuudesta ja kaikesta siitä mitä veteraanit on hyväksemme tehneet.

Suomalaisuus on käsite, jota on vaikea selittää sanoin. On varmaan yksinkertaisempaa yrittää selittää sitä konkreettisin asioiden kautta. Vieraalle, ulkopuoliselle  selvitettäessä  sanaa ”suomalaisuus”  luettelossa olisi ainakin : Sisu, sauna, terva, viina ja kun luettelossa olevia asioita esimerkkien kautta selvennettäisiin vieraalle luulisi suomalaisuuden aukeavan kaikille.

-Mutta luettelo jäisi mielestämme puutteelliseksi jos mukaan ei otettaisi yhtä sodistammekin. Vuosien -39 ja 40 sota on yksi sellaisista tapahtumista joka kuuluu suomalaisuuteen.  Nimen talvisota se käyty sota sai puheissa vasta paljon myöhemmin.

Talvisota oli ensimmäinen tapahtuma itsenäisen kansamme vaiheissa joka osoitti että meistä on itsenäisiksi, ja kukaan ei ollut valmis siitä oikeudesta myöskään vapaaehtoisesti luopumaan.  Suomalaisuuteen liittyy myös luottamus oikeudenmukaisuuteen, ja aika annos toiveajatteluakin. Hyvä niin, sillä jos pelkät numerot voimasuhteista olisivat saaneet kansamme senaikaiset ihmiset lannistumaan etukäteen, ei vapaata Suomea enää olisi.  Tämä on iso KIITOS veteraaneille, joiden muistoja me yritämme vaalia. Tämä on sitä oikeaa ”veteraanien perintöä”

Taustaa ja yleistä historiaa. Miksi tilanteeseen jouduttiin:

Neuvostoliiton ja Saksan  välinen hyökkäämättömyyssopimus allekirjoitettiin 23.8.1939. Ulkoasiankomisaari  Molotov  ja ulkoasianministeri  Ribbentrop  hyväksyivät samalla myös salaisen lisäpöytäkirjan, jossa Eurooppa jaettiin näiden kahden maan välillä. Neuvostoliiton etupiiriin kuuluivat mm. Suomi, Viro, Latvia ja Liettua.

Molotov esittää Suomen hallitukselle neuvottelukutsun 5.10.1939 jossa käsiteltäisiin ”konkreettisia poliittisia kysymyksiä”. Tällaisen kutsun olivat saaneet jo aikaisemmin Viro, Latvia ja Liettua jossa kyseiset maat joutuivat luovuttamaan sotilastukikohtia Neuvostoliitolle sekä tekemään avunantosopimuksen.

Neuvostoliitto oli jo syyskuun alussa alkanut keskittämään joukkoja Leningradin sotilaspiiriin ja muualle  Suomen rajan läheisyyteen. Tämän seurauksena Suomessa alkaa 5-7.10.1939 osittainen liikekannallepano ylimääräisten harjoitusten nimellä (YH),  Suomi  aloittaa joukkojen siirrot kohti Karjalan Kannasta.

Valtioneuvos J.K. Paasikivi lähtee kohti Moskovaa lokakuun 9 päivä 1939. Samana päivänä Saksa ilmoittaa ettei se voi tukea Suomea Neuvostoliiton  suhteen. Myöhemmin Neuvostoliiton koneet loukkaavat Suomen ilmatilaa. Seuraavana päivänä Suomen armeija aloittaa ylimääräiset kertausharjoitukset. 12.10  alkaa yleinen liikekannallepano.

12-14.10.1939 välisenä aikana käydyissä neuvotteluissa Neuvostoliitto esittää vaatimuksensa Suomelle. Vaatimuksena on mm. että Suomi luovuttaa Suomenlahden ulkosaaret, Osia Kannaksesta, Hangon meritukikohdakseen sekä Lappvikin sataman. Korvaukseksi Suomi saisi alueita Itä-Karjalasta.

Suomi ei tähän suostu, ja Stalin on sanonutkin että, suomalaiset on kansa joiden päähän järki on taottava. Stalinhan ei hyväksynyt jääräpäisyyttä pienimmissäkään asioissa Venäjälläkään, vaan jo pienikin epäillys sellaisesta tiesi teloitusta. Olit sitten vaikka kuinka korkea upseeri tahansa.

Eversti Laurila johtaa sotatoimia Niinisyrjän valtauksen aikaan 14.7.1941. SA-KUVA.

Jatkosotaan eteläpohjalaiset lähtivät jo valmiiksi hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Talvisodan jälkeen, välirauhan aikana, sotilaslääni oli myllätty uusiksi ja Etelä-Pohjanmaan yhtenäinen suojeluskuntapiiri oli jaettu läntiseen ja itäiseen piiriin. Everstiksi ylennetty Matti Laurila komensi itäistä piiriä, ja everstiluutnantti Eero Juva läntistä piiriä. Vaasan sotilaslääniä komensi eversti Hannu Esa Hannuksela, joka ryhtyi komentamaan sotilasläänistä koottavaa 19. divisioonaa. Ristiriitaiset ajatukset johtuivat siitä, että eteläpohjalaiset kokivat tuleensa ohitetuksi, kun eversti Matti Laurila ei toiminutkaan eteläpohjalaisen divisioonan komentajana vaan heitä johti pohjalaisille tuntematon Hannuksela. Laurila komensi saman divisioonan jalkaväkirykmentti 16:tta ja Juva jalkaväkirykmentti 58:aa. Kadettikoulun johtaja Into Salmio saapui lakeuksille jalkaväkirykmentti 37:n komentajaksi.

19. divisioonan kuuluvat jalkaväkirykmentit koottiin seuraavista pitäjistä: JR16 koottiin Alavudelta, Kuortaneelta, Lapualta, Lehtimäeltä, Peräseinäjoelta, Soinista, Töysästä ja Ähtäristä. JR58 koottiin Isojoelta, Jalasjärveltä. Jurvasta, Karijoelta, Kauhajoelta ja Teuvalta. JR37 koottiin Alahärmästä, Laihialta, Evijärveltä, Isostakyröstä, Kauhavalta, Kortesjärveltä, Vähästäkyröstä, ja Ylistarosta. Kenttätykistörykmentti 10 koottiin Ilmajoelta.

19. divisioonan komentaja eversti Hannuksela ja esikuntapäällikkö majuri Lilius lähdössä tarkastusmatkalle etulinjaan.

19. divisioona aloitti hyökkäyksen suunnassa Kitee – Matkaselkä – Repomäki. Hyökkäyksessä oli ongelmia heti alussa. Divisioonan hyökkäysalueelta oli saatavissa huonosti tiedustelutietoa, ja näin jouduttiin usein hyökkäämään vajavaisin tiedoin vahvasti varusteltuja asemia ja bunkkereita vastaan. Vastustaja oli kova, sillä Neuvostoliiton puolella taisteli hyvin motivoituneita valiojoukkoja. Taisteluja ei helpottanut myöskään 19. divisioonan komentaja Hannukselan ja esikuntapäälllikkö Liliuksen huonot välit eversti Laurilaan. Pikku hiljaa vaikeudet voitettiin ja joukot lähtivät etenemään, ja elokuussa eteläpohjalaisjoukot katselivat jo Laatokan rantoja. Näiden raskaiden hyökkäysvaiheiden jälkeen 19. divisioona organisoitiin uudelleen ja lopulta purettiin. Osa sen miehistä kotiutettiin. Näitä tapahtumia seurasi hieman rauhallisempi ajanjakso, joka tunnettaan asemasotavaiheena.

Helvetti pääsi valloilleen kesällä 1944, kun Neuvostoliitto aloitti yleishyökkäyksen. Silloin suomalaiset saivat tosissaan torjua neuvostojoukkojen vyörytystä ja yritystä miehittää Suomi. Tässä vaiheessa eteläpohjalalainen JR58 osallistui taisteluihin Viipurin suunnalla johtajanaan edelleen everstiksi ylennetty Eero Juva. Eteläpohjalaisia taisteli muissakin yksiköissä, kuten JR16:ssa (joka muutettiin prikaatiksi), Laguksen panssaridivisioonassa, JR7:ssä, JR8:ssa, JR9:ssä, kenttätykistörykmentti 10:ssä ja kevytpatteristo 24:ssä.

Suomalaiset torjuivat vihollisen rankoissa taisteluissa, ja lopulta Suomi säilytti itsenäisyyden. Eteläpohjalaisia taisteluissa 2 -teoksessa todetaan osuvasti ”-Uhrin ansiosta lippu liehuu”. Tähän voimme varmasti yhtyä.

Eteläpohjalaisia kaatui talvi- ja jatkosodassa yhteensä 6476.

Tämä eteläpohjalaisen sotahistorian esittely oli vain pinnallinen raapaisu, mutta toivon mukaan se herättää mielenkiinnon 1939—1945 -aikaisiin tapahtumiin. Suosittelemme tutustumaan lähteinä olevaan kirjallisuuteen, josta saatte tarkemman ja yksityiskohtaisemman kuvauksen eteläpohjalaisten ja koko Suomen sotareissuista. Näiltä sivuilta löydät myös Kirja, elokuvat ja muu media –suosituksia aiheesta.

kirjoittanut

Raimo Kallioniemi, Kimmo Sorko ja Juha Rinnekari

Eversti Matti Laurila Kiteellä 8.7.1941. SA-KUVA.

Lähteet

• Eteläpohjalaisia taisteluissa 2
• Laurilan verikoirat
• Laurilan verikoirat 2
• Hannuksela vastaan Laurila,
• Lakeuksien eversti Matti Laurila
• Kiviniemen lukko
• TV2 dokumentti
  • Lakeuden ristit (2002)
• Wiki

Näillä sivuilla julkaistaan tulevaisuudessa lisää eteläpohjalaisia sotamuistoja kirjoituksina, videoina ja äänitteinä.